Korkeasaaressa syntyneet mongolianvillihevoset siirretään esi-isiensä aroille – oppivatko rotunsa ainokaiset elämään vapaudessa?

Jaa kaverilleTilaa Seura
Kaksivuotiaat tammat Hanna ja Helmi ovat pitkällä matkalla Suomesta kohti Mongolian aroja. Tarhassa syntyneille, maailman ainoan aidon villihevoslajin edustajille koittaa kesällä vapaus.

Hevosen voisi ottaa syliin.

Sen säkä ylettyy tuskin aikuisen ihmisen vyötäröön saakka, korvat voisivat vipattaa kainalossa. Hevosen kaula kaartuu, kun se alkaa rouskia hangelle kannettuja heiniä. Niskasta kohoaa lyhyt, pysty harja.

Jos harjaa silittäisi, se varmaan pistelisi.

Helmi-tamma kuten muutkin mongolianvillihevoset polveutuu jo esihistorialliselta ajalta.

Helmi-tamma kuten muutkin mongolianvillihevoset polveutuu jo esihistorialliselta ajalta. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

Kaksivuotias Helmi-tamma nostaa etujalkaansa. Samalla hevonen kohottaa päätään ja huojahtaa. Kun kavio painuu takaisin kovaksi tampattuun lumeen, kuuluu nirskahdus.

Lumeen jää pieni, kapea jälki.

Myös kavio voi olla siro.

Helmi ja sen ikätoveri Hanna ovat lähdössä Korkeasaaren eläintarhan punamullalla maalatusta kotitallistaan pitkälle matkalle.

Vajaan puolen vuoden päästä tammojen silmien edessä avautuu hankien sijasta Mongoliassa sijaitsevan Takhin Talin luonnonsuojelualueen rannaton aro.

Helmistä ja Hannasta tulee sitä, mitä ne ovatkin: villihevosia.

Przewalskinhevosen kesyttämätön rotu

Aasian- eli mongolianvillihevonen on viralliselta nimeltään przewalskinhevonen. Nimensä hevoset ovat saaneet venäläisen kenraalin, löytöretkeilijän ja luonnontieteilijän Nikolai Przevalskin mukaan, joka valokuvasi ensimmäisenä Gobin autiomaan villihevosia vuonna 1881.

Korkeasaaren eläintarhassa syntyneet mongolianvillihevoset Hanna ja Helmi ovat maailman ainoan, jäljellä olevan villihevoslajin aitoja edustajia.

Mongolianvillihevonen ei polveudu Pohjois-Amerikan ja Australian luonnossa elävien hevosten lailla kesyhevosista, vaan mongolianvillihevonen on ollut oma lajinsa esihistorialliselta ajalta saakka.

Mongolianvillihevosella ei ole ratsastettu, eikä se ole kiskonut rattaita.

Se ei ole soveltunut käyttöhevoseksi.

Se on kesyttämätön.

Valpas Helmi tarkkailee aitojen välistä, mitä ympärillä tapahtuu. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

Helmi-tamma rouskii kahden lajitoverinsa kanssa heiniä harvan metalliputkiaidan vieressä. Jos hevosia yrittää lähestyä, ne nostavat valpastuneina päitään ja höristelevät korviaan.

Hevoset eivät välitä ihmisen seurasta.

Vanhan Sprotte-tamman ja villiaasi Kaamen kanssa aitauksen jakava Hanna on Helmiä varautuneempi.

Tamma vetäytyy kiven taakse ja kurkistelee.

”Hevoset ottavat hieman herkemmin kontaktia hoitajiinsa ja eläintarhan tuttuun henkilökuntaan, mikä helpottaa siirto-operaatiota”, kertoo Korkeasaaren eläintarhan eläinlääkäri Sanna Sainmaa.

Hanna on hieman arempi, mutta sekin silmäilee tarhastaan uteliaana aidan taakse tulleita vieraita. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

Esi-isien synnyinsijoille Tšekin armeijan rahtikoneella

Hanna ja Helmi matkaavat auto- ja laivakuljetuksella Prahan eläintarhaan, mistä ne siirretään kahden muun eläintarhoissa syntyneen mongolianhevosen kanssa kevään aikana Tšekin maaseudulla sijaitsevalle totutuslaitumelle.

Kesällä neljän hevosen lauma kuljetetaan Tšekin armeijan rahtikoneella Mongolian pääkaupunkiin Ulan Batoriin, mistä matka jatkuu taas autokuljetuksella luonnonsuojelualueelle.

”Lentokuljetus maksaa noin 5 000 euroa hevosta kohden”, kertoo Korkeasaaren eläintenhoitoyksikön päällikkö Nina Trontti.

”Kustannuksista vastaa osaltaan Prahan eläintarhan hallinnoima kansainvälinen projekti. Myös Korkeasaarella on hankkeessa yhteistyökumppaneita, ja olemme saaneet myös lahjoituksia.”

Hannasta ja Helmistä on jo kertaalleen otettu lääketieteelliset kokeet ja ennen lähtöä tammat testataan vielä uudestaan.

”Kokeilla varmistetaan, etteivät tarhassa eläneet hevoset pääse levittämään tarttuvia virus- tai bakteeritauteja luontoon,” eläinlääkäri Sanna Sainmaa kertoo.

Helmi nostaa taas päätään heinistä ja vilkuilee ympärilleen. Hevosen leuat pysähtyvät ja korvat alkavat vipattaa.

Tamma on hetken varuillaan, mutta rauhoittuu sitten taas syömään.

Hevonen tuntee olevansa turvassa, kun saa vielä käyskennellä kotitarhassaan.

Eläintarhoissa syntyneet villihevoset kantavat lautasessaan tunnistusmerkiksi tehtyä tatuointia. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

Tavanomaiset tarhaperimät

Mongolianvillihevoset kuolivat luonnosta sukupuuttoon 1960-luvulla. Hevosia metsästettiin, koska niiden katsottiin kilpailevan ravinnosta koti- ja tuotantoeläiminä pidettävien jakkien ja kameleiden kanssa. Hevosia pyydettiin myös ravinnoksi ja niiden nahkan vuoksi.

Monogolianvillihevosia eli ainoastaan eläintarhoissa, kunnes niiden luontoon palauttamiset aloitettiin 25 vuotta sitten.

Nykyään Mongoliassa elää villeinä noin 350, Ukrainassa 70 ja Kiinassakin vajaat satakunta mongolianvillihevosta.

”Mongolian luonnossa elävien hevosten kanta on kasvanut alun perin tusinasta sinne eläintarhoista siirretystä hevosesta”, eläintenhoitoyksikön päällikkö Nina Trontti kertoo.

Hanna ja Helmi valikoituivat Mongoliaan matkaaviksi tammoiksi, koska niiden ikä ja ruumiin ja kavioiden rakenne sopivat luontoon palautukseen.

”Geeniperimältään Hanna ja Helmi ovat melko samankaltaisia kuin valtaosa eläintarhoissa elävistä hevosista. Harvinaisemman perimän omaavat hevoset jäävät lajin tulevaisuuden turvaamisen vuoksi eläintarhoihin.”

Samanaikainen operaatio

Helmi käyskentelee tarhassaan rauhassa kahden lajitoverinsa kanssa. Hanna puolestaan vilistää omassa tarhassaan suuren kiven takaa esiin ja säntää Sprotte-tamman ja villiaasi Kameen perässä aidanvierustaa myöten tarhan takimmaiseen kolkkaan.

Laumaeläiminä villihevoset eivät viihdy pitkään yksin.

Hanna ja Helmi ovat eläneet varsoista saakka yhdessä, mutta muutama päivä ennen lähtöä tammat erotettiin toisistaan kuljetuksessa vaadittavan nukuttamisoperaation vuoksi.

”Herkkänä ja älykkäänä laumaeläimenä hevonen vaistoaa ja ymmärtää vaaran”, eläinlääkäri Sanna Sainmaa kertoo.

Jos hevonen näkee toisen taintuvan, se vauhkoontuu, ja eläin alkaa kehittää stressihormonia jopa siinä määrin, ettei normaali nukuttamisaineannos taltuta sitä.

Hanna ja Helmi nukutetaan kahden eläinlääkärin toimesta samaan aikaan siten, että ne eivät näe operaation aikana toisiaan.

”Nukutettuja eläimiä ei saa kuljettaa, vaan nukutetut hevoset lastataan villieläinten kuljetukseen soveltuvaan autoon, ja matka kohti Prahaa alkaa vasta, kun Hanna ja Helmi on herätetty ja tarkastettu, että ne ovat kunnossa.”

Villihevonen Helmi laukkaa pitkän autokuljetuksen jälkeen Prahan eläintarhan aitaukseen.

Helmi laukkaa pitkän autokuljetuksen jälkeen Prahan eläintarhan aitaukseen. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

Fimongin kova kohtalo

Korkeasaaressa laitettiin toimeen ensimmäinen mongolianvillihevosen luontoon palautus jo vuonna 2014.

Muutaman vuoden ikäinen Fimong-niminen tamma kuitenkin menehtyi Tšekin totutustarhassa.

Aamulla kuolleena löytynyt hevonen oli juossut päin aitausta ja katkaissut niskansa.

”Tamma oli todennäköisesti säikähtänyt tai joutunut toisen hevosen takaa-ajamaksi”, eläinlääkäri Sanna Sainmaa kertoo.

Villihevoslaumassa on vain yksi ori, joka suojelee laumaa ja astuu tammat. Laumaa johtaa yleensä vanhempi tamma.

Hevoset laumautuvat nopeasti, mutta jos olemassa olevaan laumaan liittyy uusia hevosia, keskinäisen arvojärjestyksen selvittäminen lauman hierarkiassa vaatii oman aikansa. Yhteenotoiltakaan ei aina vältytä.

Sainmaan mukaan Hannalle ja Helmille kuljetusta ja laumaan liittymistä suurempi riski ovat Mongolian ankarat olosuhteet.

Mongolian aroilla lämpötila saattaa pysyä talvisin pitkään –40 celsiusasteen tietämillä. Jos lunta on paljon tai maa on jäinen, hevosilla saattaa olla vaikeuksia saada ruohoa ravinnokseen.

”Pakkasta ja viimaa vastaan Helmille ja Hannalle kasvaa ennen pitkää paksu karvapeite.”

Kavahduksia eläinlääkärille

Hanna ja Helmi ovat hyväntahtoisia ja uteliaita tammoja. Helmi tuntee nimensä ja lienee kesyin Korkeasaaren mongolianvillihevosista.

Hanna on etäisempi ja arempi, mikä ei ole huono piirre siinä vaiheessa, kun se lasketaan vapaaksi Mongoliassa.

Myös luonne on yksi kriteeri, jonka perusteella luontoon palautettavat hevoset valitaan. Varovainen hevonen osaa välttää paremmin vaaroja.

Korkeasaaressa hevosten kontakteja ihmisiin on tietoisesti rajoitettu. Hevoset kuitenkin ottavat porkkanan hoitajansa kädestä, jos välissä ei ole aitaa.

”Syöttämisen tarkoituksena on, että hevonen on tarvittaessa lääkittävissä myös suun kautta”, eläinlääkäri Sanna Sainmaa kertoo.

Hän ei kuitenkaan ole hevosia ruokkinut, vaan Hanna ja Helmi jopa kaihtavat Sainmaata.

”Koska hevoset ovat nähneet minun nukuttavan ja hoitavan niitä, ne yhdistävät minut itselleen epätavallisiin ja stressaaviin tilanteisiin.”

Mongoliaan siirrettävät hevoset ovat tarkan valvonnan alla niin Tšekeissä kuin aluksi Takhin Talin luonnonsuojelualueellakin.

Ajan myötä Hannan ja Helmin on kuitenkin opittava elämään villihevoslaumassa ilman ihmisen apua.

”Mongolianvillihevonen on yksi niistä eläinlajeista, joita ei olisi enää olemassa ilman eläintarhoja”, eläintenhoitoyksikön päällikkö Nina Trontti sanoo.

”Se on eläintarhalle aina merkittävä saavutus, kun uhanalaisten lajien yksilöitä saadaan palautettua luontoon.”

Mongolianvillihevoset Hanna ja Helmi lähtivät Korkeasaaresta lauantaina 17. helmikuuta ja saapuivat Prahaan maanantaina 19. helmikuuta. Hevosten matkantekoa ja vaiheita voi seurata osoitteessa: www.korkeasaari.fi/mongolianvillihevosten-luontoonpalautus

 

X