Ulkopoliittisen instituutin Toni Alaranta tuntee Turkin – ”Suuri kysymys on, onko vallanvaihto Turkissa vielä vaaleilla mahdollista”
Siitä lähtien, kun Suomi ja Ruotsi ilmoittivat hakevansa puolustusliitto Naton jäsenyyttä ja Turkki ilmoitti sitä vastustavansa, on ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Toni Alaranta ollut kiireinen mies.
Toni Alarantaa kiinnosti kouluaikoina myös kuvaamataito. Maisemia hän on maalannut 13-vuotiaasta lähtien ja maalaa yhä. Itseoppineen taiteilijan teoksia on myös myynnissä taiteeseen erikoistuneessa verkkokaupassa.
Tutkija Toni Alarannalle on sadellut haastattelupyyntöjä sekä Suomesta että ulkomailta viime kuukausina niin paljon, ettei kaikkiin ole ollut mahdollista suostua. Turkkia ja Nato-käänteitä on saanut kommentoida niin lehdissä, radiossa kuin televisiossa päivästä ja viikosta toiseen.
Ensimmäistä kertaa hän ei kuitenkaan ole ”pappia kyydissä”. Vastaavaan mediamyllytykseen tutkija kertoo joutuneensa myös vuosina 2015–2016. Silloin Syyrian sisällissota oli hurjimmillaan, Isis ja PKK taistelivat Turkin rajaseudulla ja välillä Turkinkin puolella, ja Turkissa yritettiin sotilasvallankaappausta.
”Siinä mielessä tämä ei tullut nyt keväällä ihan uutena asiana. Yksittäisen päivän aikana tunnit vain loppuvat kesken”, Toni Alaranta sanoo.
Kun puhelin soi alkukesästä tauotta, piti iso osa ulkomaalaisista haastattelupyynnöistä hylätä, koska aika ei vain riittänyt, ja Alaranta halusi palvella Suomea koskevassa kysymyksessä ensisijaisesti suomalaista mediaa.
Ei päivää ilman Turkkia
Toni Alarannan voi sanoa todella tietävän, mistä hän puhuu. Ainakin jos puheena on Recep Tayyip Erdoğanin Turkki. Kuin sattumalta Alaranta on tutkinut Turkkia ja maan poliittista historiaa likimain saman ajan kuin presidentti Erdoğanin puolue AKP on maassa hallinnut. Sattuva sattuma.
Alaranta valmistui Turun yliopistosta maisteriksi vuonna 2005. Pääaineena oli yleinen historia. Jo opiskeluaikana hän kiinnostui siitä, miten eurooppalainen modernisaatio ja maallistuminen on Lähi-Idässä ilmennyt.
Pian tutkimuskohteeksi tarkentui Turkki ja sen tasavallan perustajan Kemal Atatürkin moderni reformiliike. Se oli Alarannan mukaan Lähi-Idän kontekstissa kaikkein radikaalein länsimaalaistamisen tapa, jonka valtio toteutti.
Opiskelujensa alusta eli 2000-luvun alkuvuosista saakka Alaranta kertoo olleensa Turkin kanssa tekemisissä päivittäin.
”Sen suhteen, että Erdoğan ja AKP nähtiin vuoteen 2010 saakka usein hyvin positiivisena, oma tutkijan urani on mennyt tulkinnoissa vastavirtaan”, Alaranta sanoo.
Alarannan mukaan hän on epäillyt Turkin positiivista kehitystä ja sen jatkumista jo paljon ennen vuotta 2010, jonka jälkeen islamilaisuus alkoi saada näkyvämmin roolia Erdoğanin politiikassa.
Opinnot Turussa päättyivät lisensiaatin tutkielmaan vuonna 2008. Kuten tutkijoille usein käy, Alarannallakin oli sen jälkeen vaikeuksia löytää rahoitusta. Hetken vaikutti jopa siltä, että tutkijan ura on ohi. 2009 hän pääsi kuitenkin Eurooppa-tutkimuksen verkoston palkalliseen tutkijakouluun Helsingin yliopistoon, ja vuonna 2012 hän valmistui valtiotieteen tohtoriksi.
Oppia Ankarasta
Tohtorina Toni Alarannan tie vei syventämään tutkimusta vuodeksi Ankaraan Middle East Technical Universityyn eli METU-yliopistoon. Mukaan Turkkiin lähtivät myös puoliso ja taaperoikäinen lapsi. Ankaran-vuoden jälkeen hän päätyi perheineen vielä vajaaksi vuodeksi Viroon ja Tallinnan yliopistoon.
Vuoden 2014 alussa tie toi takaisin Suomeen ja tutkijaksi Ulkopoliittiseen instituuttiin. Sinänsä sopivaa, sillä historioitsijan ura oli Alarannalle hänen kertomansa mukaan ainoita vaihtoehtoja. Koulussa keskitason oppilaalla ainoat aineet, joissa numeroiksi tuli yhdeksikköjä, olivat historia ja kuvaamataito.
”Se oli aika selkeää, että lukion jälkeen lähden lukemaan yliopistolle taidehistoriaa tai yleistä historiaa”, Alaranta sanoo.
Vaikka lukiotodistus oli ”aika huono”, yliopiston ovet aukesivat pääsykokeiden kautta. Kulttuuri- ja taidehistorian opiskelijaksi ovet eivät muutamalla yrittämällä auenneet, mutta yleiseen historiaan Alaranta pääsi ensimmäisellä yrittämällään.
Vieläkö vaalit onnistuvat?
Turkissa on ensi kesänä vaalit, jotka Erdoğan saattaa hyvin myös voittaa. Hänellä on puolueineen paitsi kannattajia myös maan lehdistö ja televisiokanavat hallussaan.
Turkissa monet myös uskovat Alarannan mukaan yhä Erdoğanin luomaan tarinaan siitä, että maan korkea inflaatio, pitkään jatkunut työttömyys, ja ostovoiman vähentyminen ovat kaikki ulkovaltojen syytä.
”Vaalien osalta se suuri kysymys on, onko vallanvaihto Turkissa vielä vaaleilla mahdollista”, Alaranta toteaa.
Hän ei usko, että Erdoğan vaalitappion koittaessa taipuisi vain astumaan sivuun ja kättelemään opposition edustajaa voittajana.
Ensi vuonna Turkissa juhlitaan tasavallan 100-vuotisjuhlaa, mikä on ollut pitkään Erdoğanin puheissa myös merkkipaalu hänen politiikkansa juhlistamiselle. Jos oppositio voittaa vaalit, tai näyttää siltä, että vaalitulosta on jotenkin manipuloitu Erdoğanin hyväksi, tilanne Turkissa voi kärjistyä.
Sisällissotaan Alaranta ei usko, mutta konfliktipotentiaalia on.
”Siellä on esimerkiksi lojalistien ryhmiä, joille on viime vuosina jaettu aseita ja annettu ymmärtää, että jos Erdoğanin valtaa haastetaan, he voivat lähteä eräänlaisena nyrkkiryhmänä kaduille”, Alaranta sanoo.
Jos oppositio lähtee vaalien jälkeen kaduille osoittamaan mieltään esimerkiksi vaalivilppiepäilyjä vastaan, on mahdollista, että Erdoğanille uskolliset lojalistit lähtevät aseineen heitä vastaan.
Toisaalta Turkissa on vaaleilla pitkät perinteet ja ihmisillä yhä luja luottamus niihin. Tuloksen väärentäminen tai huomiotta jättäminen saattaisi suututtaa monet.
Erdoğan on Alarannan mukaan viljellyt kuitenkin jo 1990-luvulla sanontaa, että demokratia on kuin juna, josta hypätään pois, kun on päästy pääteasemalle. Presidentin suhde demokratiaan vaikuttaa siis välineelliseltä.
”Erdoğan on kansansuosiolla päässyt valtaan, mutta jos suosio hiipuu, ei hän välttämättä vallastaan luovu.”
Kaikki ei ole Erdoğanin syytä
Eikä kaikki Turkissa, maan kehityksessä, tai maassa vallitsevassa poliittisessa ilmapiirissä ole suinkaan Erdoğanista kiinni. Tällainen käsitys on Alarannan mukaan yleinen, mutta virheellinen. Toiveajattelua, joku voisi sanoa.
Tutkijan mukaan Turkilla on esimerkiksi hyvin kompleksinen suhde länsimaihin ja ulkopolitiikassa sen myötä elementtejä, jotka eivät ole Erdoğanin aikaansaamia, vaikka hän niitä politiikassaan hyödyntääkin.
Alaranta kertoo ihmettelevänsä myös sitä, miksi Turkista yritetään väkisin tehdä EU-maata, kun väestöstä merkittävä osa ja Erdoğanin kaudella poliittinen johto ovat sitä mieltä, että he eivät kuulu Eurooppaan vaan johonkin määrittelemättömään islamilaiseen sivilisaatioon.
Uskonnollinen johto on ollut länsivastainen avoimesti jo ennen Erdoğania.
Uskonnosta irtautuneissa ja liberaaleissa sekulaaripiireissä esimerkiksi Euroopan unioni nähdään yhä samanlaisena talousintegraationa kuin oli EU:n edeltäjä Euroopan yhteisö ehkä viimeksi 1980-luvulla. Nykyään EU on kuitenkin myös arvoyhteisö.
”Turkin EU-jäsenyys on aika mahdoton yhtälö, kun kyse on kuitenkin poliittisesta unionista, missä on tarkoitus puhua myös yhteisistä arvoista ja viime kädessä eurooppalaisesta sivilisaatiosta”, Alaranta sanoo.
”Koko tämä historiasta tuleva kompleksinen suhde länsimaihin näkyy yhä tänä päivänäkin siinä, miten Erdoğan saa syvät kansanrivit aika helpostikin sen ajatuksen taakse, että länsimaat on jonkinlainen vihollinen Turkille.”
Ystävyys Venäjään on harhaa
Viime aikoina, Turkin jarruttaessa muun muassa Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointia, on usein mainittu myös Erdoğanin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin ystävyys.
Alarannan mukaan mitään ystävyyttä ei ole, vaan Turkin suhde Venäjään on samankaltainen kuin Turkin suhde länsimaihin. Kyse ei ole keskinäisestä luottamuksesta, vaan vain omien intressien edistämisestä.
Alaranta ei usko, että myöskään Nato-kysymyksestä Erdoğanin ja Putinin välillä olisi mitään sopimuksia. Turkki ei vain katso suuremmin hyötyvänsä Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydestä ja haluaa toisaalta jatkaa yhteistyötä Venäjän kanssa omista lähtökohdistaan käsin.
Siitä huolimatta Turkki lopulta hyväksyy Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden ja ratifioi sopimukset, Alaranta uskoo. Aikaa siihen menee arviolta kuukausia ennemmin kuin vuosia.
Toisaalta autoritaarinen hallinto voi olla nopeakin liikkeissään, jos se katsoo saavuttaneensa hyödyt, joita saavutettavissa on.
”Turkin toimintaa selittää parhaiten eräänlainen ”yhteistyöstä kieltäytymisen strategia”, mikä on yksi politiikan muoto”, Alaranta sanoo.
Alarannan arvion mukaan Suomelle ja Ruotsille esitettyjen vaatimusten lisäksi Turkki muun muassa haluaa, että Yhdysvallat lopettaa Kurdistanin työväenpuolueen eli PKK:n syyrialaisen sisarjärjestön, Demokraattinen unioni puolueen (PYD) tukemisen Syyriassa.
Taustalla vaikuttaa ulkopolitiikan lisäksi myös sisäpolitiikka.
PKK nähdään Turkissa laajasti uhkana. ”Kovanaaman” esittäminen saattaa tuoda ääniä ensi kesän vaaleissa.
Monet tuntuvat ajattelevan, että Turkin ongelmat länsimaiden ja EU:n suhteen ratkeavat, kun Erdoganista joskus päästään. Alarannan mukaan tuo käsitys on väärä. © Suvi Elo
Toni Alaranta
Syntynyt: 10.3.1977
Asuu: Turussa
Perhe: Vaimo ja lapsi
Ura: Lisensiaatintutkinto Turun yliopistosta vuonna 2008, väitteli valtiotieteiden tohtoriksi vuonna 2012 Helsingin yliopistossa, tutkijana Ankaran yliopistossa 2012-2013, tutkijana Tallinnan yliopistossa 2013-2014.
Tutkijana Ulkopoliittisessa instituutissa vuodesta 2014 lähtien. On myös itseoppinut maisemamaalari ja maalannut säännöllisesti 13-vuotiaasta lähtien. Teoksia on myös myynnissä Taiko-taideverkkokaupassa.
Harrastukset: Lenkkeily