Kirjailija Salla Simukka päihitti Muumit, Mika Waltarin ja Sofi Oksasen – Nyt tie vie Hollywoodiin

Kirjailija Salla Simukka, 35, saapastelee huurteista lammenrantaa kotikulmillaan Tampereen Sorsapuistossa. Miltei samoissa jalanjäljissä Lumikki Andersson pinkoo pakoon huumediilereitä Simukan kirjassa Punainen kuin veri (Tammi, 2013).

Vahvasti Tampereelle sijoittuvaan jännitystrilogiaan kuuluvat myös kirjat Valkea kuin lumi ja Musta kuin eebenpuu.

Trilogian menestystarina on miltei uskomaton: kirjat on myyty jo 52 maahan ja ne on käännetty useammalle kielelle kuin Suomen tähän asti myydyimmät käännöskirjat, Tove Janssonin Muumi-kirjat. Käännösten määrässä taakse jäävät myös Mika Waltari ja Sofi Oksanen.

Eikä tarina lopu tähän. Jos kaikki menee hyvin, kahden tai kolmen vuoden kuluttua Lumikki pakenee jahtaajiaan valkokankaalla Hollywood-elokuvassa. Kirjojen elokuvaoikeudet osti keväällä yhdysvaltalainen tuotantoyhtiö Zero Gravity.

Mitä miettii nainen tämän huiman menestyksen takana?

Tarina muokkaa kirjoittajaa

Salla Simukka istahtaa tamperelaisen kulttuuriravintolan Telakan pöytään. Hän kertoo, että arki on tällä hetkellä kiiruhtamista tilaisuudesta ja työtehtävästä toiseen. On haastatteluja, tapaamisia ja tilaustöitä.

Simukka näyttää edustavalta. Kaulassa on pantamainen koru, huulissa kirkas puna. Tukka on ajeltu sivuilta siiliksi. Fantasiamaisella ja rohkealla lookilla hän säväytti myös itsenäisyyspäivänä Linnan juhlissa.

Vielä muutama vuosi sitten kirjailijan olemus oli paljon hillitympi, runotyttömäinen.

On hankala välttyä siltä ajatukselta, että tarina on muovannut kertojaansa. Onko Simukka alkanut muistuttaa ulkoisesti kirjojensa androgyyniä sankaritarta? Kirjojen Lumikki tekee mitä lystää ja väistää sukupuolisia määrittelyjä.

Simukka ei tyrmää ajatusta siitä, että Lumikki on vaikuttanut hänen olemukseensa.

”Kirjoittamisen prosessi on aika jännä, kaksisuuntainen: kirjoittaja muokkaa tekstiä ja teksti kirjoittajaa”, hän pohtii.

Tärkeä osa Lumikki-sarjan viehätystä ovat viittaukset vanhoihin satuihin. Lukijoita koukuttaa myös Simukan vaivaton, juonivetoinen kerronta.

Menestyksen pääajuri lienee kuitenkin juuri kiehtova, vahva päähenkilö.

Kuinka käy Lumikin?

Fanien seuraava jännityksen aihe on se, miten Hollywood muokkaa Lumikkia. Silotteleeko elokuvateollisuus särmikkään romaanihenkilön kassamagneettien tyypilliseksi kaunottareksi?

Simukka ei usko niin käyvän. Hänen mukaansa tuotantoyhtiöllä on hyvä käsitys kirjoista ja niiden maailmasta.

”Luotan siihen, että heillä on halu tehdä paras mahdollinen näihin kirjoihin perustuva elokuva. Jos he ha-luaisivat tehdä jotain ihan muuta, miksi he ottaisivat nämä kirjat pohjaksi”, hän pohtii.

Simukalle tärkeää on se, että elokuvasta välittyvät Lumikin määrittelemättömyys ja maailmaa syvästi tarkkaileva katse. Lumikki vihaa lokerointia ja leimojen antamista.

”Haluan, ettei häntä typistetä action-sankariksi, nätiksi tytöksi, joka pelastaa maailman”, hän linjaa.

Elokuvan osatuottaja, skandinaavista osaamista Hollywoodiin vienyt Gudrun Giddings on kuvaillut Lumikkia vahvaksi ja älykkääksi roolimalliksi, joka inspiroi uutta sukupolvea.

Toistaiseksi Simukka ei ole joutunut puolustamaan näkemyksiään tiukasti, mutta tarpeen tullen hän tekisi niin. Hänellä itselläänkin on elokuvatiimissä osatuottajan rooli.

”Olisi oman kirjailijalaatuni ja fanien pettämistä, jos vain sanoisin yhtiölle, että tehkää mitä haluatte – muuttakaa vaikka päähenkilön ikä, sukupuoli, kansallisuus, ajatusmaailma ja kaikki.”

Käsikirjoittajaa etsitään

Elokuvaoikeuksista olivat kiinnostuneita Zero Gravityn lisäksi monet muutkin tahot Suomessa ja ulkomailla. Zero Gravityssa Simukan vakuuttivat tuottaja Eric Williamsin innostus ja halu pitää kirjailija mukana elokuvanteossa.

Tällä hetkellä Lumikki-elokuville etsitään sopivaa käsikirjoittajaa. Simukka ottaa kantaa ehdokkaisiin, kuten myös jatkossa käsikirjoitusluonnoksiin, mutta jokaista yksityiskohtaa hän ei viilaa.

Ainakin toistaiseksi mukana olo on sujunut etätyönä Suomesta.

Kuinka laajalle yleisölle Lumikki sitten leviää? Tuleeko Simukasta yhtä kuuluisa kuin Harry Potterin luojasta J.K. Rowlingista?

Tai järjestetäänkö Tampereella tulevaisuudessa Lumikki-kierroksia, joilla vieraillaan vauhdikkaan tarinan tapahtumapaikoilla?

Näihin kysymyksiin ei vielä ole vastauksia.

Pelkästään kirjailija

Simukan mielestä elokuvasta ei tarvitse tulla kassamagneettia hinnalla millä hyvänsä.

”Hollywoodiin mahtuu monenlaista. Pienestikin voi tehdä hyvää”, Simukka uskoo.

Hänen sijassaan monia voisivat houkuttaa kassamagneetin miljoonatulot. Simukka kuitenkin kokee, että kirjojen voittokulku on jo tuonut mukavasti taloudellista menestystä. Miksi rahaa pitäisi olla yhtään enempää?

Takavuosina hän kituutti apurahoilla ja freelance-tuloilla kuten monet kirjallisen työn tekijät. Hän urakoi käännöstöitä ruotsin kielestä, suolsi kirjakritiikkejä pikkupalkkioilla ja käsikirjoitti Ylen Uusi päivä -televisiosarjaa.

Nyt hänellä on ensimmäistä kertaa mahdollisuus olla vain kirjailija – kunhan muilta kiireiltään ehtii.

Simukkaa ei häiritse ajatus siitä, että tulevaisuudessa monet saattavat nähdä Lumikki-elokuvan lukematta riviäkään romaania. Elokuvasuosio merkitsee nostetta myös kirjoille, joten se tuo mukanaan enemmän hyvää kuin huonoa.

”Harry Potterista, Twilightista ja Nälkäpelistä on nähty, että elokuvat houkuttelevat kirjojen ääreen myös niitä, jotka eivät ole aiemmin lukeneet kovin paljon”, Simukka sanoo.

Lukemista tuettava nyt

Kirjallisuus kilpailee lasten ja nuorten ajasta tietokone- ja mobiilipelien sekä sosiaalisen median kanssa. Simukka kantaa huolta lasten ja nuorten lukuinnosta – kuten kuuluukin, onhan hän Lukukeskuksen hallituksen puheenjohtaja.

”Kirjojen lukeminen avaa ajattelua hyvin monentyyppisillä tavoilla. Se kehittää esimerkiksi kykyä hahmottaa, miten tapahtumat liittyvät toisiinsa, sekä taitoa sanoittaa näkemäänsä ja kokemaansa”, hän muistuttaa.

Kirjallisuutta ja koulutusta pitää tukea nyt, koska kymmenen vuoden päästä voi olla myöhäistä.

”Emme saa katkaista Suomen hyvää lukukansahistoriaa tähän kohtaan”, Simukka vetoaa.

Häntä harmittaa lasten- ja nuortenkirjallisuuden aliarvostus, joka näkyy ennen muuta kirjallisuuskritiikkien vähyytenä ja lyhyytenä. Monet aikuiset ajattelevat olevansa valistuneita kirjallisuusihmisiä, vaikka he eivät tunne lasten- ja nuortenkirjallisuutta.

”Emme voi ajatella, että lapset ja nuoret jollakin maagisella portilla löytävät kirjallisuuden. On oltava aikuisia, jotka tietävät, millaista teosta voi tarjota kenellekin.”

Menestys en ole minä

Simukka itse piti jo lapsena kirjallisuuden voimaa kuin ihmeellisenä taikatemppuna. Miten joku voi pelkillä sanoilla luoda kokonaisia maailmoja, saada kuulemaan äänet, haistamaan tuoksut ja aistimaan kylmän ja kuuman?

Syksyllä 2016 häneltä ilmestyi saturomaani Sisarla, joka kertoo ystävyyden merkityksestä. Sen käännösoikeudet on myyty seitsemään maahan.

Menestys on voimistanut Simukan omien pitkäaikaisten ystävyyssuhteiden merkitystä. Hän pitää tiiviisti yhteyttä ystäväpiiriiin, joka muodostui aikoinaan Tampereen ilmaisutaitolukiossa. Joka kesä ystävykset perheineen viettävät lomaviikon Hämeenlinnassa kesähuvilalla.

”Niille ihmisille en ole Hollywood-Salla, ja huomaan olevani siitä yhä kiitollisempi”, Simukka sanoo.

Kun menestyskirjailija kaipaa yksinoloa, hän käy kävely- tai juoksulenkeillä, lukee tai seuraa netistä tosi-tv-sarjaa RuPaul’s Drag Race, jossa etsitään Amerikan parasta drag-artistia.

”Yhteiskunnassa herkästi lokeroimme ihmisiä. Haluan haastaa omaa katsettani. Mikä minä olen sanomaan jostakusta ihmisestä, onko hän mies tai nainen. Kuuluuko se edes minulle”, Simukka analysoi näkemäänsä.

Kirjoittaminen pysyy

Simukasta lasten- ja nuortenkulttuurikin tarvitsee monenlaisia sankareita, jotta jokainen voi löytää samastumiskohteita ja oppia ymmärtämään kaikenlaisten ihmisten näkökulmia.

Simukka itse eläytyi aikoinaan väkevästi L.M. Montgomeryn Pieni runotyttö -kirjojen päähenkilöön. Hänestä tuntui huojentavalta huomata, että joku muukin koki inspiraation leimahduksia ja pakahduttavaa kirjoittamisen kiihkoa.

Lapsena Simukan unelma kirjailijuudesta keskittyi siihen, että hänen kirjansa olisivat joskus kirjastossa jonkun toisen lainattavana. Nyt hän on saanut paljon enemmän.

”Keskeisin asia on yhä se, että voin kirjoittaa jotakin, mikä on toisten saatavilla ja mitä lukiessaan he voivat kokea elämyksiä. Kaikki muu on ekstraa, hälyä ja kohinaa.”

Menestys voi tulla ja mennä, mutta kirjoittaminen pysyy.