Venäläinen nettijätti perustaa halpataksipalvelun Suomeen – Yritystä epäilty Baltiassa oudosta datankeruusta

Venäläinen hakukonejätti Yandex tuo Suomeen sovelluspohjaisen halpataksipalvelun. Baltiassa viranomaiset varoittivat jo kesällä, että yhtiö kerää asiakkaistaan liikaa dataa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Venäjällä ja Baltiassa Yandex-taksin saa jo tilattua verkosta.

Venäläinen hakukonejätti Yandex tuo Suomeen sovelluspohjaisen halpataksipalvelun. Baltiassa viranomaiset varoittivat jo kesällä, että yhtiö kerää asiakkaistaan liikaa dataa.
(Päivitetty: )
Teksti:
Petri Korhonen

Venäjän Googleksikin mainostettu hakukoneyhtiö Yandex laajentaa nettitaksipalveluitaan Suomeen. Asiasta kertoi ensimmäisenä virolainen Postimees-lehti.

Palvelu alkaa aluksi vain pääkaupunkiseudulla jo tällä viikolla.

Asiakas tilaa taksin Yango-nimisen mobiilisovelluksen kautta ja pystyy seuraamaan tilauksensa etenemistä reaaliajassa. Yhtiön taksisovellus toimii jo Baltian maissa hyvin samalla tavalla kuin Uber ja muut vastaavat taksitilauspalvelut.

Kaikkiaan Yandex-takseja on yhtiön mukaan ainakin 600 kaupungissa entisen Neuvostoliiton alueella.

Keväällä yhtiö aloitti palvelunsa Virossa, ja nyt se kertoo menneensä Tallinnassa jo markkinaosuuksissa Uberin ohi.

Yandex on jo jonkin aikaa hakenut Suomeen taksipalveluiden maajohtajaa. Työpaikkailmoituksen mukaan pomolta vaaditaan paitsi taksialan, myös nettialan ja sovellusten osaamista.

Yhtiö sanoo toimivansa yhteistyössä suomalaisten taksiyhtiöiden kanssa, omia autoja se ei hanki.

Liettua varoitti tiedonkeruusta

Tiiviisti Venäjän valtion ehdoilla toimivan Yandexin taksisovelluksen ominaisuudet ovat ihmetyttäneet tietoturva-alan ammattilaisia etenkin Baltiassa.

Varsinkin valtion työntekijöitä on neuvottu välttämään yhtiön taksien käyttöä.

Muun muassa Liettuan pääministeri varoitti kesällä, että heidän havaintojensa mukaan sovellus kerää asiakkaan kännykästä liikaa dataa, jolla ei ole välttämättä mitään tekemistä taksikutsun kanssa.

Venäläiset ICT-asiantuntijat taas ovat pitäneet pelkoja perusteettomina. Useimmat muutkin vastaavat mobiilisovellukset haluavat pääsyn esimerkiksi käyttäjän paikannustietoihin.

Yandex vakuuttaa, että taksisovellus noudattaa eurooppalaisia tietoturvamääräyksiä.

Yandexilla on entuudestaan Suomessa hakukoneliiketoimintaa. Yhtiöllä on Mäntsälässä suuri palvelinkeskus.

X