Hiljaisuus! Miksi saunassakaan ei enää saa olla hiljaa?

Ah, mökkisauna, miten rentouttavaa! Ei kuulu muuta kuin kiukaan sihahdus ja palavien puiden ritinä.

Onko tällainen saunan hiljaisuus sittenkin jo katoavaa kansanperinnettä?

”Sauna on perinteisesti ollut vanha hiljaisuuden paikka, mutta sen rooli on muuttumassa”, filosofian tohtori Outi Ampuja vastaa.

Hän on lukenut satojen suomalaisten ajatuksia hiljaisuudesta ja kirjoitti niiden pohjalta kirjan Hyvä hiljaisuus.

Ampuja ideoi muutama vuosi sitten Suomalainen hiljaisuus -keruukilpailun, johon kirja perustuu. Kilpailuun osallistui 320 suomalaista. Suurin osa, noin 80 prosenttia, oli naisia ja suurin osa yli 50-vuotiaita.

Näille yli 50-vuotiaille sauna on tärkeä hiljaisuuden paikka. Esimerkiksi 1952 syntynyt vastaaja kuvailee saunan rauhaa näin:

”Pääsen kerran viikossa yksin saunan lauteille. Hiljennyn ja sulaudun ympärilläni olevaan lämpöön ja hämäryyteen. Usein pääsen siellä tilaan, jossa tunnen palaavani äitini kohtuun alastomana ja surua vailla…”

Yksin lauteilla

Outi Ampuja on syntynyt vuonna 1972, ja hänen saunakokemuksensa vaihtelevat. Silloin kun hän on saunassa lastensa kanssa, hän rupattelee siellä leppoisasti, mutta välillä hän haluaa olla saunassa myös yksin.

”Nautin valtavasti yksinolosta, ja välillä menen tarkoituksella itsekseni saunaan juuri siksi, että saisin nauttia vain hiljaisuudesta.”

Hänen suosikkinsa on puulämmitteinen sauna, jossa kuuluvat vain pesässä palavien puiden risahdukset.

Saunan hiljaisuus on kuitenkin monelle historiaa. Yleisissä saunoissa jutellaan, pölistään ja nauretaan.

Osa ihmisistä tulee sinne ystäväporukassa. He jakavat keskenään lauteilla perhe-elämän ilot ja surut, käyvät läpi karmeat pomot ja vinksahtaneet työtoverit.

Yleisissä saunoissa käy myös sosiaalisia ihmisiä, jotka haluavat jutella kaikkien kanssa. Nämä juttelijat ovat hiljaisuutta rakastaville saunojille piinaa, mutta ketään ei voi kieltääkään puhumasta.

Ampuja itse hämmästelee kaiuttimia, joita on kuulemma alkanut tulla saunoihin. Niiden kautta voi kuunnella musiikkia.

Hän miettii, mahtavatko hänen lapsensa ottaa aikanaan saunakaiuttimet käyttöön.

”Jos näin käy, meillä on jälleen yksi hiljaisuuden paikka vähemmän.”

Se on surullista, ainakin Outi Ampujan mielestä.

Meluherkkyys voitoksi

Ampuja kiinnostui hiljaisuudesta, kun hän asui meluisassa ja pienessä opiskelija-asunnossa.

”Helsingin-asuntooni kuuluivat liikenteen äänet. Ne häiritsivät niin, että kotona rentoutuminen oli joskus hyvin vaikeaa.”

Ampuja heräsi hiljaisuuden kaipuuseen, kun oli sen menettänyt.

Näin on käynyt monelle muullekin, sillä yhä useampi altistuu melulle varsinkin kaupungeissa.

Ampuja käänsi meluherkkyytensä voitokseen ja alkoi tutkia melua ja hiljaisuutta.

Hän väitteli tohtoriksi Helsingin yliopistossa kymmenen vuotta sitten. Väitöskirjassaan Melun sieto kaupunkielämän välttämättömyytenä hän pohtii muun muassa sitä, miksi melusta on tullut vakava ympäristöongelma.

Nykyisin hän on Helsingin yliopiston dosentti, tietokirjailija ja liikenteen turvallisuusviraston Trafin johtava asiantuntija.

”Kaupungeissa on melua, mutta vastapainona myös hiljaisuutta. Väitöskirjassani en päässyt hiljaisuuteen kovin syvälle, mutta aihe jäi muhimaan takaraivooni.”

Kirjoituskilpailun kautta Ampujalle selvisi, miten ihmiset kokevat hiljaisuuden.

Lempiäänet

Ampuja muistuttaa, ettei hiljaisuus tarkoita äänten puuttumista, äänettömyyttä.

”Hiljaisuuden määritelmässä keskeistä on se, millaisia ääniä ajattelemme kuuluvan hiljaisuuteen. Monet sanovat, että heille hiljaisuus tarkoittaa rikkumatonta luonnonrauhaa, vaikka luonnossa on aina ääniä. Luonnon äänet koetaan kuitenkin miellyttäviksi.”

Yleensä luonnon hiljaisuuteen ei sisälly ihmisen aikaansaamia ääniä.

”Poikkeuksena on lasten nauru tai kauempaa kantautuva kirkonkellojen kumina. Myös kaukaa ohi ajavan auton ääni voi olla niin miellyttävää, että sitä pidetään hiljaisuutena.”

Ampujan oma hiljaisuuden lempiääni liittyy kevääseen.

”Tämän äänen kuulee vain hyvin rauhallisessa ympäristössä keväisin – siihen aikaan, kun jää alkaa sulaa. Jää pehmenee ja sulaa pieniksi puikoiksi. Kun aallot liikuttavat puikkoja, ne alkavat helistä. Jää alkaa hajota.”

Tätä helinää Ampuja kuuntelee aina, jos hän on tuohon aikaan kesämökillään Keski-Suomessa.

Elämyksiä luonnosta

Lähes miljoona suomalaista asuu riskirajat ylittävällä melualueella. ”Välillä kannattaisi hakeutua hiljaisiin paikkoihin”, Outi Ampuja sanoo.

Lukiessaan kirjoituskilpailun tarinoita Ampuja huomasi, että suuri osa suomalaisista löytää luonnosta hiljaisuuden ääniä ja kokee samalla hienoja elämyksiä.

Eräs vastaaja kirjoitti, että kun hän oli soutelemassa tyynellä merellä, hän kuuli ihmeellistä napsahtelua. Sitten hän huomasi, että lauma siipimuurahaisia oli väsähtänyt ja tippunut tyynen meren pinnalle. Kuului vain napsahduksia, kun kalat ahmivat niitä.

Elämys oli niin sykähdyttävä, että kirjoittaja kokee sen yhdeksi hiljaisuuden ääneksi.

Nuoremmat vastaajat löytävät hiljaisuutta myös kaupungeista.

”Eräs nuori vastaaja rakasti kuunnella öisessä, lumen peittämässä kaupungissa liikennevalojen piippausta.”

Aivot vielä savannilla

Teollistuneissa yhteiskunnissa ihmiset elävät jatkuvassa hälyssä. On liikenteen melua, taustamusiikkia, elektronisten laitteiden ääniä työssä ja kotona.

”Tässä onkin ristiriita, sillä aivomme ovat pysyneet samanlaisina kuin ennen teollistumista. Aivomme elävät vielä savannilla.”

Siellä kova ääni tarkoitti vaaraa tai uhkaa.

”Kova ääni herättää meissä edelleen pakene tai taistele -reaktion. Tämä on yksi syy, miksi jatkuva melu voi aiheuttaa stressiä, sillä melun vuoksi olemme jatkuvassa valmiustilassa.”

Melu aiheuttaa monia terveyshaittoja, kuten unihäiriöitä tai jopa mielenterveysongelmia.

Melulla on yhteys myös sydän- ja verisuonitauteihin. Melu heikentää muistia ja voi viivyttää lasten lukemaan oppimista.

Ampujan mukaan lähes miljoona suomalaista asuu riskirajat ylittävällä melualueella. Siksi kannattaisikin välillä hakeutua hiljaisiin paikkoihin.

Hiljaisuus elvyttää. Oleskelu metsässä laskee sykettä, verenpainetta ja vähentää stressiä.

”Hiljaisuudessa voi ajatella syvällisesti ja luovasti. Kun aivomme eivät kuormitu aistiärsykkeisiin reagoimisesta tai jatkuvasta varuillaanolosta, tilaa vapautuu muuhun.”

Hiljaisuus voi saada aivot hedelmälliseen joutokäynnin tilaan.

Kesken haastattelun seinäkello lyö ravintolan seinällä. Kellon miellyttävä ääni muistuttaa Ampujaa omasta lapsuuskodista.

”Hiljaisuuden äänet vievät meidät myös muistoihin. Rattoisat muistot tekevät mielelle hyvää. Tämä mukaviin muistoihin palaaminen auttaa meitä rentoutumaan.”

Painostava hiljaisuus

Hiljaisuus ei aina kuitenkaan ole hyvää. On olemassa myös traagista ja painostavaa hiljaisuutta.

Eräs kirjoittaja muisteli hetkeä, kun hän miehensä kuoleman jälkeen tuli kotiinsa.

Hänen mielestään äänettömyys suorastaan iski vasten kasvoja, sillä vanhasta kellostakin oli veto loppunut, eikä kukaan hengittänyt tyhjässä talossa.

Vuonna 1941 syntynyt vastaaja puolestaan muisteli vuosiaan työelämässä, jolloin hän nautti siitä, että asui yksin ja sai olla hiljaa. Nyt eläkeläisenä hiljaisuus ei enää olekaan nautinnollista vaan painostavaa. Se on yksinäisyydellä ladattua, harmaata hiljaisuutta.

”Hiljaisuuden tarve ja kaipuu muuttuvat ja vaihtelevat elämäntilanteiden mukaan”, Ampuja huomauttaa.

Suomalaiset ovat kuuluisia siitä, että he voivat olla hiljaa myös seurassa. Yksi kirjoituskilpailuun osallistunut kertoi, että hän oli istunut junassa neljä tuntia toista vastapäätä, eikä kumpikaan ollut sanonut sanaakaan koko matkan aikana.

”Tämä on kyllä tyypillistä suomalaisuutta. Jossakin toisessa kulttuurissa tällainen herättäisi kummastusta”, Ampuja sanoo.

Palatkaamme vielä hetkeksi juhannuksen kunniaksi yleiseen saunaan. Mitä pitäisi tehdä, jos vieras ihminen alkaa jutella mutta itse haluaisi olla vaiti? Ehkä kannattaa vaihtaa kaksi sanaa ja sulkea sen jälkeen silmänsä merkiksi, ettei kaipaa juttuseuraa. Jos vaikenee kokonaan, ilmapiiri voi muuttua jäätäväksi, vaikka mittarissa olisi sata lämpöastetta.

Lue myös:

Kärisitkö stressistä? Hiljaisuus on lepoa aivoille