Olisitko uskonut? Nämä ovat yhden perheen ansioita: Suomen itsenäisyys, Finlandia-hymni ja Taistelevat metsot

Kuvittele Helsinkiä ilman sen keskeisiä maamerkkejä rautatieasemaa, Kansallismuseota, Stockmannin tavarataloa, Tamminiemeä ja Havis Amandan patsasta.

Maata kynnetään Kansallismuseon vieressä.

Ilman Sursillejä Helsingissä ei olisi näitä ikonisia pytinkejä. Mainittujen rakennusten suunnittelijat Eliel Saarinen ja Sigurd Frosterus polveutuvat Sursilleistä, samoin Havis Amandan tekijä kuvanveistäjä Ville Wallgren.

Nämä suurmiehet olivat 1500-luvun loppupuolella Ruotsista muuttaneiden Sursill-perheen jälkeläisiä.

Sursillit olivat keskituloisia maanviljelijöitä Tegin kylässä, joka nykyisin kuuluu Uumajan kaupunkiin. Perheestä ensimmäisenä Merenkurkun yli tuli nuori Katarina. Hän pääsi Pietarsaareen Fordell-suvun kartanoon taloudenhoitajaksi ja menestyi hyvin pestissään. Hänen oli pian mahdollista kutsua luokseen sekä sisarensa että veljensä seitsemän tytärtä.

Suomeen muuttaneet Sursill-suvun naiset pääsivät tällä puolen Merenkurkkua hyviin naimisiin: lähestulkoon jokainen avioitui papin kanssa ja sai lapsia.

Sursillin suku on Suomen tarkimmin tutkittu, koska sen vaiheita on kirjattu ylös jo 1660-luvulla.

Jos Suomen pääkaupunki näyttäisi ilman Sursillien vaikutusta oudolta, niin henkinen pääomamme vasta puutteellinen olisikin ilman sitä.

Sursilleillä sormet pelissä myös kulttuurin saralla

On vaikea kuvitella, minkälaiseksi suomalainen kulttuuri ja kansallinen itseymmärryksemme olisi muotoutunut ilman Sursillejä.

Meiltä puuttuisi liuta merkittäviä kirjailijoita. Ei olisi ollut Sakari Topeliusta, Ilmari Kiantoa eikä Juhani Ahoa antamassa varhaisia rakennuspuita suomalaisen identiteetin rakentamiseen. Ei olisi Välskärin kertomuksia ei Koivua ja tähteä, ei liioin Nälkämaan laulua saati Punaista viivaa. Rautatiekin olisi kirjoittamatta.

Myös Saima Harmaja, Pentti Saarikoski, Anni Swan, Henrik Tikkanen ja Jon Skiftesvik olisivat jääneet syntymättä ja samoin heidän teoksensa.

Kuvataiteessa olisi Taistelevien metsojen kokoinen aukko, sillä von Wright -veljekset ja heidän laaja tuotantonsa olisivat jääneet syntymättä.

Jean Sibeliuksen sävelsi Suomen kansallishymnin. © Bertil Dahlgren

Jean Sibeliuksen Finlandia-hymni kuvaa suomalaisuuden ydintä. Samoin tekee Jukka Kuoppamäen Sininen ja valkoinen. Kumpaakaan teosta ei olisi sävelletty, elleivät Sursill-suvun naiset olisi päättäneet etsiä onneaan Ruotsin valtakunnan itäisestä provinssista, Pohjanmaalta.

Ilman tuota päätöstä me nykyiset suomalaiset olisimme jääneet vaille mainetta ja kunniaa, jota Keke ja Nico Rosberg ovat meille niittäneet formula 1 -radoilla.

Amerikkalaisten tylsästä baseballista olisi jäänyt kehittämättä se kiinnostavampi versio, pesäpallo. Ilman Sursillejä ei olisi syntynyt Tahko Pihkalaa.

Meillä olisi täällä Suomessa myös tylsempää, sillä maailman hauskinta miestä, Ismo Leikolaa, ei olisi olemassa.

Ismo Leikola hauskuuttaa yleisöä meillä ja maailmalla. © Hanne Manelius / Otavamedia

Olisiko meillä itsenäisyyttäkään?

Mitä ylipäätään olisi ilman Sursillin seitsemää sisarusta? Ainakin Seitsemän veljestä, sillä Aleksis Kivi ei ollut Sursillejä.

Olisi meillä myös tanhut, karjalanpiirakat, poppanaliinat ja mämmi. Ja Nokian puhelimet.

Mutta olisiko itsenäistä Suomea ylipäätään olemassa ilman Sursillejä?

Olisiko kukaan muu kuin juuri Sursill-taustainen poliitikko P. E. Svinhufvud saanut itsepintaisuudellaan ja karismallaan V. I. Leniniltä allekirjoitusta Suomen itsenäisyydelle?

Presidentti Per Evind Svinhufuvd juhla-asussaan.

Svinhufvud oli kokenut ja monissa liemissä keitetty senaatin puheenjohtaja, kun hän seisoi vielä hetkeä ennen puoltayötä 31. joulukuuta vuonna 1917 Pietarissa Venäjän kansankomissaarien neuvoston porstuassa, eikä suostunut poistumaan ennen kuin Lenin on allekirjoittanut Suomen itsenäisyysjulistuksen.

”Oletteko nyt tyytyväisiä?” Lenin oli kysynyt allekirjoitettuaan paperin.

”Olemme, nyt näyttää hyvältä”, Svinhufvud oli vastannut.