Parhaat lahjat voivat löytyä muualta kuin kaupasta – Unohdetun perintöpeiton uusi elämä

”Vaikka peitto ei tuottanutkaan iloa kenellekään kaksi vuotta sitten, saa se minut nyt hymyilemään tyytyväisenä päivittäin”, Seuran tuottaja Liina Putkonen kirjoittaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Liina Putkonen on Seura-lehden tuottaja.

"Vaikka peitto ei tuottanutkaan iloa kenellekään kaksi vuotta sitten, saa se minut nyt hymyilemään tyytyväisenä päivittäin", Seuran tuottaja Liina Putkonen kirjoittaa.
(Päivitetty: )
Teksti:
Liina Putkonen

Siivosin tyttäreni huonetta kerrankin perusteellisesti, ja kävin läpi myös kaappien uumenet. Erään hyllyn perukoilta käteeni tuntui jotain karheaa. Kun vedin löytöni esille, yllätyin: tämäkin on yhä olemassa.

Käsissäni oli virkattu päiväpeitto, jota olin käyttänyt itse lapsuudenkodissani sängynkoristeena. Äiti oli sen silloin kaivanut esiin omien kaappiensa uumenista. Olin joku vuosi sitten varmaankin ajatellut, että oma tyttäreni tekisi samoin, mutta eihän se niin mene, että äidin ideat aina olisivat niitä parhaita. Peite oli siis löytänyt paikkansa kaapista.

Konmarituksen hengessä voisi kysyä, miksi peite oli hyllyn perällä, eikä kierrätyksessä. Totta. Varmaan peitto olisikin lähtenyt uuteen kotiin, jos se olisi ostettu kaupasta. Peite oli kuitenkin isäni isoäidin, Hilma-mummin virkkaama, joten en ollut tohtinut hylätä sitä.

Onneksi en, mietin nyt.

Taiten, ohuesta ja varmasti haastavasta kalastajanlangasta virkattu päiväpeitto tuottaa minulle suurta iloa päivittäin. Löysin sille nimittäin oivan paikan nojatuolin päällisenä. Silmääni aina vähän häirinnyt, ruskea tuoli on kuin uusi, kun upea käsityö laskeutuu sen selkänojaa pitkin.

Aina ei kannata toimia hetken mielijohteesta. Vaikka peitto ei tuottanutkaan iloa kenellekään kaksi vuotta sitten, saa se minut nyt hymyilemään tyytyväisenä päivittäin. Ajat ja mietteet muuttuvat.

Missään nimessä en vieläkään ole hamstraamisen ja tavaraan hukuttautumisen kannalla, mutta sain opetuksen siitä, että joskus kannattaa antaa päätöksille aikaa. Tämän päivän hyllyntäyte voi olla huomisen rakkain esine.

Käsitöissä on myös se erityisyys, etteivät ne ole korvattavissa. Käsin tehty asia ei ole vain käden työ, vaan paljon muuta. Se on annettua aikaa, rakkautta ja tapa sanoa, että välittää.

Minäkin sain vasta nyt tietää peiton uudelleen löydettyäni, että päiväpeite ei ollut pelkästään isoisoäitini Hilma Varjorannan puhdetyö iltojen iloksi, vaan se oli häälahja vanhemmilleni. Melkoinen häälahja, sillä peitosta näkee, ettei tunteja ja sormenpäitä ole säästelty.

Lähestyvän joulun ajan alla peitto on myös hyvä muistutus siitä, että parhaat lahjat voivat löytyä muualta kuin kaupasta. Jos ei käsi taivu virkkaamaan, niin jokainen osaa ainakin soittaa ovikelloa ja ottaa joulutervehdykselle mukaansa pussin torttuja tai pipareita – ne voi hyvin ostaa kaupasta.

X