Jukka Kuoppamäki palasi 50 vuoden takaisiin muistoihin folkfestivaaleille: ”Täällä harjoitettiin hieman epämääräistä toimintaa.”
Suomen ensimmäinen populaarimusiikin festivaali järjestettiin Espoossa 50 vuotta sitten.
Jukka Kuoppamäki yrittää avata ovea. ”Täällä harjoitettiin epämääräistä toimintaa.”
Jukka Kuoppamäki ei muista koskaan olleensa täällä, mutta hän on väärässä.
Espoon Soukanlahti on tyyni. Valkoisia veneitä seisoo vastapäisen rannan laiturissa. Maa on sateen jäljiltä vielä kostea. Hieno hiekka on tummaa ja heinikossa ja puiden lehdillä kimaltelee pisaroita. Kesä tuoksuu suolalta ja koivulta.
Vuonna 1970 perustettua Turun Ruisrockia pidetään Suomen ensimmäisenä rockfestivaalina, mutta folkkarit ehtivät pitää oman festivaalinsa ennen rokkareita. Helsinki Folk Festival järjestettiin jo vuonna 1966. Helluntaina 50 vuotta sitten Espoon Soukanlahden rantamaille oli pystytetty esiintymislava. Kahden päivän aikana paikalla, jota silloin kutsuttiin Sandvikiksi, kävi noin 700 ihmistä.
Helsinkiläinen populaarikulttuurin historian tutkija Janne Mäkelä näyttää Kuoppamäelle puoli vuosisataa sitten otettujen, mustavalkoisten valokuvien kopioita.
Yhdessä niistä lavalla seisoo Jukka Kuoppamäki kitara kädessään.
”Onhan se nyt uskottava, että olin täällä”, Kuoppamäki sanoo.
Tähti Kanadasta
Toisessa valokuvassa vaaleaan mekkoon pukeutunut nuori nainen istuu paksun männyn juurella. Hänen keskijakaukselle kammatut, pitkät tummat hiuksensa valuvat pään sivuilta kyynärpäihin asti. Naisen asento näyttää hankalalta. Katsetta ei kuvasta tavoita. Nainen on Buffy Sainte-Marie.
Helsinki Folk Festivalin tähtiesiintyjäksi värvätty kanadalainen folklaulaja nousi maailmanmaineeseen kappaleellaan Universal Soldier, jonka Hector käänsi suomeksi nimellä Palkkasoturi.
Myös Hector kuului Helsinki Folk Festivalin esiintyjäkaartiin. Lisäksi lavalle nousivat Päivi Paunu, Anki Lindqvist, Finn Trio ja Hootenanny Trio ja koko liuta muita esiintyjiä.
”Helsinki Folk Festivalia voidaan pitää Suomen ensimmäisenä populaarimusiikin festivaalina”, tutkija Janne Mäkelä kertoo.
”Ensimmäinen Pori Jazz järjestettiin samana kesänä, mutta kuukautta myöhemmin.”
Helsinki Folk Festival erosi aiemmista musiikkitapahtumista siinä, että se syntyi muusikoiden itsensä toimesta. Folk Festivalin ideoivat helsinkiläiset Jussi Joutsenniemi ja Pertsa Reponen, jotka myös esiintyivät Soukanlahdella.
”Festivaali liittyi angloamerikkalaisen populaarikulttuurin nousuun Suomessa. Mallia Joutsenlahti ja Reponen hakivat tapahtumalle Englannista.”
Jukka Kuoppamäki silmäilee rantaviivalta ulapalle ja katselee sitten sivuilleen. Jotain 50 vuoden takaisesta festivaalista alkaa palata hänen mieleensä.
”Aivan kuin lava olisi ollut toisessa paikassa, sen vanhan talonrötiskön lähellä.”
Piiri kynttilän ympärillä
Jukka Kuoppamäki tunsi valtaosan Helsinki Folk Festivalin esiintyjistä jo ennen festivaalia.
Päivi Paunun isä oli pappi ja folkmusiikkia harrastaneet nuoret saivat hänen luvallaan kokoontua Munkkivuoren kirkon nuorisotilassa.
”Istuimme lattialla kynttilän ympärillä piirissä ja jokainen esitti omia laulujaan”, Kuoppamäki kertoo.
Istunto päättyi aina siihen, että nuoret muusikot tarttuivat toisiaan kädestä ja lauloivat yhdessä Yhdysvaltojen kansalaisoikeusliikkeen tunnussävelmän We Shall Overcome. Kuoppamäki on suomentanut kappaleen nimellä Hyvä kerran voiton saa.
”Se voimakas yhteisöllisyyden tunne oli jotain ainutlaatuista.”
Pitkän punaisen talon ikkunoihin on lyöty kovalevyt. Seinien ja ovien maali hilseilee, kattotiilet kasvavat sammalta. Sisäpihalle unohtuneessa, ruostuneessa puutarhakeinussa on väriliituja ja leluja. Keinun ylätangosta roikkuu kaksi vettynyttä makuupussia. Onko entisellä festivaalialueella leiriytynyt tämän päivän lapsia?
Kuoppamäki painaa turhaan ovenkahvasta. Ovi on lukossa.
”Täällä istui illalla paljon väkeä. Sisällä oli hämärää ja ehkä täällä myös harjoitettiin hieman epämääräistä toimintaa.”
Punainen paita
Vaikka Helsinki Folk Festival järjestettiin Espoossa, niin se oli erityisesti helsinkiläisten tapahtuma. Yleisö muodostui pääosin opiskelijoista ja keskiluokkaisista nuorista.
”Heitä voi luonnehtia oman aikansa hipstereiksi. He olivat kiinnostuneita uudesta musiikista ja alttiita imemään kansainvälisiä vaikutteita”, toteaa nuorisotutkimusverkoston fanitutkija Janne Poikolainen.
Folkboomi kokosi ympärilleen vain verrattain pienen yhteisön eikä suomalaisesta folkista noussut montaakaan listahittiä. 1960-luvulla fani- ja festivaalikulttuuri, uudet musiikkityylit ja siihen liittyvät ilmiöt olivat nuorten vanhemmille vieraita. Nuoret kyseenalaistivat niitä arvoja ja asenteita, joihin heidän vanhempansa olivat kasvaneet sisään.
”Vanhemmat taas suhtautuivat populaarikulttuuriin hieman pilkallisesti ja huvittuneesti, mutta he olivat myös huolissaan nuorten uudenlaisesta elämäntyylistä.”
Yhteiskunnan avautuminen ja nuorisokulttuurin nousu näkyivät myös pukeutumisessa. Helsinki Folk Festivalissa sonnustauduttiin villapaitoihin ja maihinnousutakkeihin. Miehet antoivat tukkansakin kasvaa hieman pitemmäksi.
Nyt hapsutakkiin ja farkkuihin pukeutunut Jukka Kuoppamäki muistaa folkvuosiensa lempiasusteen.
”Minulla oli pikkutakin alla punainen Marimekon paita.”
Aitoja aatteita
Matka jatkuu punaiselta talolta kapeaa tietä myöten rantaa kohti. Tien vieressä, rehevän lehtimetsän takana on laaja rakennustyömaa. Mäelle rannan tuntumaan on noussut asuintaloja. Uudempien rakennusten alapuolella seisoo muutama punamullalla maalattu aitta ja vaja.
”Ne ovat todennäköisesti täkäläisen kalatilan alkuperäisiä rakennuksia. Helsinki Folk Festival järjestettiin tilan mailla”, tutkija Janne Mäkelä kertoo.
Helsinkiläisnuoret eivät vetäytyneet Espoon metsiin pelkästään siksi, että festivaali olisi aiheuttanut kaupungissa häiriötä.
”Folkmusiikkiin aatteeseen liittyvää aitoutta ja puhtautta haettiin luonnon helmasta.”
Jukka Kuoppamäen mukaan voimakkaan yhteisöllisyyden syntymiseen ei riitä yhteinen musiikki tai edes se, että käydään samoissa konserteissa ja samoilla festivaaleilla.
”Yhteisöllisyys on yhteisistä aatteista syntyvä maailmankatsomus.”
Folkboomia seurannut hippiliike vastusti Vietnamin sotaa, mutta hippiliike ei ollut järjestäytynyt eikä sillä ollut omaa ideologiaansa.
”Se oli vapautumista konservatiivisesta yhteiskunnasta. Me halusimme tehdä hyvää, olla hyviä toisillemme ja rakastaa toisiamme.”
Vaikka folk- ja hippiliikkeet ovat nykyään jo pelkkiä muistoja, niin Kuoppamäki tunnustaa yhä nuoruutensa ihanteet omikseen.
”Kerran hippi on aina hippi.”
Liian hyvä laulaja
Helsinki Folk Festivalilla Jukka Kuoppamäki esitti ensimmäistä kertaa itse kirjoittamiaan lauluja.
Myöhemmin samana kesänä Kuoppamäki isännöi Linnanmäellä folktuokioita, joissa kuultiin samoja esiintyjiä kuin Helsinki Folk Festivaaleilla.
”Me elimme ja hengitimme folkia”, Kuoppamäki sanoo.
Hänestä tuli äkkiä laulajana tunnetumpi ja suositumpi kuin hän itse osasi kuvitella. Omista joukoista kuului kuitenkin myös kritiikkiä.
”Olen saanut laulussa klassisen koulutuksen ja minua moitittiin siitä, että laulan folkia liian hyvin.”
Vaikka folkesiintymisissä oli jo fanikulttuuriin liittyviä ilmiöitä, niin folkkansa suhtautui kaupallisuuteen ja tähtikulttiin kriittisesti.
”Esiintyjien ja yleisön välille syntyi voimakas yhteys, koska kukaan ei ollut toista ylempänä”, fanitutkija Janne Poikolainen kertoo.
Nimettyjen esiintyjien lisäksi myös yleisö kantoi soittimia mukanaan. Folktapahtumissa kaikilla oli mahdollisuus saada äänensä ja laulunsa kuuluville.
”Musiikki nousi kansasta ja se myös pysyi kansan parissa.”
Murentunut muuri
Folkin kultakausi jäi Suomessa vain muutaman vuoden mittaiseksi. Tutkija Janne Mäkelän mukaan folkmusiikin nousu käynnistyi maassamme 1964 ja liike hiipui 1967. Vuonna 1966 järjestetty Helsinki Folk Festival jäi ainoaksi laatuaan.
Seuraavan vuoden folktapahtumat Helsingin Munkkiniemessä ja Espoon Dipolissa eivät nousseet enää vastaavanlaiseen suosioon eivätkä ne saaneet Helsinki Folk Festivalin tavoin huomiota mediassa.
”Festivaali oli folkliikkeelle eräänlainen joutsenlaulu, mutta samalla se oli suomalaiselle populaarimusiikin festivaalitoiminnalle alkusoitto”, Mäkelä toteaa.
Nyt muuri korkea- ja populaarikulttuurin välillä on murentunut. Populaarimusiikin festivaalitkin mielletään kulttuuritapahtumiksi.
Finland Festivals jäsenlistalta löytyy tällä hetkellä klassisen musiikin ja kansanmusiikkifestivaalit mukaan lukien vajaat sata musiikkifestivaalia.
Pop- ja rockmusiikki eivät ole enää nuorisokulttuuria kuten vielä 1960–70-luvuilla, vaan festivaaleilla nähdään niin lapsia kuin yhä iäkkäämpääkin yleisöä.
”Nykypäivän festivaalit ovat hyvin organisoituja tapahtumia. Festivaalit ovat muuttuneet ja monipuolistuneet Tarjolla on suurten massojen festivaaleja ja pienempiä kaupunkitapahtumia.”
Jukka Kuoppamäki ehti työskennellä 33 vuotta pappina Saksassa ennen kuin jäi eläkkeelle neljä vuotta sitten. Papin työn rinnalla Kuoppamäki on jatkanut menestyksekkäästi uraansa muusikkona ja musiikintekijänä. Kuoppamäki luottaa yhä yksinkertaiseen laulun voimaan ilman suuria lavoja ja yleisömassoja.
”Syyskuussa lähden taas kitarani kanssa Lappiin kiertueelle.”
Musiikkia hiljaisuudessa
Helsinki Folk Festival esiintymislavan tarkka sijainti jää arvoitukseksi. Soukanrannan puut ovat kasvaneet ja ranta muuttunut niin paljon, että koko paikkaa on vaikea tunnistaa 50 vuoden takaiseksi festivaalialueeksi. Mutta ehkä Soukassa voisi järjestää vielä kerran folkfestivaalin?
Jukka Kuoppamäki uskoo, että hänen itsensä lisäkseen festivaaleille riittäisi tänä päivänä sekä esiintyjiä että yleisöä.
”Folkintekijät ja kuuntelijat elävät hiljaisuudessa, koska he eivät ole mukana musiikin valtavirrassa. Nykyiset laulaja-lauluntekijät ovat kuitenkin myös folkliikkeen perillisiä.”
Taivas alkaa taas tummua. Ohuen pilven läpi kuultanut aurinko peittyy kokonaan näkyvistä. Espoonlahden vesi seisoo yhä tyynenä. Lehtimetsästä helähtää mustarastaan laulu.
Kuoppamäki kaivaa autonavaimet taskustaan ja kääntelee niitä kädessään.
”Kiitos, että palautitte näitä muistoja mieleeni”, hän sanoo.
Ei hänen tarvitsisi kiitellä. Ilo oli meidän puolellamme.