”Vanhustenhuollon viranomaisvalvonnasta ei ole ollut mitään hyötyä” - Tiina syyttää Attendon Linnanharjun hoivakotia muistisairaan isänsä hengen vaarantamisesta

Tiina Kohtamäki syyttää Attendon Linnanharjun yksikköä muun muassa hypotermian aiheuttamisesta isälleen. Attendo kiistää laiminlyönnit yleisellä tasolla.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lewyn kappale -tautia sairastava Tuomo Yrjölä, 78, on asunut Helsingissä sijaitsevassa Attendon Linnanharjun hoivakodissa heinäkuusta 2011. Hänen tyttärensä Tiina Kohtamäen mukaan isän henki on ollut sinä aikana monta kertaa vaarassa.

Tiina Kohtamäki syyttää Attendon Linnanharjun yksikköä muun muassa hypotermian aiheuttamisesta isälleen. Attendo kiistää laiminlyönnit yleisellä tasolla.
(Päivitetty: )
Teksti:
Matti Rämö

Seura selvitti vanhustenhuollon valvonnan toimivuutta (linkki juttuun tässä). Juttua varten hankittiin aluhallinvirastoilta tietoja tapauksista, joissa tarkastajat ovat havainneet puuttumista edellyttäviä epäkohtia.

Vuosilta 2016-2018 peräisin olevat tiedot ovat sisällöltään niukkoja. Ylimalkaiset kirjaukset voivat kätkeä taakseen melkoisia epäkohtia.

Sen osoittaa esimerkiksi Helsingissä toimivaan Attendon Linnanharjun yksikköön liittyvä tapahtumaketju.

”Isä on ollut monta kertaa lähellä kuolla Attendon Linnanharjun yksikössä”

Tiina Kohtamäen muistisairas isä, Tuomo Yrjölä, on asunut Linnanharjussa heinäkuusta 2011.

”Siellä isä on ollut monta kertaa lähellä kuolla”, Kohtamäki kertoo Seuralle.

Kohtamäen mukaan isän hengen ovat vaarantanut esimerkiksi hampaiden hoitamisen laiminlyöminen, joka johti paiseisiin ja tulehduksiin. Toisen vaaran paikan aiheutti diagnosoimatta jäänyt virtsatientulehdus, joka johti hengenvaaralliseen munuaisaltaan tulehdukseen.

Tammikuussa 2019 Kohtamäen isän omahoitaja soitti hänelle.

”Hän kertoi kuin ilmoitusluontoisena asiana, että isän ruumiinlämmöksi oli mitattu 33 astetta. Lääkäri oli kehottanut laittamaan peittoa päälle. Ryntäsin itse paikalle lämpöpeiton ja kuumavesipullojen kanssa ja sain isän elvytettyä hypotermiasta”, Kohtamäki sanoo.

”Pienempiä puutteita on vaikka kuinka paljon. Isälle ei esimerkiksi tarjota tarpeeksi mahdollisuuksia liikkua ja ulkoilla. Infektiotautien annetaan kehittyä niin pitkälle, että hänet voidaan lähettää ambulanssilla päivystykseen ilman saattajaa, vaikka hän ei pysty kommunikoimaan.”

Kohtamäki on valittanut isänsä kohtelusta Attendolle, Helsingin sosiaaliviranomaisille ja Etelä-Suomen AVI:lle.

Attendo ja Helsinki yrittivät poistaa edunvalvojan aseman

Prosessit ovat tuottaneet niukasti tuloksia. Attendo Linnanharju ja Helsingin kaupunki ovat kuitenkin yrittäneet poistaa Kohtamäeltä oikeutta toimia isänsä edunvalvojana – turhaan.

Etelä-Suomen AVI on antanut Kohtamäen valituksiin liittyen päätökset 18.11.2016 ja 10.1.2019. Niissä AVI ilmaisee käsityksenään muun muassa, ettei Kohtamäen isän Linnanharjussa saama huolenpito ”ole ollut riittävää”.

Se, että puhekyvytön muistisairas lähetetään ambulanssilla sairaalapäivystykseen ilman saattajaa, ei sen sijaan ole ollut AVI:sta moitittavaa.

Ensimmäisen Etelä-Suomen AVI:n päätöksen pitäisi näkyä Seuran saamassa aineistossa. Silti sitä ei siellä ole. Seuran haltuunsa saamassa päätöksessä nimetyt yhteyshenkilöt eivät ole vastanneet soittopyyntöihin.

Attendo Linnanharju kiistää laiminlyönnit yleisellä tasolla

Kohtamäki on yrittänyt vaihtaa isänsä hoitopaikkaa vuosina 2013, 2016 ja 2018. Hiljattain hän sai tiedon vaihdon onnistumisesta, mutta prosessi on kesken. Päätös tuli vähän sen jälkeen, kun Kohtamäki oli kertonut isänsä tarinan Iltalehdelle.

”Oman kokemukseni mukaan viranomaisvalvonnasta ei ole ollut mitään hyötyä.”

Attendo ei ota kantaa yksittäiseen tapaukseen. Yleisellä tasolla yritys kiistää hampaiden pesuun ja infektiotautitien hoitamiseen liittyvät laiminlyönnit.

X