Uusi tutkimus paljastaa: Valtaosa vanhemmista ei halua lapsistaan huippu-urheilijoita – ”Ohjatussa liikunnan harrastamisessa eivät kysyntä ja tarjonta kohtaa”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Jääkiekko kuuluu suomalaisnuorten suosituimpiin liikuntalajeihin © iStock
Tuore lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus kertoo, että urheilevien nuorten vanhemmat toivovat harrastamisen olevan ensisijaisesti mielekäs ja mukava ajanviettotapa, jossa opitaan liikkumaan.

Selkeä enemmistö vanhemmista ei pidä toivottavana, että lasten ja nuorten liikuntaharrastuksessa tähdätään huippu-urheilijaksi.

Valtion liikunta- ja nuorisoneuvoston sekä Nuorisotutkimusseura ry:n toteuttaman tutkimuksen mukaan vanhemmat toivovat liikunnanohjaajilta ja valmentajilta ennen kaikkea kasvatuksellista osaamista.

Tutkimuksen mukaan lajien seuratoiminta painottuu kuitenkin kilpaurheiluun, jolloin kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa.

”Seuratoiminnan painopisteen tiedetään olevan kilpaurheilussa, mutta lasten vanhemmat suhtautuvat kielteisesti liian urheilullisiin tavoitteisiin. Ohjatussa liikunnan harrastamisessa eivät kysyntä ja tarjonta kohtaa”, toteaa Nuorisotutkimusverkoston vastaava tutkija Mikko Salasuo.

Miksi urheiluseurat tarjoavat harrastetason toimintaa varsin niukasti?

Suomessa urheiluseurat kantavat pääasiallisen vastuun nuorten ja lasten liikuttamisesta.

Valtalajien liittojen mukaan matalan kynnyksen toiminnan järjestäminen on haasteellista.

Syitä on useita.

”Kustannukset tulisi saada hyvin mataliksi ja se on haaste, jos ohjaajakorvauksiin ei saada tukea ja tilat ovat kalliita. Joillakin paikkakunnilla tilat ovat haaste”, toteaa Palloliiton nuorisopäällikkö Marko Viitanen.

Resurssien puute ja liikuntatilat eivät ole ainoita syitä estämään harrastetason tarjontaa.

Liikunta ja urheilu vaatii motivaatiota, jota ei välttämättä synny, mikäli matalan kynnyksen toimintaan eivät sitouduta tai halukkaita ei ole tarpeeksi.

”Matalan kynnyksen toimintaan on usein hieman vähemmän osallistujia ja heidän sitoutuminen vaihtelee. Näin toimintaa ei voi aina järjestää monessa eri paikassa ja tällöin matkat saattavat kasvaa. Joukkuetoiminnassa korostuu myös hyvän ilmapiirin ja hengen luominen. Se on haastavampaa, jos ryhmän motivaatio ja sitoutuminen vaihtelee”, Viitanen selittää.

Miksi matalan kynnyksen urheilulle ei riitä tilaa eikä ohjaajia?

Salibandyssä ollaan törmätty samankaltaisiin haasteiisin. Matalan kynnyksen urheilulle ei riitä tilaa, eikä ohjaajia.

”Olosuhteet tai henkilö- tai talousresurssit voivat tuoda haasteita. Esimerkiksi hallitilanne voi olla jollain paikkakunnalla sellainen, että kaikki pelivuorot menevät kilpa- ja sarjatoimintaan”,  kertoo Salibandyliiton pelaamisen kehityspäällikkö Kim Sällström.

Hänen mukaan sama esimerkki voi päteä myös seuran henkilöresurssin osalta. Aikaa ei riitä matalan kynnyksen toiminnan organisointiin.

”Kaikki eivät halua kilpailla perinteisellä tavalla”

Uuden tutkimuksen mukaan urheilullisesti ja taloudellisesti matalan kynnyksen toiminnalle on tarvetta etenkin nuorilla.

Tähän on herätty eri lajiliitoissa.

”Tälle on totta kai tarvetta. Esimerkiksi Etelä-Suomessa salibandyssä on haastajasarjoja enemmän kuin varsinaisia kilpasarjoja – matalamman kynnyksen toiminnalle on siis kysyntää”, toteaa Kim Sällström.

Myös Jääkiekkoliitossa haluataan satsata muihinkin kuin kilpakiekon pelaajiin.

Toivomme, että myös seuroissa tähän kiinnitetään enemmän huomiota, kuten nykyisin jo tapahtuukin. Myös seuratasolla ymmärretään, että tarve erilaisille harrastusmuodoille on olemassa, eivätkä kaikki halua kilpailla perinteisellä tavalla”, kertoo Jääkiekkoliiton viestintäpäällikkö Henna Malmberg.

Henna Malmberg myös muistuttaa, että monelle jääkiekkoseuralle elinehto on se, että pystyy vastaamaan harrastajien erilaisiin tarpeisiin. Pelkän perinteisen kilpaurheilun kautta harrastajamäärät eivät välttämättä riitä.

Erityisesti yläkouluikäiset kaipaavat järjestettyä toimintaa

Jalkapalloliiton Marko Viitasen mukaan jalkapalloseurojen tulisi järjestää enemmän matalan kynnyksen toimintaa nuorille.

Toimintavalikko jalkapallon parissa onkin jo monipuolistunut.

”Seuroilla on kevyempää sitoutumista vaativia jalkapallokouluja etenkin kesäkaudella ja lasten lähialuille toimivaa ja edullista kaupunginosien ”liigatoimintaa”. Monet ovat jatkaneet yläkouluvaiheeseen siirtyville nuorille järjestettyä toimintaa lapsuusvaiheen jälkeen. Sitä jatkoa tulisi edelleen kehittää.”

Marko Viitasen mukaan matalan kynnyksen toimintaa tulee monipuolistaa entistä enemmän.

”Koulupäivien yhteyteen järjestettyä toimintaa ja uusia nuorten omaehtoisuutta tukevia toimintamalleja tulee vielä kehittää.”

Miten pelaajapolku voisi pidentyä nykyisestä?

Usein urheilevilla nuorilla murrosikä toimii vaiheena, jolloin urheiluharrastukset herkästi jäävät.

Onnistuvatko lajiliitot luomaan puitteet myös niille nuorille, jotka eivät ole enää kärjen kilparyhmissä mukana?

Kaikkia valtalajien liittojen linjausta yhdistää se, että he toivovat seurojen pyrkivän järjestämään toimintaa eri motivaatio- ja haastetasoille.

”Tärkeää on huolehtia siitä, että tarjolla on eritasoisia sarjoja ja turnauksia – myös esimerkiksi sellaisia harrasteryhmiä, jotka eivät osallistu mihinkään kilpailutoimintaan”, Kim Sallström sanoo.

Salibandyliitto toivookin, että lajin seurat järjestäisivät nuorille harrastajilleen monipuolista toimintaa ja näkee mahdollisuutena myös muut harrastukset salibandyn ohella.

”Salibandyliiton näkökulmasta on ymmärrettävää, että jonkun nuoren harrasteviikko olisi esimerkiksi seuraava: kerran viikossa salibandyä, kerran viikossa kitaratunti ja vielä päälle vähän parkouria viikonloppuna.”

Marko Viitasen mukaan Palloliitossa pyritään pidentämään pelaajapolkua kiinnittämällä huomiota joukkueiden ilmapiiriin ja valmentajien vuorovaikutukseen.

”Nuorten kanssa käydään yhä enemmän motivaatiokeskusteluja ja yhdessä vanhempien kanssa tuetaan harrastusinnon ylläpitoa.”

X