Valitse sittenkin toivo

Elämäni ensimmäinen ulkomaan juttukeikka suuntautui lähes 35 vuotta sitten Kreikkaan, juuri pääsiäisen aikaan. Pienen saaren pikkukaupungissa koettu pääsiäinen oli suomalaiseen tyynempään pääsiäismenoon tottuneelle hämmentävä elämys. Koko kaupunki oli liikkeellä kulkueineen, ilotulituksineen, juhlaherkutteluineen. Muistan vieläkin punaiseksi värjätyn, kauniin pääsiäismunan hotellisängyn tyynyllä.

Yhtä hämmentävää on nykyään – kaiken hälyisän kiivailun keskellä – että meikäläisenä pitkäperjantaina pystyy edelleen halutessaan irtautumaan todellisuudesta, pysähtymään hiljaisuuteen. Kuten lapsena, pitkäperjantai on muita päiviä pitempi ja pimeämpi, vaikka aurinko paistaisi.

”Koko pääsiäisessä on tavallaan kyse hämmennyksestä”, sanoo haastattelussamme (s.58) seurakuntapastori Marjaana Toiviainen. Hiljainen viikko kun on erikoinen yhdistelmä iloa, kärsimystä, tyhjyyttä, valoa ja toivoa. On siinä ihmettelemistä.

Hiljaisuus tekee hyvää. Opin sen jo kauan sitten retriitissä, jossa ei puhuttu muutamaan päivään kerrassaan mitään. Tavoitan edelleen saman tunteen maalla, metsässä. Silti kaipaan kotimaiseen pääsiäiseen enemmän iloa. Enkä nyt tarkoita samoilua kauppakeskuksissa.

Pääsiäisen aika on kaikille uskon suunnasta, määrästä tai uskonnottomuudesta riippumatta valon ja kasvun aikaa. Mahdollisuus uusiin alkuihin yksin ja muiden kanssa.

Pääsiäisen perussanastossa on rippikoulun käyneellekin askarreltavaa. Vaikkapa vanha kunnon synti. Määritelmiä ja määrittelijöitä riittää riippuen siitä, missä ajassa ja kulttuurissa asiaa tarkastellaan. Kaiken suhteellisuus ja jyrkkä mustavalkoisuus käyvät juuri nyt kovaa taistelua korviemme välissä. Länsimaisin silmin syntiä on ainakin ihmisten luokittelu hyviksi ja huonoiksi syistä, jotka kumpuavat omasta ainoasta oikeasta totuudesta.

Armollisuudesta on pula. Laupiaita samarialaisiakin saisi olla enemmän. Epätoivo iskee helposti. Mutta: ”Toivo on valinta”, sanoo pastori Toiviainen. Hän on oikeassa.