Valtakunnan poikavauva syntyi! Näin Seuran lukijat onnittelivat presidenttiparia

”Toivoimme ja odotimme kauan, saimme valtakunnan vauvan.” Näin yksi lukijoistamme viestitti, kun pyysimme heiltä runoa tai ajatelmaa presidenttiparin onnittelemiseksi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio vierailivat Ruotsissa. © Tommi Tuomi/Kuvaryhmä/SKOY

”Toivoimme ja odotimme kauan, saimme valtakunnan vauvan.” Näin yksi lukijoistamme viestitti, kun pyysimme heiltä runoa tai ajatelmaa presidenttiparin onnittelemiseksi.
(Päivitetty: )
Teksti:
Tarja Hurme

Syntymä on iloinen, ihmeellinen tapahtuma. Siksi kysyimme Seuran lukijoilta, millaisella runolla tai ajatelmalla he haluaisivat onnitella presidenttiparia.

Runoja toivoimme varsinkin siksi, että pidetty Seuran kolumnisti Jenni Haukio on muun lisäksi itsekin runoilija ja runouden ystävä, joka käsittelee mielellään suomalaisen kulttuurin teemoja.

Hänen toimittamansa runoantologia Katso pohjoista taivasta oli Suomi 100 -juhlavuoden toiseksi myydyin kaunokirja ja runojen ykkönen. Sekin osoittaa, että me suomalaiset olemme, ellemme nykyään enää runonlaulajia, niin ahkeria runojen lukijoita ja epäilemättä myös pöytälaatikkokirjoittajia.

Kell’ onni on, se onnen kätkeköön, kell’ aarre on, se aarteen peittäköön

Lukijoistamme moni tyytyi pelkkiin onnitteluihin, kun ei kokenut olevansa runojen tuntija. Oli niitäkin, joiden mielestä vauvan tuloa ei ylipäätään kannata hehkuttaa, luonnollinen juttu. Kommentoija on ilmiselvästi samoilla linjoilla kuin tuoreet vanhemmat: perheenlisäys on yksityinen asia, turha tohina pois.

Joku lukijoista totesi näinkin:

”Iäkkäiden vanhempien lapsena toivotan lapselle voimia kestää kiusat ja vertailut, joita hän tulee kokemaan, julkisuuden lisäksi”.

Jenni Haukion motto voisi hyvin olla Eino Leinon sanoittama: ”Kell’ onni on, se onnen kätkeköön, kell’ aarre on, se aarteen peittäköön”. Tässä pariskunta Niinistö-Haukio on onnistunut yhteisen elämänsä aikana melkoisen hyvin, ja epäilemättä linja jatkuu.

Se joutuu kuitenkin nyt uudenlaiselle koetukselle, koska me kansalaiset olemme ymmärrettävän innoissamme iloisesta perhetapahtumasta – kenties vielä enemmän kuin tähän asti naapurien kuninkaallisista jälkeläisistä. Onhan Suomessa ainutlaatuista, että istuva presidentti puolisoineen saa perheenlisäystä. Joka tapauksessa vanhemmat haluavat vauvansa varttuvan niin ”tavallisissa” olosuhteissa kuin julkisessa roolissa elävän kansansuosikkiparin lapselle on mahdollista.

Sauli Niinistön sylissä köllöttelee bostoninterrieri Lennu – miten rakas lemmikki mahtaa ottaa uuden perheenjäsenen vastaan, pohtivat lukijamme. Marjo Tynkkynen / Otavamedia

Eeva Kilven runot koskettavat Jenni Haukiota

Selailin lukijoiden runo-onnittelujen innoittamana Katso pohjoista taivasta -kirjaa ja lueskelin, mitä se kertoo lapsista, äitiydestä tai vanhemmuudesta. Paljonkin. Löytyi esimerkiksi Lauri Viidan Alfhild, jota yksi lukijammekin ehdottaa onnittelurunoksi presidenttipareille. Se alkaa sanoilla: ”Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät..”

Naisen odotusajan sisäänpäin kääntyvää oloa, ihmetystä ja hämmennystäkin kuvastaa hyvin Johanna Venhon runo:

Miten kerrot siitä, että joku kasvaa sisälläsi? Varsin arkisesti vatsan alla, veden alla, veden vallan alla. Onni – outo kohta, jota et ymmärrä. Maisema veden läpi ja rauhattomuus, kun et näe selvästi. Rakas rauhattomuus”.

Jenni Haukiota tuntuvat koskettavan myös Eeva Kilven runot. Se ei ole ihme. Jokaisen, joka tahtoo rakastaa loppuun saakka, kannattaa löytää Kilven runoista elämän realiteettien upeus sellaisena kuin esimerkiksi Laulussa rakkaudesta.

Mitä perheenlisäyksestä tuumii leveähymyinen Lennu?

Lukijat ehdottivat onnittelurunoiksi myös Aleksis Kiven Oravan laulua, Eino Leinon Hymyilevää Apolloa ja Marjatan laulua, Lauri Viidan Betonimylläriä, Kirsi Kunnaksen loruja, Aale Tynnin runoja ja jopa Porilaisten marssia. Tyylit olivat monet, mutta viesti yhteinen: onnea tasavallan ykköspojalle.

Moni on leikillään myös miettinyt, mitä tuumii vauvahypestä presidenttiparin silmäterä, leveähymyinen Lennu. Onko mustasukkainen vai alkaako lempeästi vahtia? Luultavasti käy edelleen kuten Risto Rasan runossa: ”Koira tulee illalla kotiin. Kun se kiertyy paikalleen ja nukahtaa, alkaa sen sydänlämpö levitä huoneisiin.”

Colourbox

Vauvauutinen innoitti lukijamme ehdottamaan monenlaisia onnittelurunoja ja ajatelmia:

”Ruusunnuppu, suukkosuu, silmäs uuteeen aamuun avautuu. ihmeitä täynnä päivän joka hetki, alkaa pienen lapsen elämänretki.”

”Eläväksi muuttui suurin haaveenne, vauva sylin täyttää ja rakkaus sydämenne.”

”Hiukkasista elämän on suuret ihmeet luotu, lahja kaikkein arvokkain on on iloksenne suotu.”

”Lapsi on enkeli, jonka siivet kutistuvat samaan tahtiin, kuin jalat kasvavat.”

”On siinä onnea kerrakseen kun talonne uudeksi herrakseen pulskan pojan nyt sai te riemusta halkeette kai.”

”Toivoimme ja odotimme kauan, saimme valtakunnan vauvan!”

”Nyytti pieni syliimme annettiin, se vauvalta tuoksuu, on lämmin niin. Se itsekin varmasti tietää sen, et sulattaa jokaisen sydämen. Hiustupsusta pieniin varpaisiin, se on ihana, ihana niin.”

”Hänet lämpöisenä pitäkää sydäntämme vasten. Turvallisuus tärkeää on maailmassa lasten.”

”Oman lapsen, pienen linnun kannoit alla sydämen. Nyt on onni täydellinen, syliisi saat ottaa sen. Tunnet käden pienen, hennon, tunnet posken pehmeän. Voisko olla kauniimpaa, kuin alku uuden elämän.”

”Onnea ja siunausta koko perheelle ja koskaan ei ole liian myöhäistä, kun on onnellinen perhe.”

”Onnea äidille, onnea isälle ja onnea uudelle perheenlisälle!”

”Pieneen kehtoon mahtuvat kaikki suuret unelmat.”

”Pienen pieni enkeli talven yössä lenteli. Rinnassaan sydän ja kädessään tähti, rakkautta ja valoa etsimään lähti. Teidän luokse löysi, oli pienissä käsissään kultaköysi. Rakkautta ja valoa sillä toi, iloista mieltä ja onnea se loi.”

”Silitti hiljaa enkelin siipi, kauneinta kaikista käytti. Onnen ovesta sisään hiipi, toiveet todeksi täytti.”

 

Muut lukivat myös nämä jutut presidenttiparista:

Poikavauva kruunasi tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion rakkaustarinan

Seuran arkistosta – Sauli Niinistö ja Jenni Haukio: ”Ovet eivät ole paukkuneet”

Jenni Haukio: ”Pysyn presidentin puolison roolissakin omana itsenäni”

Historiallinen itsenäisyyspäivän vastaanotto: Perheenlisäystä odottava presidenttipari

Presidentti Sauli Niinistö herkisteli: ”Hieno maa tämä on. Ja me pidämme huolen, että hienona pysyy”

Lennu-koira mukaan Tanskaan!

X