Suomalaiset juovat jo kahdeksatta vuotta entistä vähemmän alkoholia. Näillä näkymin emme siis ryyppää itseämme sukupuuttoon.
Teksti:
Tarja Hurme

Suomalaiset juovat jo kahdeksatta vuotta entistä vähemmän alkoholia. Näillä näkymin emme siis ryyppää itseämme sukupuuttoon.

Väkevien osuus on pienentynyt, viinien osuus noussut ja oluiden noussee edelleen nyt kun vahvat oluet, lonkerot ja limuviinat saadaan ruokakauppoihin ja pienpanimoille töitä.

THL:n mukaan 150 suomalaista enemmän kuolee tämän päätöksen vuoksi vuodessa viinan kiroihin. Olisiko parempi kuolla Alkon kossuun?

Kaupasta saa siis kohta vähän vahvempaa ja vähän myöhempään illalla. Samanaikaisesti pitäisi siirtää juomisen painopiste ravintoloihin – kontrolloituihin olosuhteisiin. Ristiriitaisia tavoitteita, kuten niin usein elämässä muutenkin.

Lopullisen totuuden etsijälle kompromissilasi on aina joko puolitäysi tai puolityhjä. Minusta se on edelleen puolityhjä, koska viinejä ei saatu ruokakaupan hyllyille. Kysymys on periaatteellinen. Käytännössä juomat on aivan yhtä helppoa hankkia Prisman seinän toiselta puolen Alkosta.

Kävi jatkossa miten kävi, ostan edelleenkin vähäiset juomani Suomesta, en Virosta. Olkoon se pienimuotoinen isänmaallinen tekoni.

Viron viinaralli ei lopukaan sillä, että monopolihinnoitellut juomat voi ostaa yhä useammasta Alkon myyntipisteestä. Se saattaa vähentyä sillä, että kilpailu laskee juomien hintoja kotimaan ruokakaupoissa. Vähemmän tosin kertyy silloin veroakin, ellei sitten helppo saatavuus lisää kulutusta, kuten terveysväki ennakoi.

Miten kommentoisi pilvenreunallaan viinapolitiikkaa rakas vaarini Topi, jonka tuurijuopotteluun taipuvainen viinakortti pistettiin takavuosien holhousyhteiskunnassa aika usein kuivumaan? Siteeraisi nuorisoa: ”Ihan sama!” Ja pitäisi edelleen Alkon kossupulloa hinta-laatu-suhteeltaan parhaana.

Pureeko minkä tahansa alkoholijuoman suurkulutukseen lopulta myynnin ja prosenttien hienosäätö? Niille, jotka totisesti ryyppäävät, viina on aina hintansa väärtiä ja kauppapaikka löytyy.

Pitäisiköhän hankkia Aalto-yliopistossa innovoitu ihmelaite, joka vähentää viinin alkoholipitoisuutta? Taidan pysyä mansikkamehussa.

X