Uudistunut ja entistäkin parempi Seura on ystävä, joka pitää puoliasi – ”Ei anneta virkeän ysikymppisen sammaloitua”

”Seura on rohkea, luotettava, oikeudenmukainen ja seurallinen”, päätoimittaja Erkki Meriluoto kirjoittaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Erkki Meriluoto on Seuran päätoimittaja.

"Seura on rohkea, luotettava, oikeudenmukainen ja seurallinen", päätoimittaja Erkki Meriluoto kirjoittaa.
Teksti: Erkki Meriluoto

Seura on nyt uudistunut. Vanhan sanonnan mukaan mitään, mikä ei ole rikki, ei kannata korjata. Niinpä suuria korjausliikkeitä emme lähteneet tekemään, vaan uudistuksen taustalla oli ajatus, mitä voisimme tehdä entistä paremmin ja laadukkaammin viikosta toiseen.

Uudistustyö alkoi jo viime vuoden puolella. Kävimme toimituksessa läpi roolejamme, työnjakoam­me ja suunnittelua, jotta kaikille olisi entistä selkeämpää, mitä jokainen tekee. Uudistimme samalla verkkotekemistämme, mikä on näkynyt kasvuna liikenteessä alkuvuoden ajan.

Koko toimituksen yhteisissä työpajoissa työstimme Seuran kohderyhmiä ja teidän lukijoiden toiveet täyttäviä juttutyyppejä. Kävimme syvällisiä keskusteluja palautteidenne pohjalta ja teimme valintoja. Sitouduimme lehden yhteisiin arvoihin. Seura on rohkea, luotettava, oikeudenmukainen ja seurallinen – ystävä, joka pitää puoliasi.

Koko toimituksen yhteinen, normaalista arjesta poikkeava ponnistus teki hyvää ja sai ideoimaan juttuja entistä rohkeammalla otteella. Uudistuksen myötä lehdestä löytyvät yhä ne kaikkein tärkeimmät ja lukijoille rakkaimmat juttuformaatit.

Seura havahduttaa ja jättää muistijäljen

Tästä lähtien joka lehdessä yksi näistä on ”pysäyttäjä” – toimituksen valitsema viikon juttu, joka todella havahduttaa lukijan ja jättää pitkän muistijäljen: sen jutun minä luin Seurasta.

Pysäyttäjäjuttu voi myös yllättää, koskettaa tai tuoda aivan uutta tietoa esiin jostakin kiinnostavasta henkilöstä – kuten tämän viikon erikoishaastattelu tohtori Jenni Haukiosta, jossa hän väläyttää olevansa valmis myös vaaliehdokkaaksi.

Toivottavasti uudistunut lehti löytää myös mahdollisimman monta uutta lukijaa, jotka yllättyvät positiivisesti – viikosta toiseen.

Uudistus näkyy sivuilla myös raikastuneena ulkoasuna, jossa huomioidaan tekstin helppolukuisuus vaalealla pohjalla. Kannella päähenkilö tuodaan aiempaa paremmin esiin.

Näillä eväillä lähdemme yhdessä teidän lukijoiden kanssa kohti Seuran 90-vuotisjuhlavuotta, joka koittaa ensi vuonna. Matkan varrella on luvassa vielä lisää pieniä uudistuksia ja yllätyksiä. Ei anneta virkeän ysikymppisen sammaloitua.

Toivotan hyviä ja pysäyttäviä lukuhetkiä!

Uudistunut Seura-lehti on ilmestynyt!

X