Verottajan silmukka kiristyy: PlusTerveys hävisi hallinto-oikeudessa – hammaslääkäreille tulossa miljoonien mätkyt?

Jaa kaverilleTilaa Seura
PlusTerveyden osakejärjestely saattaa vielä käydä omistajille kalliiksi. © Kari Hautala/Otavamedia
Hammaslääkäreiden verokikkailu päättyi verottajan erävoittoon. Pääomatuloina palkkaa nostaneita lääkäreitä saattavat odottaa miljoonamätkyt.

Vuosia jatkunut vääntö Suomen suurimman yksityisen hammaslääkäriyhtiön ja verottajan välillä sai tällä viikolla uuden käänteen, kun Helsingin hallinto-oikeus antoi päätöksensä yhtiön vuosikausia jatkuneista osakejärjestelystä. PlusTerveys uutisoi itse asiasta maanantaina 4.3.

Jos päätös jää voimaan, ”näkemyserot” verottajan kanssa käyvät kalliiksi hammaslääkäreille.

PlusTerveys on ylläpitänyt vuosien ajan monimutkaista osakejärjestelmää, josta Seura uutisoi jo vuonna 2015. Käytännössä lääkärit ovat voineet siirtää osan työtuloistaan PlusTerveyden osakkeisiin. Sen jälkeen he ovat voineet nostaa rahat osinkoina, alhaisella veroprosentilla.

Yhtiö itse on ollut sitä mieltä, ettei osinkojen perusteena ole ollut työpanos, vaan omistettujen osakkeiden määrä.

PlusTerveyden osake ei kuitenkaan ole mikä tahansa osake. Käytännössä siihen on liittynyt yksi erityinen piirre: oikeus ostaa osakkeita on määräytynyt lääkärin oman tulosyksikön tuloksen mukaisesti. Vastaavasti, jos tulos on ollut tappiollinen, lääkäri on joutunut myymään omistamiaan osakkeita.

Yhteys lääkärin työtulojen ja osinkojen välillä on siis olemassa.

Järjestelyyn liittyvästä veroriskistä on tiedetty yli kolme vuotta. Silti sitä on jatkettu 2018 asti.

Vuosi sitten verottaja antoi PlusTerveyden asiassa päätöksen, jossa yhtiön osakejärjestely tulkittiin työpanososingoksi. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Marja-Liisa Eloranta ei tuolloin suostunut kommentoimaan asiaa.

Meidän on vaikea käsittää päätöstä”, PlusTerveyden toimitusjohtaja Eila Annala kommentoi Taloussanomille.

PlusTerveys valitti verottajan päätöksestä hallinto-oikeuteen. Varmuuden vuoksi yhtiö ilmoitti myös muuttaneensa ”vastuullisena toimijana” toimintaansa verottajan tulkinnan mukaiseksi.

 

Toimitusjohtaja Eila Annalan on vaikea käsittää verottajan linjausta.

Jäätävät mätkyt

Nyt hallinto-oikeus on siis päätöksensä antanut. Verottajan linja pitää.

Seuran tietojen mukaan PlusTerveys on maksanut vuodesta 2014 lähtien noin kahdeksan miljoonan euron osingot joka vuosi. Koko potti 2014–2017 on siis noin 32 miljoonaa euroa.

Jos tämä raha katsotaan ansiotuloksi, siitä on maksettava sivutyön mukainen ennakonpidätys, noin 50 prosenttia.

PlusTerveyden mätkyjen loppusumma olisi jäätävä – 16 miljoonaa euroa. Ja päälle tulisivat vielä korot ja mahdolliset veronkorotukset.

Maksajiksi joutuisivat PlusTerveyden 300 työntekijäomistajaa.

Viimeinen valitus

PlusTerveydellä on jäljellä yksi oljenkorsi. Yhtiö on ilmoittanut valittavansa hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

On kuitenkin epävarmaa, heruuko valituslupaa. Samaa reittiä ovat aiemmin yrittäneet Terveyden Tuottajat ja Attendo, jotka nekin joutuivat maksamaan verokikkailustaan isot mätkyt. Kummankin valituslupa evättiin tammikuussa 2018. Mätkyt jäivät voimaan.

Seura yritti saada PlusTerveyden hallituksen puheenjohtajaa Marja-Liisa Elorantaa kommentoimaan, vieläkö yhtiön operatiivinen johto nauttii hallituksen luottamusta. Emme kuitenkaan tavoittaneet Elorantaa.

X