Uuden lastensairaalan toiminnasta tehty selvitys paljasti hoitajien huolen potilasturvallisuudesta kasvaneen – Hallintoylilääkäri: ”Tämä ei johdu vain kiireestä, vaan myös tiloista”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Uuden lastensairaalan avajaiset olivat vuonna 2018.
Uuden lastensairaalan toiminnasta teki HUS selvityksen. © Kari Pekonen / Otavamedia
Uuden lastensairaalan toiminnasta HUSin tekemä selvitys paljastaa, että hoitajat kärsivät kiireestä, arvostuksen puutteesta ja johtamisongelmista.

HUSin Uuden lastensairaalan käyttöönotosta on kulunut nyt aikaa kaksi vuotta. Jo vuonna 2018 Seura uutisoi, että uutuuttaan hohtavassa sairaalassa on hienot tilat, mutta liian vähän hoitohenkilökuntaa.

Hoitajapula näkyi Uuden lastensairaalan alkutaipaleella sovittujen leikkausten perumisina. Tällöin HUS kielsi ongelmat ja väitti hoitohenkilökunnan riittävän.

Nyt tehdyssä HUSin selvityksessä myönnetään ongelmat.

”Selvityksessä ehdotetaan neljää uutta hoitajavakanssia tehovalvontaosastolle”, selvityksen tehnyt hallintoylilääkäri Teppo Heikkilä sanoo.

Selvityksessä ehdotetaan myös, että koko sairaalan hoitajamitoitusta arvioidaan uudestaan. Lisäkäsien tarvetta sairaalassa lisäävät muun muassa yhden hengen huoneet ja isommat tilat, joiden takia hoitajat joutuvat kulkemaan pidempiä matkoja potilaiden ja tarvikkeiden sekä lääkekaapin väliä.

Lisäksi käytetyt hoitajamitoitukset perustuvat yleensä aikuispotilaisiin eikä lapsipotilaisiin.

”Nyt on syytä arvioida, ovatko lapsipotilaat ja erityisesti vakavasti sairaat lapsipotilaat, hoitoisuudeltaan siinä määrin vaativampia, että se pitäisi huomioida paremmin hoitajamitoituksissa”, Heikkilä sanoo.

Hoitajien huoli potilasturvallisuudesta

Selvityksen mukaan hoitajat kokevat huolta potilasturvallisuudesta, kun eivät voi tehdä työtä niin hyvin kuin itse parhaaksi kokisivat.

Mistä tämä johtuu?

”Tämä ei johdu vain kiireestä, vaan myös tiloista. Kun samassa huoneessa oli useita potilaita, hoitaja pystyi yhdellä silmäyksellä tarkistamaan, että potilailla näytti olevan kaikki hyvin”, hallintoylilääkäri Heikkilä sanoo.

Uudessa lastensairaalassa jokainen potilas on omassa huoneessa, mikä on kerännyt kiitosta lapsipotilaiden perheissä. Omat huoneet lisäävät kuitenkin hoitajien työmäärää.

”Useat hoitajat sanovat, että työ tuntuu kiireisemmältä ja työnhallintaa on osittain menetetty. He ovat hyvin sitoutuneita työhön, mutta eivät pysty tekemään työtä niin hyvin kuin haluaisivat. Siitä nousee huoli, miten potilaille käy”, Heikkilä sanoo.

Sydänlapset- ja aikuiset -potilasjärjestön toiminnanjohtaja Katja Laine kertoo, että leikkausten perumiset ovat vähentyneet Uudessa lastensairaalassa kahden vuoden takaisesta tilanteesta – tosin hänen mukaansa leikkauksista ilmoitetaan nykyisin niin lyhyellä varoitusajalla, että sekin vähentää osaltaan perumisia.

Potilastyössä näkyy kuitenkin edelleen hoitajien väsymys.

Laine on kuullut osan hoitajista irtisanoutuneen, minkä hän uskoo johtuvan työkuormituksesta.

”Hoitajat ovat väsyksissä. Tilanne siellä on aika kuluttava”, Laine sanoo.

Hoitajien irtisanoutumista vaikea paikata

Hallintoylilääkäri Teppo Heikkilä kertoo, että vuoden 2019 keväällä oli piikki Uuden lastensairaalan hoitajien irtisanoutumisissa. Vaikka tilanne on tasaantunut, yksittäisetkin irtisanoutumiset voivat olla iso ongelma.

”Kun puhutaan pitkälle erikoistuneesta osaajasta, osaamisen paikkaaminen vaatii uuden henkilön paikallista kouluttamista, joka saattaa kestää 1—3 vuotta.”

Silti hoitajat kokevat, että heidän osaamistaan – ja varsinkin erityisosaamistaan – ei arvosteta, eivätkä he saa kiitosta työstään. Kyseessä on johtamisongelma.

”Johtajilla on aika paljon alaisia. Monet johtajatkin ovat aika väsyneitä, minkä myös alaiset olivat huomanneet. Voi olla syytä tarkastella, miten johtamisjärjestelmä toimii”, Heikkilä sanoo.

X