Voiko D-vitamiinin yliannostus tappaa? Vitamiinimyrkytys on harvinainen mutta todellinen riski

Vaasassa muutamalla lapsella on todettu D-vitamiinin yliannostus. Vaikka vitamiinin puutteesta puhutaan paljon, sen liikakäytöstä on pitkälti vaiettu.

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Vaasassa muutamalla lapsella on todettu D-vitamiinin yliannostus. Vaikka vitamiinin puutteesta puhutaan paljon, sen liikakäytöstä on pitkälti vaiettu.
(Päivitetty: )
Teksti:
Karoliina Kanerva

D-vitamiinin yliannostus mietityttää. Ohjeistuksen antaminen on haastavaa, sillä tarkkoja sopivista annoksista  on hankala määrittää.

Keskiviikkona 20.6.2018  Ilta-Sanomat kertoi, että Vaasan sairaanhoitopiirissä on havaittu yksittäisillä lapsilla D-vitamiinin yliannostuksia.

Syynä olivat internetistä tilatut D-vitamiinitipat, joiden vitamiinipitoisuus oli selkeästi tavallista suurempi.

Potilaiden oireet olivat merkittävät, mutta pysyvistä haitoista ei todennäköisesti ole kyse.

Moni tietää, mihin vaikkapa huumeiden yliannostus voi pahimmillaan johtaa. Mutta entäs sitten, kun kyseessä on vitamiini?

Annostussuositukset kiistanalaisia jo pitkään

D-vitamiinin riskeistä puhutaan harvoin, sillä vaaralliseksi vitamiini muuttuu vain selkeästi suosituksia suuremmalla, jatkuvalla käytöllä.

Sen sijaan keskustelu D-vitamiinin päivittäisestä saannista käy taukoamatta. Arviot sopivista määristä kuitenkin eroavat huomattavasti jopa asiantuntijoiden välillä.

Tarkkoja lukuja on hankala määrittää. Yleisin suositus ehdottaa aikuisille vähintään 10 mikrogrammaa D-vitamiinia päivässä, mutta samalla toiset asiantuntijat kehottavat määräksi vähintään 25 mg.

Kolmas sanoo, ettei 100 mikrogrammaakaan ole liikaa. Ketä sitten uskoa?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yleistä suositusta on kritisoitu siitä, ettei se kata suomalaisten vuoden aikana kasaantuvaa vitamiinipuutetta.

Aihe on ajankohtainen varsinkin talven pimeissä olosuhteissa, joissa riittävän auringonvalon varaan ei Suomessa voi laskea.

Toinen tapa tulkita riittävää vitamiinin saantia on veren avulla. Jos D-vitamiinia on veressä selkeästi vähemmän kuin 50 nanomoolia litrassa, ei saanti välttämättä ole riittävä.

Sopivan ja liian suuren vitamiinikäytön välinen raja on kuitenkin sumea.

”Meillä on tietoa lyhytaikaisista, noin vuoden kestäneistä tutkimuksista isoillakin annoksilla (100mg), eikä niissä ole mitään hyötyjä havaittu, ei tosin mitään haittaakaan”, ravitsemusepidemiologian dosentti Jyrki Virtanen kertoo Ylen verkkosivuilla.

”Meiltä [kuitenkin] puuttuu se paras tilanne, että olisi tutkittu isoja annoksia monen vuoden aikana ja isoilla tutkimusjoukoilla, ennen kuin voidaan sanoa mitään varmaa tietyistä raja-arvoista.”

Lue myös: Viralliset D-vitamiinisuositukset ovat monen mielestä alhaiset suomalaisten tarpeisiin – Paljonko D-vitamiinia uskaltaa syödä?

D-vitamiinin yliannostus –  pysyviä vaurioita?

D-vitamiinin yliannostus eli D-vitamiinimyrkytys perustuu veren kalsiumpitoisuuden nousuun.

Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan liikakäytön seurauksena voi olla esimerkiksi ruokahaluttomuus, laihtuminen, yleinen heikkous, sekavuus, oksentelu ja nestevajaus.

Suuri kertamääräkään ei välttämättä aiheuta ihmiselle haittoja. Jos selkeä yliannostus on kuitenkin jatkuvaa, voivat seuraukset olla hyvinkin vakavat.

”Liian suuret D-vitamiinimäärät suurentavat liiaksi veren kalsiumpitoisuutta ja voivat aiheuttaa kalsiumsuolojen saostumista kudoksiin sekä sydän- ja hermostoperäisiä oireita. Vaikeimmissa muodoissa voi kehittyä munuaisten vajaatoimintaa”, professori Antti Aro kirjoittaa Terveyskirjastossa.

D-vitamiinin yliannostuksesta johtuvan kalsiumpitoisuuden nousu voi siis johtaa pysyviin elinvaurioihin. Vakavimmat vauriot ovat jopa hengenvaarallisia.

”Pahimmillaan myrkytys voi johtaa kuolemaan”, Aro kirjoittaa.

X