”Vastuullinen talouspolitiikka” on niljakas termi – Näin porvarit ovat ylläpitäneet valtaansa sen avulla
Emeritusprofessori Sakari Heikkisen mukaan Suomen talouden pitkä sankaritarina saattaa olla ohi. Porvaripuolueiden valtakaudella talouden suunnassa on tapahtunut suuri muutos.
Hallituksen muodostaja Antti Rinne joutui perustelemaan vastuunkantoaan Säätytalossa: "Täällä on neuvottelemassa aikuisia ihmisiä, jotka kyllä tietävät, että talouden realiteetit tulevat eteen."
Politiikassa on tapana taistella sanojen omistajuudesta. Sana ”vastuu” on kuulunut porvareille lähes koko 2000-luvun. Keskusta ja kokoomus ovat johtaneet Suomea pääministeripuolueina 16 vuotta.
Eniten vastuusta on puhunut kokoomus, jonka pitkä tie hallituspuolueena on nyt katkeamassa.
”Emme suostu luopumaan vastuullisesta, järkevästä talouslinjastamme”, Petteri Orpo (kok) perusteli puolueensa putoamista Antti Rinteen (sdp) vetämistä hallitusneuvotteluista.
Orpo siis puolusti ”vastuuta” omistajan elkein. Samalla hän pyrki horjuttamaan kilpailijaansa. Koko Suomi jännittää: Kykeneekö vihervasemmisto vastuulliseen talouspolitiikkaan.
Tavoitteet vai keinot
Mitä on vastuullinen talouspolitiikka?
”Talouspolitiikan tehtävä on maksimoida kansalaisten hyvinvointi. Ja vastuullinen talouspolitiikka tarkoittaa, että hyvinvoinnin maksimoinnista aiheutuvat kulut kyetään maksamaan – jollain aikataululla”, tiivistää taloushistorian emeritusprofessori Sakari Heikkinen Helsingin yliopistosta.
Juuri aikataulu tekee vastuusta liukkaan ja hankalasti määriteltävän termin. Ei riitä, että hyvinvointia rakennetaan kvartaali kerrallaan. Sitä pitäisi luoda myös tuleville sukupolville. Hyvinvointivaltio rakentuu suurista uudistuksista, joiden takaisinmaksun aikataulu on epäselvä. Taloudellisia vaikutuksia on vaikea ennustaa.
Sakari Heikkinen ei muista, että poliitikot olisivat esimerkiksi taistelleet siitä, onko Suomella varaa ilmaiseen peruskouluun.
”Veikkaisin, että tällaisia asioita on lähestytty tavoite edellä.”
Heikkisen mielestä porvareiden valtakaudella talouspoliittinen keskustelu on kääntynyt tavoitteista keinoihin.
”Taloudesta on tullut ideologia.
Petteri Orpo kritisoi Rinteen hallitusneuvotteluja, koska niissä puhuttiin ensin arvoista ilman talouden reunaehtoja. Lopputulos on Orpon mukaan tuomittu epäonnistumaan.
Professori Heikkinen on eri mieltä.
”On täysin mahdollista sopia tavoitteet ensin, ja sen jälkeen sopia, mihin rahat riittävät.”
Tuottavuus edellä
Porvaripuolueet ovat määränneet Suomen talouspolitiikan suunnan viimeiset 16 vuotta. Mikä on lopputulos?
”Suomi on menestynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana surkeasti kansakuntien talouskilpailussa”, Heikkinen kirjoitti blogissaan viime vuodenvaihteessa. Emeritusprofessori vertaili keskenään eri kansantalouksien bruttokansantuotetta henkeä kohti. Suomessa on meneillään ennätyspitkä 12 vuoden kausi, jonka aikana BKT on polkenut paikallaan.
”Historiallinen ”saavutus”, sillä toista yhtä pitkää pysähdystä tilastomme eivät tunne”, Heikkinen kirjoittaa.
Ja tilastoja on sentään olemassa 1860-luvulta lähtien.
Sakari Heikkisen mukaan on mahdollista, että Suomen talouden pitkä sankaritarina on ohi. Maailmantalouden pelisäännöt muuttuvat, eikä Suomi pysy perässä.
”Tässä tarinassa finanssikriisiä edeltänyt [Nokia-vetoinen] kasvuihme on onnenkantamoinen, ei trendi”, Sakari Heikkinen kirjoittaa.
Viime vuodet porvarihallitukset ovat keskittyneet sopeuttamaan julkista taloutta ja parantamaan hintakilpailukykyä alentamalla työn hintaa.
”Molemmilla toimenpiteillä on merkityksensä. Mutta ne eivät ratkaise Suomen pitkän aikavälin kasvuongelmia”, Heikkinen sanoo.
Hänen mukaansa Suomesta ei voi luoda halpatyömaata. Vauras maa ei käänny semmoiseksi, matka pohjalle olisi liian pitkä ja katkera. Tarvitaan hyviä, korkean tuottavuuden työpaikkoja.
Emeritusprofessorin mukaan väestön ikääntyessä talouskasvua voidaan luoda vain kasvattamalla työn tuottavuutta. Tulevan hallituksen kaavailemat lisäpanostukset koulutukseen ja tutkimukseen ovat ”melkein ainoa keino” tuottavuuden kasvattamiseksi.
Suomi velkaantuu – itselleen
Kestävyysvaje tuli vastuullisen talouspolitiikan sanavarastoon vasta 2010-luvulla. Vielä 2007 vaaleissa Jyrki Katainen (kok) ja Matti Vanhanen (kesk) kilvoittelivat siitä, montako miljardia euroa valtion kassassa on löysää jakovaraa.
Sen jälkeen valtion velkaantumisen hillitseminen ja tiukka kulukuri ovat kuuluneet porvaripuolueiden keskeisiin opinkappaleisiin.
Samalla porvarit ovat olleet mukana kehittelemässä eurooppalaista velkaelvytystä, joka perustuu keskuspankkivetoisille tukiostoille. Painokoneet ovat pumpanneet markkinoille miljardeja euroja uutta rahaa.
Elvytys sai alkunsa vuonna 2009 puhjenneesta finanssikriisistä. Euroopan Keskuspankki EKP seurasi Yhdysvaltain FEDin esimerkkiä ja painoi rahaa, joka jaettiin euroalueen keskuspankeille. Nyt keskuspankit pitävät hallussaan yli 2 200 miljardin euron arvosta eurovaltioiden ja julkisten laitosten velkakirjoja.
Talouselämän erikoistoimittaja Jan Hurri kirjoitti viime helmikuussa, että jo yli neljäsosa Suomen valtion velasta on velkaa Suomen Keskuspankille.
Hurri kuvaa, kuinka iso osa velasta voi vielä haihtua savuna ilmaan. Ihmetemppu noudattaisi jälleen Yhdysvaltain esimerkkiä: Viime tammikuussa FED ilmoitti suunnitelmistaan ottaa pysyvästi haltuun USA:n valtion velkakirjoja. Valtio jatkaisi korkojen maksua ja pääomien palauttamista. Keskuspankki tilittäisi korot takaisin ja ostaisi lyhennyssummalla uusia velkakirjoja.
”Näin valtion velka sen omalle keskuspankille muuttuu iäisyysvelaksi ja menettää käytännössä merkityksensä”, Hurri kirjoitti.
EKP lopetti velkakirjojen tukiostot viime joulukuussa. EKP ei alkanut myydä velkakirjoja, vaan tuhansien miljardien arvoinen salkku suljettiin pankkiholviin. Sen jälkeen EKP on jatkanut halvan keskuspankkirahan tarjoamista liikepankeille.
Emeritusprofessori Sakari Heikkisen mielestä euroalueen seuraava testi koittaa, kun talous kääntyy huonompaan suuntaan. Silloin on mahdollista, että keskuspankki palaa takaisin rahaelvytyksen tielle.
”Huonossa taloustilanteessa voi käydä niin, ettei EKP:n tasetta siivota. Silloin velkasumman suuruus muuttuisi epäkiinnostavaksi. Merkittävämpää olisi se, kuinka paljon velkasumma muuttuu.”
Toistaiseksi kukaan ei tunnu ihan tarkkaan tietävän, millä pelisäännöillä valtion velkaa keskuspankille hoidetaan. Se tekee ”vastuullisen talouspolitiikan” käsitteestä ongelmallisen.
Elvytyksen maksat sinä
Keskuspankkien rahaelvytykseen liittyy myös toinen vastuullisuuden ongelma.
Massiivisten rahavirtojen pumppaaminen markkinoille on laskenut lainojen korot nollan tuntumaan. Kun halpaa lainaa on ollut saatavilla, asuntojen hinnat ovat nousseet. Yhtälö on johtanut yksityisten ihmisten velkaantumiseen.
Viime viikolla Suomen Pankki esitti yksityisille lainanottajille velkakattoa. Viranomaisten nykyisillä keinoilla ei kyetä torjumaan velkaantumisen riskejä riittävästi.
Huoli on siinä mielessä nurinkurinen, että Suomen Pankki on ollut – euroalueen yhteisen rahapolitiikan toimeenpanijana – mukana luomassa velkaantumisen ongelmaa.
Ellei rahaelvytykselle löydy vaihtoehtoa, matalien korkojen aika voi jatkua vielä pitkään. Se merkitsisi, että porvareiden velkaa kohtaan tuntema pelko on liioiteltu.
Heikkisen mukaan ekonomistit ovat nykyään melko yksimielisiä siitä, että euro ei ollut Suomen talouden kannalta hyvä ratkaisu. Yhteisvaluutta ei sovi pienelle avotaloudelle, jolla on yksipuolinen vientirakenne.
”Mutta yksi selvä hyöty eurosta on ollut: Matalat korot. Oikeastaan on nurinkurista sanoa, että sitä ainoaa hyvää asiaa ei saisi käyttää.”
Velkapopulismia
Julkisen talouden velkakeskustelussa näkyy 90-luvun lama. Markka-ajan lainojen korot nousivat pilviin, ja ulkomaiset velkojat olivat ottamassa Suomea käsiohjaukseen. Juha Sipilä (kesk) varoitteli viime vaalikaudella, kuinka monta euroa jokaista imeväistä kohden Suomi tekee velkaa.
Taloushistorian emeritusprofessori Sakari Heikkisen mukaan 90-lukua ei pitäisi käyttää vertailukohtana. Ajat ovat muuttuneet, ja markan tilalla on euro. Euromääräisellä velkasummalla ei ole merkitystä. Oleellista on, mikä on velan osuus kansantuotteesta. Valtiokonttorin tilastojen mukaan osuus on pienentynyt vuodesta 2015 lähtien.
”Velka on helppo, populistinen keino soittaa julkisen talouden hätäkelloja”, Heikkinen sanoo.
”Valtiot eivät kuitenkaan ole kotitalouksia. Valtiot eivät koskaan maksa velkojaan, eivätkä ne voi mennä konkurssiin.”
Valtionvelka ei ole ongelmaton asia. Mutta Sakari Heikkisen mielestä siihen liittyviä ongelmia ei pitäisi liioitella. Viime vuodet suomalaisia on peloteltu säännöllisin väliajoin luottoluolittajilla – Putoaako Suomi nyt toiseksi parhaaseen luokkaan, ja mitä kamalaa siitä seuraa?
”Mitään ei ole tapahtunut. Suomi saa edelleen velkaa hyvin matalalla korolla. Viime vuosina velanhoitokustannukset ovat alentuneet suhteessa kansantuotteeseen. Toki tilanne voisi olla toinen, jos talouspolitiikka olisi ollut epäsuomalaisesti täysin holtitonta. Mutta sellaiseen ei ole syyllistynyt minkäänvärinen hallitus.”
Jos sosiaalidemokraatit onnistuu muodostamaan Suomeen hallituksen, ”vastuullisen talouspolitiikan” omistajuus siirtyy pois porvareilta.
Aika näyttää, millaisia määritelmiä termi saa seuraavan neljän vuoden aikana.