Uusi laki valmistumassa: Viekö kabotaasi rekkakuskien työt Suomesta ulkomaiden rahtareille?

EU- komission paine kiirehtii eduskunnan käsittelyssä olevaa lakihanketta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Jättirekat ovat rahtareiden vastaisku ulkomaiselle kilpailulle.

EU- komission paine kiirehtii eduskunnan käsittelyssä olevaa lakihanketta.
Teksti: Vesa Mäkinen

Rovaniemeläinen Aki Suoraniemi ajaa päivittäin Euroopan järeintä rekkaa Rovaniemen ja Ivalon välillä. Hänen ohjaamansa auton kyydissä kulkee yhdellä kertaa noin 75 000 kiloa tukkia.

Päivässä auto ajaa kaksi reissua pohjoiseen, ja tuo niiden aikana 150 000 kiloa tukkia vietäväksi junalla eteenpäin. Sillä määrällä rakentaisi kymmenen omakotitaloa. Kuskilta vaaditaan ammattitaitoa ja  – rohkeutta.

”Tämän ratissa ei voi harjoitella. Kyllä nämä taidot on pitänyt opetella aiemmin.”

Nelostietä pohjoisessa ja etelässä liikennöivät jättirekat ovat liikennöistsijöiden mukaan yksi keino, miten kuljetusteollisuus voisi säilyä kannattavana suomalaisillekin yrityksille. Suuret rekat kuljettavat neljänneksen enemmän kuormaa yhdellä ajolla.

Suomalaiset kuljettajat ovat huolissaan työpaikoista. Syy ei ole rekkojen suureneminen, vaan työn siirtyminen ulkomaisille kuljettajille ja liikennöitsijöille.

Hallitus suunnittelee EU:n patistamana paraikaa niin sanotun kabotaasin määritelmän muuttamista. Kabotaasi tarkoittaa kuorman kuljettamista valtion sisällä vieraaseen valtioon rekisteröidyllä ajoneuvolla.

Ulkomaisten liikennöitsijöiden kyydit moninkertaistuisivat

Nykyään Suomessa saa kabotaasina ajaa samalla autolla kymmenen kuljetusta kolmen kuukauden aikana. Jokainen kuorman purku lasketaan yhdeksi kuljetukseksi. Hallituksen esityksen mukaan kuljetus laskettaisiin yhdeksi, vaikka purkuja olisi enemmän.

Tulos olisi, että ulkomaille rekisteröidyllä rekalla saisi ajaa Suomen alueella moninkertaisen määrän tavaraa nykytilanteeseen verrattuna.

Liikennöitsijöillä ja kuljettajilla on synkkiä ajatuksia tulevaisuudesta. Kabotaasimuutoksen myötä suuri osa kuljetuksista voisi siirtyä ulkomaisille firmoille ja kuljettajille, jotka ajavat suomalaisia halvemmalla.

”Saa nähdä, onko näitä töitä suomalaisilla enää kauan”, Suoraniemi sanoo.

”Kun nykyään näkee puoliperävaunullisen yhdistelmän, kyllä se yleensä on ulkomaisissa kilvissä.”

Kun esimerkiksi baltialaisissa kilvissä oleva rekka pysähtyy levikkeelle, sieltä nousee Suoraniemen mukaan yleensä kaksi miestä.

Usein käyvät tarpeillaan, ja lähtevät taas tien päälle.

”He ajavat kahdestaan parikin viikkoa putkeen.”

Auto on tuolloin tauotta ajossa. Miehet vaihtavat kuskia lepoaikojen mukaan.

Suoraniemen mukaan suomalaisilla palkoilla ja lisisllä liikennöitsijä ei voisi kahdeksi viikoksi palkata kahta miestä reissuun.

Työpaikka tuli – kuinka pitkäksi aikaa?

Suoraniemi  sai vakituisen työpaikan jättirekan tulon myötä. Aiemmin perhettä on pitänyt elättää osaaikatöillä.

Nyt hän jännittää, miten pitkään työtä alalla riittää.

Hallituksen esitys kabotaasiuudistuksesta on parhaillaan käsiteltävänä eduskunnassa.

”Liikenne- ja viestintävaliokunnalla on toistaiseksi kuulemiset kesken”, yksikönjohtaja Laura Eiro Liikenne- ja viestintäministeriöstä kertoo.

Laki oli alun perin tarkoitus saada voimaan maaliskuun alusta. Alan työnantaja- ja työntekijäjärjestöt ovat vastustaneet sitä tiukasti, mutta turhaan.

”EU-komissio puskee päälle eli käytännössä laki tulee voimaan mahdollisimman pikaisella aikataululla sen jälkeen, kun eduskunta on lain hyväksynyt”, Eiro sanoo.

X