Väitös: Kokemukset kuolleen läsnäolosta ylläpitävät surutyössä tunnesiteitä – Vainajakokemukset hälventävät myös läheisten kuolemanpelkoa

Helsingin yliopiston uskontotieteen uusi väitös osoittaa, että kokemukset kuolleen läsnäolosta tai yhteydenotosta vaikuttavat perustavalla tavalla läheisten ja surevien käsityksiin elämästä ja kuolemasta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Helsingin yliopiston uskontotieteen uusi väitös osoittaa, että kokemukset kuolleen läsnäolosta tai yhteydenotosta vaikuttavat perustavalla tavalla läheisten ja surevien käsityksiin elämästä ja kuolemasta.
(Päivitetty: )
Teksti:
Katariina Taleva

”Kokemukset olivat unia, näkyjä, tuntemuksia läsnäolosta tai kosketuksesta, tuoksu- tai kuuloaistimuksia – mitä tahansa kokemuksia siitä, että vainaja on lähellä ja läsnä”, kertoo väittelijä, teologian maisteri Markku Siltala.

Hän keräsi väitöskirjaansa varten 195 suomalaisen kertomuksia vainajakokemuksista, eli ihmisten kokemuksia vainajien läsnäolosta heidän elämässään. Yhteensä tutkittavia kertomuksia tuli 613 kappaletta.

Kokijoiden kuolemanpelko väheni

Markku Siltalan keräämän aineiston perusteella vainajakokemukset koetaan valtaosin myönteisinä. Ne ovat myös riippumattomia kokijoiden uskonnosta, koulutuksesta ja iästä.

Tutkimus myös osoittaa, että kokijoiden käsitykset elämän jatkumisesta ja vainajan olemassaolosta kuolemanjälkeisyydessä muuttuivat vainajakokemusten johdosta.

”Kuolleen läsnäoloa tai yhteydenottoja kokeneet kertoivat, että vainajakokemukset ovat vaikuttaneet huomattavasti heidän käsityksiinsä elämästä ja kuolemasta. Ne vähensivät tai poistivat kokijoiden kuolemanpelkoa sekä muuttivat uskomuksia ja elämänvalintoja”, toteaa Siltala, joka on ammateiltaan psykoterapeutti ja pappi.

Väittelijän mukaan merkittäväksi vainajan kohtaamiseksi tulkitun aistimuksen, elämyksen, unen tai symbolisen tapahtuman teki sen välittämä viesti yhteyden jatkumisesta vainajaan: kokijat tulkitsivat kokemuksen perusteella vainajan olevan yhä olemassa kuolemasta huolimatta.

Vainajakokemukset muovaavat suruprosessissa kokijan kuvaa ja käsitystä edesmenneestä

Tutkimuksen tuloksia peilataan väitöskirjassa Continuing Bonds -suruteoriaan, jossa vainajakokemukset ymmärretään osaksi suruprosessia ensisijaisesti sisäisinä mielikuvina.

Teorian mukaan suruprosessin tavoitteena on vainajasta puhumisen ja vainajalle puhumisen kautta hänen elämäntarinansa uudelleenrakentuminen.

”Vainajakokemuksissa vainaja esiintyy hyvin usein elämästä toipuneena, nuorena ja terveenä tai sairauksista parantuneena. Myös luonteenpiirteiden säröt ovat hioutuneet ja vainaja esiintyy yleensä ymmärtävämpänä, rakastavampana, sovittelevampana ja lempeämpänä mitä on eläessään ollut”, Markku Siltala sanoo.

Väittelijän mukaan vainajakokemusten kokijat useimmiten vastaavat myönteisesti vainajien sovinnonehdotuksiin. Kokemuksista voi näin ollen tulla luonteeltaan korjaavia.

”Yhtäältä vainajien viestin informaationa on, että hänen olemassaolonsa jatkuu. Toiseksi, vainaja viestittää sanomansa elämään jääneelle siinä tarkoituksessa, että elävän elämä tai olotila helpottuisi. Kolmanneksi, vainajalla on elävälle jokin erityinen viesti, joka liittyy heidän väliseen ihmissuhteeseensa: tämä voi sisältää sovintoa, yhteyttä tai anteeksipyytämistä. Neljänneksi, vainajan viestin sisältönä voi olla avunpyyntö vainajakokemuksen kokijalta.”

Vainajakokemuksiin liittyvät jopa fyysiset aistit 

Markku Siltalan tutkimustulokset yhtenevät pääosin Continuing Bonds -suruteorian näkemyksiin.

”Merkittävin ero vertailtavaan suruteoriaan on, että tutkimuksen mukaan vainajakokemuksia koettiin myös suruajan ulkopuolella joko ennen kuolemaa, kuolinhetkellä tai pitkän ajan päästä kuolemasta. Lisäksi fyysiset aistit liittyvät vainajakokemuksiin lähes kahdessa kolmasosassa tapauksista. Tämä haastaa Continuing Bonds -suruteoriaa siinä, että vainajakokemukset olisivat ensi sijassa mielikuvia”, väittelijä arvioi.

Tutkimuksen merkittävänä tuloksena on aineistosta analysoitu vainajakokemusten luokittelu, joka sisältää 13 erillistä kokemustyyppiä kuvauksittain.

”Kokijat eivät puhu vainajasta henkenä tai persoonattomana hahmona, joka kuoleman tapahduttua olisi jäänyt elämään. Näiden sijaan kokijat puhuvat eläessään tuntemastaan ihmisestä sen ihmissuhteen kautta, johon heillä oli tunneside. He puhuvat tuntemistaan ihmisistä nimeltä”, väittelijä kertoo.

X