Yllättikö krapula mökkireissulla tai festareilla? Näin vältät ylilyönnit kesäloman aikana

Kesälomailija naukkailee helposti olutta tai viiniä pitkin päivää iltaan saakka. Monen päivän juomaputkessa on kuitenkin vaaransa, muistuttaa asiantuntija.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kesälomailija naukkailee helposti olutta tai viiniä pitkin päivää iltaan saakka. Monen päivän juomaputkessa on kuitenkin vaaransa, muistuttaa asiantuntija.
(Päivitetty: )
Teksti:
Alisa Kaukio

Grillausjuomaa janoiselle kokille, virkistävä lasillinen auringonottajalle, kylmää olutta saunojalle…

Seuraavan aamun krapula saattaa yllättää, jos ei ole huomannut edes humaltuneensa.

Alkoholi saattaa myös haihtua luultua hitaammin, jolloin voi narahtaa kotimatkalla  aamun puhallutuksissa rattijuopumuksesta.

Poppakonsteja krapulan välttämiseen ei ole, mutta oloaan voi helpottaa, jos virvokkeita tulee nautittua hieman liikaa.

Muista syödä ja juoda hyvin

Kuten aina, tärkeintä on muistaa kohtuus juomien nauttimisessa, mutta muistaa myös syödä tasaisesti pitkin päivää. Vesikannu on syytä pitää ulottuvilla läpi päivän, ettei asianmukainen nesteytys unohdu.

Erityisesti rasvainen ruoka hidastaa alkoholin imeytymistä. Grillimakkarat ja halloumjuustot ritisemään grilliin siis ja tasapainottajaksi vaikka mehukkaita hedelmiä.

Hillitöntä rasvaähkyä ei ole kuitenkaan syytä ahmia, sillä silloin terveyshaitat alkavat jo olla suurempia kuin hyödyt. Kun vatsaa on täytetty, millä tahansa ruualla, imeytyy alkoholi hitaammin.

”Ruokaillessa alkoholi imeytyy elimistöön hitaammin ja maksa ehtii sitä polttamaan. Silloin aivoihin kiertävä kokonaisalkoholimäärä on pienempi”, tutkimusprofessori emeritus Hannu Alho kertoo.

Alho huomauttaa, ettei rasvainen ruoka ole koskaan kuitenkaan terveellistä.

Grillattu ruoka kuuluu kesään.

© iStock

Älä paranna eilisen päivän tuomaa pahoinvointia krapularyypyllä

Lomapäivissä ja mökkiviikonlopuissa on vaaransa myös siinä, että juomaputki jatkuu usein päivästä toiseen.

Tasoittavat helpottavat tunnetusti krapulaa, mutta Hannu Alho muistuttaa krapularyypyn vaaroista.

”Viimeisimmät tutkimukset osoittavat, että mitä useammin ihminen ottaa krapularyyppyä niin, sen helpommin hänelle tulee alkoholiriippuvuus. Eli tasoittavat altistavat alkoholiriippuvuudelle.”

Pahimmassa tapauksessa krapularyyppy muodostuu hengenvaaralliseksi tavaksi. Jos pahaa oloaan pyrkii jatkuvasti helpottamaan uudella virvokkeella, alkaa kyse olla jo alkoholiongelmasta.

Vältä kovia löylyjä kauheassa kankkusessa – Voit saada sydänkohtauksen

Myös rankkaa saunomista kannattaa välttää kovassa krapulassa, sillä sauna on kova rasitus keholle.

Krapula nostaa rytmihäiriöiden riskiä, vaikka niitä ei normaalisti saisikaan.

Miedot löylyt voivat kuitenkin rentouttaa – täytyyhän sitä nyt päästä vihtomaan läpi mökkikesän.

X