Tekeekö traumaattisten futismuistojen Suomi sen viimein? Yksittäisten ottelujen valonpilkahdukset ovat muuttuneet voittojen sarjaksi

”Vuosien ajan toivoa paremmasta on herätelty. Josko viimein. Ei sittenkään. Entäs nyt? Ei vieläkään. Tänä vuonna on onneksi toisin”, kirjoittaa Seuran päätoimittaja Erkki Meriluoto.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

"Vuosien ajan toivoa paremmasta on herätelty. Josko viimein. Ei sittenkään. Entäs nyt? Ei vieläkään. Tänä vuonna on onneksi toisin", kirjoittaa Seuran päätoimittaja Erkki Meriluoto.
(Päivitetty: )
Teksti: Erkki Meriluoto

Istuin kaverini vanhassa ja laiskassa Fordissa. Matka eteni hitaasti, mutta tunnelma oli korkealla. Cd-vaihtajasta soi Sig. Oli ihana elokuu 1997 ja me maalaispojat matkustimme kohti Helsinkiä ja olympiastadionia, jossa Suomen jalkapallomaajoukkue antaisi Norjalle kyytiä.

Rahat olivat vähissä, joten jätimme auton ilmaisparkkiin hiekkatien pieleen Pasilan puolelle. Stadionin sisällä viritimme ”Kolkka jyrää” -lakanan roikkumaan katsomoon. Häntä ei kentällä näkynyt, mutta banderolli kuulemma vilahti telkkarissa. Suomen kovin faniryhmä piti jo meteliä, johon yhdyimme innokkain huudoin mukaan: ”Suooomi! Suooomi!” Odotimme sinisilmäisinä voittoa.

Toisin kävi. Norja aloitti maalinteon heti alussa. Yksi maali upposi lähes puolesta kentästä Teuvo Moilasen selän taakse. Norja voitti ottelun tylysti 0–4.

Arvokisojen karsinnat ovat tuottaneet traumaattisia kokemuksia suomalaisille futisfaneille jo vuosikymmenien ajan. Omassa julmuudessaan ylivoimainen on juuri noiden vuoden 1998 MM-turnausta edeltävien karsintojen ratkaiseva ottelu Unkaria vastaan, jossa kaikki luhistui viime minuuttien omaan maaliin. Pallo kimposi kaatosateessa katiskaan katkerasti kankusta.

Syitä on vuosien varrella haettu milloin mistäkin. Antti Muurisen päävalmentajakaudella Suomella oli kenties kaikkien aikojen paras maajoukkue, joten kisoihin pääsemättömyys laitettiin hänen piikkiinsä. Jari Litmasen ja Sami Hyypiän lopettamisen jälkeen syitä on haettu pelaajien laadusta. Vikaa on ollut myös huonossa tuurissa, kun karsintavastustajiksi on arvottu liian kovia futismaita.

Vuosien ajan toivoa paremmasta on herätelty. Josko viimein. Ei sittenkään. Entäs nyt? Ei vieläkään. Tänä vuonna on onneksi toisin.

Yksittäisten ottelujen valonpilkahdukset ovat muuttuneet voittojen sarjaksi. Uusi Kansojen liiga toi erilaisen mahdollisuuden edetä kisoihin. Tällä kertaa Suomi käytti sen Teemu Pukin johdolla ja voitti lohkonsa.

Seura oli mukana ratkaisevassa ottelussa Kreikassa. Vaikka tappio tulikin, niin aiemmat ottelut varmistivat Suomen olevan mukana viimeisissä EM-kisapaikkojen taisteluissa keväällä 2020. Välissä pelataan myös normaalit karsinnat.

X