Viisi kamalinta jouluruokaa – söisitkö näitä?

Jaa kaverilleTilaa Seura
joulupöytä
Jouluna 1962 joulupöytä oli katettu näin koreaksi. © Tuovi Nousiainen/OM-arkisto
Uunissa paistettu lampaan mahalaukku sylttylihalla ja verellä: nam?

Graavilohta, kinkkua, laatikoita ja rosollia. Monien suomalaisten joulupöydät näyttävät joka vuosi melko samalta.

Suomessa on kuitenkin aikoinaan nautittu hieman erikoisemmaltakin kuulostavia herkkuja.

Mitä mieltä olet näistä viidestä perinteisestä jouluruoasta?

1. Joulukastin

Riisipuuron sijaan on Lappajärvellä nautittu jouluaamuna liharuokaa. Tapana oli syödä ruoka ennen joulukirkkoon lähtöä.

Joulukastin valmistuu lehmän-, lampaan- ja sianlihasta sekä suoliverimakkarasta ja vedestä.

Ensin suolatut lihat paistetaan uunissa, minkä jälkeen niistä liotetaan ylimääräiset suolat pois ja laitetaan pataan keittymään yön yli. Kun lihat ovat kypsiä, pata laitetaan vielä takan hiillokseen hautumaan.

Aamulla pata nostetaan takan koukkuun ja makkarat paloitellaan sekaan. Tämän jälkeen kastin vielä kiehautetaan ja laitetaan vatiin.

2. Kuninkaan kukkaro

Kuninkaan kukkaro on sysmäläinen jouluherkku, joka koostuu sisäelimistä. Lampaan mahalaukku täytetään keitetyillä sylttylihoilla ja verellä ja paistetaan uunissa.

3. Putinki

Kannuslainen perinneruoka putinki sisältää perunoita ja lampaanlihaa.

Ensin kuoritut perunat keitetään ja survotaan. Sitten joukkoon lisätään maitoa, voita, suolaa ja pieniä paloja lampaanlihaa. Lopuksi seos paistetaan uunissa ruskeaksi.

Putinkia voidaan valmistaa myös ilman lihaa. Tällöin lampaan lihasta valmistetaan perunalaatikon kylkeen kastike, joka koostuu lihasta, vedestä ja pippurista.

4. Livekala

Livekalan eli lipeäkalan valmistaminen itse alusta asti on jo myöhäistä, sillä valmistus kestää pari viikkoa.

Ensin kaloja liotetaan kylmässä vedessä 1–2 vuorokautta, minkä jälkeen kalat nyljetään. Tämän jälkeen kaloja ja koivuntuhkaa ladotaan vuorotellen kerroksittain vedenpitävään astiaan.

Kalat otetaan pois astiasta, kun sormet painuvat kalan lihaan. Sitten kalat pestään hyvin kylmällä vedellä ja laitetaan uudestaan astiaan. Päälle kaadetaan kylmää vettä. Prosessi toistetaan vähintään kerran vuorokaudessa.

Lopuksi kalat keitetään ja tarjoillaan jäähtyneenä.

5. Räätikkäloora

Hämeenkyrössä lanttuja on sanottu räätiköiksi. Kyseessä on siis lanttulaatikko.

Lantut pestään, kuoritaan, viipaloidaan, kypsennetään ja soseutetaan. Lanttumassaan lisätään vehnäjauhoja, maitoa ja voita.

Tämän jälkeen seos kaadetaan pläkkipellistä tehtyihin laatikoihin, looriin, ja pinta koristellaan lusikalla. Laatikot paistetaan leivinuunissa.

Lähde: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Aineistonäytteitä SKS:n arkistojen kokoelmista: jouluruokia

X