Yksityisen lääkärikäynnin Kela-korvaus on enää 8 euroa – Näin Kela korvaa nyt yleisimpiä tutkimus- ja hoitotoimenpiteitä

Yksityisen sairaanhoidon Kela-korvaukset laskivat vuoden 2023 alussa. Suurin osa yksityislääkärin määräämien tutkimusten ja hoidon kustannusten korvauksista poistui kokonaan. Ennallaan säilyivät vain hammashoidon ja mielenterveyspalveluiden korvaukset.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Silmätaudit, naistentaudit ja synnytykset, ortopedia ja traumatologia, lastentaudit, korva-, nenä- ja kurkkutaudit olivat erikoisaloja, joista ennen maksettiin eniten korvauksia.

Yksityisen sairaanhoidon Kela-korvaukset laskivat vuoden 2023 alussa. Suurin osa yksityislääkärin määräämien tutkimusten ja hoidon kustannusten korvauksista poistui kokonaan. Ennallaan säilyivät vain hammashoidon ja mielenterveyspalveluiden korvaukset.
Teksti:
Annika Haavisto-Kurki

”Kela-korvauksiin tehdyillä muutoksilla tavoitellaan 64 miljoonan euron vuosittaisia säästöjä”, sanoo Sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntija Emmi Vettenranta.

Kela-korvaus on enää vain kahdeksan euroa valtaosasta yksityislääkäreiden vastaanottomaksuista. Saman korvauksen saa sekä yleis- että erikoislääkärin palkkiosta. Aikaisemmin korvaussumma saattoi vaihdella 7–27 euroa.

Poikkeuksen tekevät korvaukset hammashoidon ja mielenterveyspalveluiden vastaanottopalkkioissa. Esimerkiksi hammaslääkärin palkkiosta voi saada Kela-korvausta yhä 9,50–15,50 euron ja psykiatrin palkkiosta 10,50–27 euroa.

Kela-korvaus madaltui tai poistui suurilta osin

”Korvausten muutokset näkyvät eniten erikoislääkärikäynneissä, joissa vastaanottokäynnin korvaus madaltui ja toimenpiteiden korvattavuus poistui suurilta osin”, Emmi Vettenranta sanoo.

Hänen mukaansa yksityisistä lääkärikäynneistä käytetyimpiä ovat olleet juuri erikoislääkäreiden palvelut, joista noin 1,3 miljoonaa suomalaista sai korvausta vuonna 2019.

Silmätaudit, naistentaudit ja synnytykset, ortopedia ja traumatologia, lastentaudit, korva-, nenä- ja kurkkutaudit olivat erikoisaloja, joista maksettiin eniten korvauksia.

Hoito- ja tutkimustoimenpiteiden korvausten poistaminen tuo suurimmat säästöt

Kela-korvausta ei saa enää suurimmasta osasta yksityisvastaanottojen hoito- ja tutkimuskustannuksistakaan.

Näissä poikkeuksen tekevät psykiatrin, suu- ja leukakirurgin sekä hammaslääkärin tekemät tai määräämät toimenpiteet. Esimerkiksi hammashoidon toimenpiteistä voi saada yhä 1–120 euroa korvausta.

Vuonna 2019 korvaustaso oli keskimäärin 13 prosenttia kuluista. Kaikkiaan tuolloin maksettiin hoito- ja tutkimustoimenpiteistä korvauksia noin 39,5 miljoonaa euroa. Eniten korvauksia maksettiin laboratoriotutkimuksista, fysioterapiasta ja radiologisista tutkimuksista.

Voimassa olevat sairaanhoidon korvaussummat löytyvät Kelan taksaluettelosta.

Lue myös: Jatkossa suomalainen voi hakeutua hoitoon ulkomaille paremmilla korvauksilla – esimerkkilaskelma näyttää, milloin se kannattaa

X