Välimerestä joukkohauta: Mitä hukkuneille tapahtuu meressä?

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Francesco Pecoraro/LK
Pakolaisia Salernon satamassa Italiassa 22.4.2015.
”Hapettomassa tilassa kuolemanjälkeiset muutokset saattavat pysähtyä.”

Luvut ovat järkyttäviä: Yli 36 000 siirtolaista ja pakolaista on saapunut tänä vuonna veneillä Afrikasta Etelä-Eurooppaan. 1 754 heistä on menettänyt yrityksessä henkensä ihmissalakuljettajien kelvottomien veneiden upotessa Välimereen.

Viime vuonna matkalla hukkui ainakin 2 500 paremman elämän perässä riskialttiille matkalle lähtenyttä ihmistä.

Viime sunnuntai oli Välimerellä erityisen traaginen. Libyasta lähtenyt alus kaatui, upposi ja vei mukanaan noin 800 matkustajaa.

Vaikka meripelastusalus pääsisi nopeasti onnettomuuspaikalle, pelastustoimet ovat erittäin vaikeita, jopa mahdottomia. Näin uskoo Välimerta valvovan EU:n rajaturvallisuusvirasto Frontexin entinen pääjohtaja Ilkka Laitinen.

”Alukset on sullottu käsittämättömän täyteen ihmisiä. Eikä heillä ole pelastusliivejä eikä muuta apuvälineistöä. Ei näitä onnettomuuksia voi välttää kuin sillä, että merimatkalle ei lähdettäisi ensinkään”, nykyään Rajavartiolaitoksen apulaispäällikkönä työskentelevä Laitinen sanoo.

Suurinta osaa onnettomuuksien uhreista ei koskaan löydetä.

”Suurin osa hukkuneista jää mereen.”

Kylmään syvänteeseen

Mitä merihautaan vajonneille ruumiille tapahtuu?

Oikeuslääketieteen professori Pekka Karhusen mukaan kuollut ruumis ei kellu kauan.

”Aluksi ruumis vajoaa pohjaan, ellei vaatteissa ole joitakin ilmataskuja, jotka saavat ruumiin pysymään jonkin aikaa pinnalla.”

Ruumiin kohtalo riippuu merkittävästi veden lämpötilasta. Mitä lämpimämpää vesi on, sitä nopeammin ruumis nousee jälleen pintaan.

”Jos ruumis joutuu johonkin syvänteeseen, jossa on vain muutama lämpöaste, niin sinnehän se jää. Ruumiissa ei silloin pääse alkamaan kuolemanjälkeisiä muutoksia, joiden aiheuttamat kaasut saattavat nostaa vainajan pintaan.”

Kaasujen kehittyminen ja vapautuminen voi kestää muutamista päivistä muutamaan viikkoon.

Meren mutaan päätyvä ruumis voi säilyä muuttumattomana jopa vuosikausia. Hapettomat ja kylmät olosuhteet pysäyttävät kuolemanjälkeiset muutokset.

”Jos ruumis päätyy hapettomaan tilaan esimerkiksi syvälle mutaan, kuolemanjälkeiset muutokset saattavat pysähtyä. Vuosien päästäkin vainaja saattaa näyttää juuri menehtyneeltä.”

Ei rannoille

Karhusen mukaan edellä mainitun kaltaisia ruumiita ei  voi ajelehtia pitkän ajan päästä rannoille.

”Kun ruumis poistetaan hapettomasta tilasta, kuolemanjälkeiset muutokset käynnistyvät nopeasti.”

Osa Välimeren uhreista painuu pohjaan alustensa mukana.

”Laivan mukana uppoavat ruumiit palaavat lopulta luonnon kiertokulkuun. Eli ruumis menee kalojen ja äyriäisten ruuaksi.”

X