Jorma Ollilan nuoruus: Tiedonhalua, sinnikkyyttä ja valokuvia höyrykameralla

Seura kävi alkuvuodesta 2008 jäljittämässä Jorma Ollilan lapsuus- ja nuoruusvuosien vaiheita Pohjanmaalla. Haastateltavaksi saatiin muun muassa Ollilan isä, serkku, entiset luokkakaverit ja opettaja. Kurikassa paljastui, että Jorma Ollila oli valokuvannut luokkakavereitaan eräänlaisella ”höyrykameramallilla”.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Jorma Ollila joulukuussa 2006. Kuva: Pekka Nieminen /Kuvaryhmä /SKOY.

Seura kävi alkuvuodesta 2008 jäljittämässä Jorma Ollilan lapsuus- ja nuoruusvuosien vaiheita Pohjanmaalla. Haastateltavaksi saatiin muun muassa Ollilan isä, serkku, entiset luokkakaverit ja opettaja. Kurikassa paljastui, että Jorma Ollila oli valokuvannut luokkakavereitaan eräänlaisella "höyrykameramallilla".
(Päivitetty: )
Teksti:
Lauri Sihvonen

Seurassa 4/2008 ilmestynyt laaja juttu kartoitti Nokian ja Shellin hallituksen puheenjohtajan Jorma Ollilan viisauden alkuperää. Ollila oli tuolloin juuri valittu EU:n viisaiden puheenjohtajistoon.

Jutussa puhuu muun muassa Jorma Ollilan serkku Matti Ollila, joka luonnehtii menestyneen serkkunsa kykyä esiintyä julkisuudessa pohjalaisena.

”Jorma on osannut käyttää sitäkin hyväksi. Pohjalainen hulluus on sitä, että muutut vähitellen sellaiseksi mitä puhut”, Matti Ollila kertoo toimittaja Anssi Orrenmaan jutussa.

Entinen luokkakaveri Voitto Parkkonen taas muistelee jutussa, miten Jorma oli koulussa valokuvannut luokkakavereitaan jonkun kameralla.

”Hän antoi huumorintajuisen vaikutelman itsestään. Sanoi kameran olevan sellaista höyrykameramallia.”

Jorma Ollilan elämästä kertova, Ollilan yhdessä Harri Saukkomaan kanssa kirjoittama teos Mahdoton menestys (Otava) ilmestyi 17.10.2013. Kirjasta ilmestyy pian toinen painos. Ensimmäinen painos oli 25 000 kappaletta.

Seuran juttu Jorma Ollila – Viisauden lähteillä on luettavissa tästä linkistä.

X