Teksti:
Tarja Hurme

Monen mökin ovelle ilmestyi takavuosina kauppias, joka kaatoi matolle kasan pölyä, imaisi sen ihmeimurilla ja sai mummon ostamaan parin sadan arvoisen laitteen rutkasti kalliimmalla. Pahemmalta tuntuu silti nykymeno, jossa muistamattomia tai sijoittajina kokemattomia ikäihmisiä harhautetaan kyseenalaisilla neuvoilla. Vanhus allekirjoittaa sopimuksen, jonka perusteella pankki saa mahdollisuuden pelata hänen rahoillaan ilman omaa riskiä. Vanhukselle jää pahimmillaan tyhjä käteen – ja iso verolappu. Finanssiala on yhteiskunnan tärkeä kehittäjä, mutta ikävät uutiset sijoitustuotteiden ahneesta kaupanteosta yksityisille kansalaisille mustaavat sen maineen.

On instituutioita, joihin olemme tottuneet luottamaan. Terveydenhoito, poliisit, puolustusvoimat. Pankkikin hamasta säästöpossuajasta alkaen. Nyt tuntuvat liituraitarosvot kärkkyvän mummojen kukkaroilla. Ehkä myös vaarien, mutta todennäköisesti leskeytynyt mummosukupolvi on helpompaa riistaa. Vanhemman polven perheissä kun miehet ovat hoitaneet raha-asioita. Ilmi tulevat tai arvopaperilautakuntaan päätyvät tapaukset lienevät jäävuoren huippu. Valituksissa ei ikä korostu ehkä siksi, että vanhan polven harhautettu vaikenee, koska huijatuksi tuleminen hävettää. Korvauksia saa kolmannes valittajista.

Vanhusmarkkinat kasvavat. Ikäihmisillä on varallisuutta, muttei välttämättä kokemusta hoitaa sitä tuottoisasti. Milloin Suomen lainsäädäntö turvaa kunnolla lesken rovot? Eihän häneltä tavaraakaan saa rangaistuksetta varastaa. Katsokoon pankkiväki peiliin, jos yhä isompi potti euroja siirtyy tuottamattomille säästötileille tai peräti sukanvarteen. Rahastoanalyytikko Matias Möttölä totesi taannoin radion Ykkösaamun kolumnissaan, ettei löytänyt kuin pari finanssialan etiikkaa koskevaa suomenkielistä julkaisua. Sijoitusneuvojien tutkinnossa ei etiikasta mesota.

Olisi aika alan ymmärtää, ettei sijoittajina kokemattomien ikäihmisten huiputtaminen kanna loputtomiin bisnesideana. Luottamuspula leviää nuorempiinkin.

X