Suomalaiset ovat maailman hulluinta ennätyskansaa – Mistä palo erikoisiin mittelöihin kumpuaa? Näin tutkija selvittää ilmiön taustaa
Mitä sitten, jos olympialaisten klassisista lajeista ei tullutkaan mitalisadetta? Suomalainen tapa ratkaista pulma on luoda joku muu urheilumuoto, jossa varmasti pärjäämme – jollei muuten niin sisun avulla.
Tavallinen jalkapallo on kai suomalaisille liian tylsä laji.
Suomalaiset urheilijat eivät enää pärjänneet Tokion olympialaisissa ihan siihen tapaan, mihin meillä ehkä takavuosina totuttiin.
Mutta ei hätää: sitä mukaa, kun hellimämme asema urheilun suurvaltana on murentunut, olemme keksineet uusia kilpailulajeja, joissa varmasti menestymme. Ainakin niin pitkään, kunnes voimakkaammat ulkomaalaiset atleetit innostuvat samoista touhuista ja tulevat tänne päihittämään meitä.
Näitä lohdutuslajeja yhdistää fyysinen vaativuus ja tietty yksinkertaisuus.
Esimerkiksi suopotkupallo ja hankifutis ovat hyväksi todetusta jalkapallosta selvästi raskaampia versioita, joista on karsittu sääntöjä.
Kännykänheitto ja vaimonkanto ovat samaten mutkattomia lajeja. Tartutaan lähimpään esineeseen tai henkilöön, ja ei muuta kuin kilpailemaan.
Lue myös: Elmo Lakka on kokenut urallaan enemmän vastoinkäymisiä kuin radalle mahtuu aitoja
Sisukkuus syntyi olosuhteista
Mutta miksi juuri suomalainen on valmis tekemään asiat vaikeimman kautta ja tasapainottelemaan biljardikeppiä otsallaan neljättä tuntia? Tutkija on löytänyt tähän selityksen historiastamme.
Sisukkuus ja jääräpäisyys ovat syntyneet kansallisina selviytymiskeinoina.
Ruotsin ja Venäjän vallan välissä olleelle pienelle maalle aiheutui paine erottua, yhtenäistyä ja itsenäistyä. Se on Aalto-yliopiston väitöskirjatutkijan Emilia Lahden mukaan johtanut ilmiöön, jota kutsumme sisuksi.
”Suomalaisessa kulttuurissa hyväksyntää saadaan, kun toimitaan vahvasti ja mennään eteenpäin sanoi mummo lumessa -tyylillä”, sisun käsitteeseen perehtynyt Lahti kertoo.
Suopotkupallo, saappaan tai kännykän heitto, eukonkanto, ilmakitaran soittaminen, korkokenkähiihto – nämä ovat sekä kulttuurista hauskanpitoa että itsepäisyyden ilmaisemista. © Lehtikuva
Hulluimmat ennätysideat
Jos emme voita suurvaltoja niiden vahvoissa lajeissa, sekin riittää, että ollaan maailman parhaita jossain sellaisessa asiassa, jota mahtimaissa ei joko osata tai tajuta.
Ennätyksiä kirjaavan Guinness World Records -listan päätoimittaja Craig Glenday sanoi vuonna 2018 Iltalehden haastattelussa, että Suomesta tulevat kaikkein hulluimmat ennätysideat.
Suomalaiset ovat tehneet maailmanennätyksiä esimerkiksi muurahaiskeossa istumisessa, moottorikelkalla veden päällä ajamisessa ja naku-uinnissa. (Viimeksimainitun lajin MM on tosin nyt irlantilaisten eli toisen pienen ja kovia kokeneen kansan hallussa.)
Hyvä esimerkki näistä vaihtoehtosankareista on taikuri Lauri Koskinen. Hänellä on tavoitteena olla kaikkein eniten maailmanennätyksiä kahminut suomalainen.
”Olen tehnyt yhdeksän Guinnessin ennätystä, mutten ole varma, onko se enemmän kuin kellään muulla suomalaisella. Kyllä se ainakin ennemmin tai myöhemmin tapahtuu. Tällä hetkellä odotan, että saan nimiini viidellä tennismailalla jongleerauksen ja biljardikepin otsalla tasapainottelun ennätykset”, Koskinen kertoo.
Ihminen apinoi luonnostaan näkemäänsä
Kaikki kummallisista lajeista viehättyneet suomalaiset ymmärtävät, ettei näitä tehdä järkiperusteiden takia vaan tarkoituksella arkijärjestä huolimatta. Koska voimme.
Poliittinen ja maantieteellinen asema selittää, miksi suomalaisilla on alun perin ollut tarve erottua ja mitellä voimiaan kummallisesti.
Jostain syystä tavasta ei ole luovuttu, vaikka Suomesta on tullut hyvinvoiva EU-maa.
Tätä selittää Emilia Lahden mukaan oppimisteoria. Ihmisen psykologialle on tyypillistä toistaa muilta oppimaansa. Yhteisön hyväksyntä lisää halua jatkaa.
”Jonkun mielestä vaikuttaa, että teemme asiat vaikeimman kautta, kun ekaluokkalainen kävelee kilometrien koulumatkan pimeällä talvipakkasessa. Meille se tuntuu melko normaalilta”, Lahti antaa esimerkiksi.
Sisukkuudella on myös kääntöpuoli
Päättömyyksien kokeilu on ollut myös tutkimista.
Ruoan ja suojan hankkimiseksi on ollut elintärkeää uskaltautua kodin ulkopuolelle, joten ihmisiin on sisäänrakennettu tutkimisen tarve.
Koskaan ei tiedä, missä tilanteessa oudoista taidoista voi olla hyötyä.
Tottunut muurahaispesässä istuja voi olla hyvä vaanimaan riistaa tai vihollista paikoissa, joista häntä vähiten odotetaan.
”Resurssien puute ja altavastaajan rooli ovat istuttaneet suomalaiseen kulttuuriin ajatuksen sisäisestä voimasta, joka on erottanut meidät muista. Näin yhteisön yhtenäisyys, tavat ja itsenäisyys ovat olleet mahdollisia säilyttää”, Emilia Lahti sanoo.
Nykyään kokeilut liittyvät usein ihmisen omien sisäisten rajojen ylittämiseen.
”Sisukkuus on pitänyt meidät elossa. Sen kääntöpuoli kuitenkin on kulttuuri, jossa tuomitaan heikkous ja se, ettei joku niin sanotusti yritä tarpeeksi.”
Mestaruuksien ja maailmanennätysten tavoittelu ei saisi olla pakonomaista.
”Sellaisessa ympäristössä on vaikeaa pyytää apua. Kulttuuri työntää menemään äärirajoille, mikä voi mennä myös liian pitkälle”, Lahti sanoo.