Historioitsija Juha Siltala: ”Työtä on halvennettu liikaa”

Historioitsija Juha Siltala ajattelee toisin kuin talouseliitti. Hänen mielestään suomalaiset työntekijät ovat toimineet vastuullisesti, ja työtä on halpuutettu jo liikaakin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Historioitsija Juha Siltala ajattelee toisin kuin talouseliitti. Hänen mielestään suomalaiset työntekijät ovat toimineet vastuullisesti, ja työtä on halpuutettu jo liikaakin.
(Päivitetty: )
Teksti:
Milla Ollikainen

Tuntuuko sinusta usein siltä, ettet enää oikein ymmärrä, mitä Suomessa ja maailmalla tapahtuu?

Olet ehkä pitänyt suomalaisia rauhaa rakastavina ja maltillisina. Käsityksesi kuitenkin horjuu, kun menet internetin keskustelupalstalle.

Muutkin kuin maahanmuuttoa koskevat keskustelut äityvät ihmeen helposti ivallisiksi häpäisykilpailuiksi.

Ehkä olet yksi keskustelijoista ja käytät paljon aikaa mielipiteesi toistelemiseen. Tai sitten seuraat riitelyä epämääräisen ahdistuksen vallassa: mistä tässä on kyse?

Entäs Donald Trump! Miten amerikkalaiset saattoivat valita hänet presidentiksi? Ovatko ne aivan järjiltään?

Historioitsija Juha Siltalan tuore teos Keskiluokan nousu, lasku ja pelot muistuttaa, että Trumpin valinnan sekä vaikkapa suomalaisen keskusteluilmapiirin taustalla on pitkittynyt maailmanlaajuinen taantuma.

Sen alkujuuri on rahan liikkeiden vapauttaminen ja pääomien päästäminen verotuksen ulottumattomiin 1980-luvun lopulta lähtien tehdyillä poliittisilla päätöksillä.

Usein sanotaan, että sen seurauksena rikkaat ovat rikastuneet ja köyhät köyhtyneet. Mutta yhteiskunnille olennaisinta on, miten käy keskiluokan.

Juha Siltala nimittäin sanoo, että yhteiskunta on sitä vakaampi, mitä suurempi on keskiluokka.

Ja nyt keskiluokka pelkää putoamistaan.

Palkitseva ponnistelu

Taloustieteilijä Thomas Piketty määrittelee keskiluokan siten, että siihen kuuluvilla on vakinainen työ, jolla pystyy ansaitsemaan elämän varrella jonkinlaisen turvaomaisuuden. Määritelmä sopii Siltalan mielestä hyvin Suomeen.

”Meillä ihmiset ovat töissä kolmekymmentä vuotta ja maksavat omistusasuntoa sillä ajatuksella, että sitten kun se on maksettu, ei enää joudu ponnistelemaan äärimmilleen. Voi ajatella, että nyt on paikka, josta ei häädetä.”

Keskiluokalle voidaan laskea erilaisia tulorajoja suhteessa maan keskituloon. Yhtä olennaista kuin tietty tulotaso on kuitenkin mielentila: työn antama turvallisuudentunne. Keskiluokka uskoo, että ponnistelu palkitaan – että työ ja koulutus kannattavat aina.

Keskiluokka kasvoi toisen maailmansodan jälkeen, kun palkat alkoivat seurata työn nousevaa tuottavuutta. Toisin sanoen järjestäytyneet työntekijät vaativat, että heidän työnsä tuottama voitto näkyi palkoissa.

”Sodan jälkeisinä vuosikymmeninä tuottavuuden kasvu kertautui kaikissa länsimaissa palkoissa jokseenkin yksi yhteen. Tämä lakkasi maailmantaloudessa 1970-luvun alussa.”

Suomessa kehitys näkyi viiveellä; meillä tehtiin isoja palkankorotuksia vielä 1980-luvun lopulla. Toisaalta pudotus oli sitäkin rankempi 1990-luvun lamassa.

Tuottavuus on Suomessa varsin ajankohtainen sana.

”Tuottavuusloikka olisi tarpeen, jotta vientituotteiden kate paranisi. Sitä ei ole saatu aikaan tuotekehittelyllä, joten ainoaksi keinoksi on jäänyt palkkatason alentaminen ja työajan pidentäminen.”

Se on Siltalan mielestä yksi suurimmista syistä maailmantalouden hitaaseen toipumiseen finanssikriisin aiheuttamasta notkosta.

Juha Siltala lopettaisi työn halventamisen

Pääomien liikkumista alettiin vapauttaa 1980-luvun lopulla. Se johti erilaiseen keinotteluun, johon keskuspankit syytivät rahaa.

Teollisuustuotteet eivät tuottaneet yhtä hyvin kuin rahalla pelaaminen, minkä vuoksi työn hintaa oli länsimaissa halvennettava ja työvoiman määrää vähennettävä – semminkin, kun työvoimareserviin ilmaantui miljardi aasialaista ja teollisuus automatisoitui.

Kun palkat eivät enää nousseet, ihmisille ruvettiin kulutuksen ylläpitämiseksi antamaan halpaa asuntolainaa, mikä johti erilaisiin kupliin.

”Tämmöinen talous, jossa taantumaa on estetty massiivisella keskuspankkiraharuiskulla, on jatkunut 1980-luvun lopulta. Nyt on sitten taloustieteen nobelisti Bengt Holmströmiä myöten ihmetelty, miksi juuri tämä nykyinen taantuma onkin näin pitkä eikä tahdo elpyä kunnon kasvuksi, vaikka halpaa rahaa kuinka syydetään ja on negatiiviset reaalikorot”, Juha Siltala sanoo.

”Syynä on se, että työtä on halvennettu liikaa.”

Siltalan johtopäätökset ovat siis täysin päinvastaiset kuin elinkeinoelämän eliitin, joka moittii palkkatasoa edelleen liian korkeaksi, viimeksi EK:n uuden puheenjohtajan suulla.

Työn halventaminen on onnistunut USA:ssa, kun työntekijöiden yhteisvoima on murrettu. Ay-liike on suorastaan demonisoitu – jopa niiden toimesta, joiden asioita se ajaa.

Juha Siltala istuu

”Puhuessani entisajan klaaniyhteiskunnista opiskelijoille heitin, että jos julkiset turvaverot poistuvat, kannattaa muistaa etäisempiäkin sukulaisia joulukortilla. Siinä voi olla tulevaisuuden sosiaaliturva.” © Jarmo Wright/Otavamedia

Yksinäinen palkansaaja

Juha Siltalan mielestä kukaan ei tunnu enää puolustavan Suomen kahta miljoonaa palkansaajaa.

”Täällä on opittu hokemaan, että työmarkkinoiden jäykkyyksiä pitää purkaa, tarvitaan lisää joustoja ja paikallista sopimista. Ja että koko ay-liikettä ei tarvita, sen edustajat ovat jääriä, vanhan ajan dinosauruksia, jotka haluavat vain puolustaa omaa asemaansa.”

Siltalan mielestä työntekijäpuoli on toiminut Suomessa hyvin vastuullisesti ja joustanut palkoissa. Sen sijaan yritykset ovat laiminlyöneet tuotekehittelyn ja pyrkineet kilpailemaan hinnalla.

Samaan aikaan valtion velka kasvaa, ja siitä syyllistetään palkansaajat ja työttömät, vaikka julkinen talous voitaisiin korjata verottamalla pääomia nykyistä rankemmin.

”Kuten Piketty toteaa, eihän Eurooppa köyhä ole – ne rahat eivät ole vain valtioilla.”

Siltala kuitenkin myöntää, että pääomien verottaminen on helpommin sanottu kuin tehty verokilpailun ja veroparatiisien maailmassa. Kansallinen verotus vain häätäisi ne pois. Keskiluokka on myös helppo kääntää syyllistämään itseään sillä, että koko maailman katsannossa sen asiat ovat vielä hyvin.

Omien asemien menettäminen kuitenkin järkyttää keskiluokan turvallisuutta ja siitä on kyse, kun oikeistopopulismi nousee Euroopassa. USA:ssa Donald Trump voitti, koska hän tarjosi turvattomuuteen edes jonkinlaisen vastauksen.

”Se selittää sen ihmeen, että vaikka hän tölvi naisia, latinoita ja mustia, nämä kuitenkin äänestivät häntä. Trump puhui oikeista asioista eli siitä, että reilu työ ei kannata ja työpaikat katoavat”, Juha Siltala selittää.

”Hänen hillittömyytensä ja valehtelunsa ei vieroittanut äänestäjiä, koska hän muutti uhriuden toimijuudeksi.”

Populismin kannatuspohja pysyy, jos muut puolueet eivät osaa vastata kysymykseen, kuinka kohtuullisin ponnistuksin voi päästä kohtuulliseen turvaan.

Tunteista ongelmajätettä

Talouden epävarmuus uhkaa turvallisuuttamme ja identiteettiämme, mutta jo pelkkä ajatus globaaleja markkinavoimia vastaan taistelemisesta uuvuttaa. Siksi uhka ajaa meidät toistemme kimppuun tai vetäytymään helposti hallittaviin askareisiin perheen tai harrastusten parissa.

Niin arvokonservatiivi kuin arvoliberaalikin ajattelee vain puolustavansa tärkeinä pitämiään asioita, mutta samalla molemmat reagoivat maailmantalouden epäoikeudenmukaisuuteen. Tunne epäreiluudesta ei vain kanavoidu enää puoluepolitiikkaan vaan vaikkapa nettikeskusteluihin.

”Uhkakuvat vaihtelevat, mutta uhan alla toimimisen mekanismi on kummallakin sama. Haetaan turvaa omasta ryhmästä, ylläpidetään omaa identiteettiä ja minä-tunteen jatkuvuutta vihollisen avulla”, Juha Siltala sanoo.

”Kun todistellaan vastustajan kaikinpuolista arvottomuutta, siirretään arvottomuutta pois itsestä. Se ei ole keskustelua, jossa argumentoidaan, vaan tunteiden käsittelyä jonkinlaisena ongelmajätteenä, jota sälytetään itsen ulkopuolella käsiteltäväksi.”

Samaan aikaan joudutaan kamppailemaan yksilöinä. Ihmisen arvo on jatkuvasti arvioitavana sekä sosiaalisesti että työmarkkinoilla – oletko pidetty, tuotatko tarpeeksi työnantajalle. Se on luokkasotaa ilman luokkia, yksilöiden sotaa, jossa epäonnistuneet putoavat.

Mukana sinnittelevien pelko omasta putoamisesta on niin hirvittävä, että mieluummin samastutaan ylempään eliittiin kuin eläydytään putoavien tuskaan.

Amerikkalainen taloustieteilijä Tyler Cowen on julistanut, että keskinkertaisen aika on ohi. Ihmisistä vain noin viisitoista prosenttia on taloudelle tarpeellisia, muut jonkinlaista ylijäämää. Käytäntöön vietynä se merkitsisi kastiyhteiskuntaa, jossa suuret massat palvelevat yltäkylläisyydessä elävää yläluokkaa.

Siltalan ihanneyhteiskunta on toisenlainen. Siinä ihminen voi keskinkertaisillakin ponnisteluilla saavuttaa kohtuullisen turvan.

”En minä haikaile jotain ylipolitisoitunutta kiihkoa vaan sitä, että ihmiset saavat olla rauhassa. Niin kuin ne keskimäärin ovat historiassa halunneet.”

Saadaksemme olla rauhassa meidän pitäisi kuitenkin löytää toisemme ja haudata pienemmät erimielisyydet toistaiseksi.

Finanssiglobalismin edessä olemme samassa veneessä.

Lue myös:

”On erittäin mukavaa ottaa rosvoilta rahat pois”

X