Satavuotias, joka pelastui myrskyltä

Sylvi Koskinen täyttää tänään 100 vuotta. Hän asuu yksikseen Tampereella, muistelee itsenäisen Suomen alkuvuosia ja haaveilee käynnistä kauppahallissa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Satavuotias Sylvi Koskinen asuu yhä kotonaan Tampereella. Hänellä käy hoitaja kotona kahdesti viikossa. @Rami Marjamäki/Otavamedia

Sylvi Koskinen täyttää tänään 100 vuotta. Hän asuu yksikseen Tampereella, muistelee itsenäisen Suomen alkuvuosia ja haaveilee käynnistä kauppahallissa.
(Päivitetty: )
Teksti:
Sanna-Kaisa Hongisto

Istujan silmien korkeudelle ripustettu taulu on leveä ja matala. Yksiön hämärässä tummasävyisen maalauksen aihe hahmottuu joten kuten. Etualalla näkyy järvi, jonka takaa puiden lomasta pilkottaa punainen mökki.

Maalauksen esittämästä punaisesta tuvasta Ruovedeltä on lähtöisin taulun omistaja, satavuotias Sylvi Koskinen.

16.3. 2017 hän juhli sadatta syntymäpäiväänsä Tampereella.

Satavuotiaita elää Suomessa satoja, mutta moniko heistä jaksaa tarinoida niin, että vanhat ajat heräävät eloon?

Sylvi Koskisen muisti yltää uskomattoman kauas, liki sadan vuoden päähän.

Muisto sisällissodasta

Sylvi syntyi 16. maaliskuuta 1917. Samoihin aikoihin suojeluskunnat ja työväen järjestyskaartit kokosivat ensimmäisiä joukkojaan. Ristiriidat yltyivät sisällissodaksi Sylvin ollessa vauva.

Hänen isänsä onnistui onneksi välttämään sotaan lähdön.

”Talon isäntä kävi isää käskemässä, että sen tarttee mennä sotaan. Isä meni perunakuoppaan piiloon, eikä lähtenyt kapinaan”, Sylvi kertoo.

Satavuotias väittää muistavansa välähdyksiä tästä tapauksesta. Hän näkee silmissään isän, joka on yöllä uskaltautunut kuopasta sisälle syömään.

Joskin Sylvi epäilee itseään. Voisiko vuoden ikäinen muistaa?

”Mutta muistan varmasti, että isä söi ja pieni tuikku paloi tuolilla”, hän väittää.

Enää ei ole ketään todistamassa, onko Sylvin muisto totta.

Nykyajan ihmisille tulee lamasta mieleen 1990-luku, mutta eipä se mitään todellista pulaa ollut, sanoo Sylvi.

Hän muistaa hyvin Yhdysvaltojen vuoden 1929 pörssiromahdusta ja lamaa seuranneen, pitkään jatkuneen pula-ajan, jolloin työtä oli vaikea löytää, ja ruoan sekä tavaran myyntiä säännösteltiin.

Silloin ei ollut muuta ruokaa kuin oman maan perunat. Sylvin isä pääsi onneksi töihin myllyyn ja sai ostaa sieltä rukiita.

”Saatiin jauhoja, että oli leipää, vaikkei muuta ollutkaan.”

Herkkuruokaa olivat katiskalla pyydetyt kalat, jotka maustuivat kylmässä suolavedessä ja paistuivat saunanpesässä.

Kuru kaatuu

Kerran 12-vuotiaana Sylvi oli äitinsä kanssa katiskalla, kun järveltä nousi kamala tuuli.

”Sanoin äitelle, että mennään pois, kun tämä vene kaatuu.”

Äiti oli vastaan. Oli lauantai. Isä oli tulossa kotiin ja tarvittiin kalaa pöytään. Mutta Sylvi ei kauhussaan antanut periksi.

”Porasin niin kauan, että paatti täytyi viedä maihin.”

Kun isä sitten tuli kotiin polkupyörällä, hän kertoi taluttaneensa pyörää tutussa ylämäessä, kun ei ollut tuulen takia pystynyt ajamaan. Ylämäen kohdalla talon emäntä oli avannut ikkunan ja huutanut: ”Kyllä tuuli on niin kova, että Näsijärvellä on Kurukin kaatunut!”

Siten Sylvin perhe sai uutiset sen ajan suuronnettomuudesta, matkustajalaiva Kurun kaatumisesta hyökyaallokossa Tampereen Siilinkarilla.

Onnettomuudessa 7. syyskuuta 1929 menehtyi 136 ihmistä. Se on yhä Suomen historian pahin sisävesionnettomuus.

”Mutta äiti oli vihainen mulle, kun ei kaloja saatu.”

”Enkö mä jo kuole?”

Pitkä ikä saattaa olla perintötekijöiden seurausta, Sylvi arvelee. Hän kertoo oman mummunsa eläneen kuutta päivää vaille 94-vuotiaaksi. Isän kaksi tätiä elivät 103- ja 105-vuotiaiksi.

Kaikki suvussa eivät kuitenkaan ole eläneet vanhoiksi. Kun Sylvi oli 13-vuotias, hänelle syntyi pikkusisar, joka sai hätäkasteessa nimen Sisko.

Sylvi muistaa, miltä pikkusisko näytti kotona synnytyksen jälkeen.

”Se oli kuin verikasassa siellä rätissä. Kätilö käski viedä sen lääkäriin. Menin saunaan poraamaan.”

Mutta pitkään Sylvi ei ehtinyt itkeä. Äidin käskystä hän lähti hakemaan Tuuhosen emäntää, jolla oli paljon lapsia ja kokemusta synnytyksistä.

Emäntä sanoi, että jos lapsi olisi hänen, sitä ei vietäisi mihinkään. Ei se leikkausta kestäisi. Niin sisko jäi kotiin ja selvisi elämään kuin ihmeen kaupalla. Parani omia aikojaan.

Vuonna 1993 Sisko kuoli syöpään vähän yli kuusikymppisenä.

Sylvi on nähnyt niin monen läheisensä lähdön, että hän puhuu rakkaidensa kuolemasta realistiseen sävyyn. Kuten myös omastaan.

”Viime ja edellistalvena vartosin, että enkö mä jo kuole. Olin niin kipeä.”

Sitten olo kuitenkin koheni uudella lääkityksellä.

”Jälkeenpäin ajattelin, ettei olisi kannattanut mennä lääkäriin.”

Satavuotiaana tuntuu jo hieman siltä, että eikö tämä elämä olisi jo tässä.

Täisauna evakoille

Vanhoja aikoja Sylvi muistelee mielellään.

Talvi- ja jatkosodan aikana hän työskenteli eräässä talossa piikana. Tehtäviin kuului esimerkiksi lehmien lypsäminen. Kerran 42 asteen pakkasella miehet pähkäilivät, miten maidon saisi pysymään sulana.

”Me mietimme, että eihän siellä mikään pakkanenkaan ole. Ei tuntunut kylmältä, kun siihen oli opittu.”

Taloon tuotiin Karjalan evakoita.

”Herranjestas, että niissä oli täitä! Yhdenkin mummun paidassa täitä oli varmaan miljoona, ihan kuin kalansuomuna”, Sylvi päivittelee.

Evakoille tarjottiin ensimmäiseksi savusauna, jonka lämmitys kuului Sylvin tehtäviin.

Tampereelle Sylvi muutti 1940-luvun lopulla ja työskenteli monta vuotta piikana Rauhaniemessä lastenkodissa. Sitten hän sai tarpeekseen maitovellin keittämisestä.

”Ajattelin, että minä lähden tehtaaseen.”

Työkaverina Väinö Linna

Sylvi löysi aviopuolisokseen Eeron, joka työskenteli Tampellan tehtailla.

”Tampella oli Eerolle niin rakas paikka. Mitähän se nyt sanoisi, jos tietäisi, että Tampellassa ei tehdä enää mitään.”

Sylvikin kokeili Tampellaa, mutta vaihtoi kolmen kuukauden kuluttua Finlaysonille, koska sieltä työntekijät saivat ostaa pumpuli- eli puuvillakangasta. Siitä sai lakanoita.

Finlaysonilla Sylvi työskenteli ensiksi kutojana.

”Siellä minun kuulonikin meni”, hän sanoo ja näyttää kuulokojettaan.

”Koneita oli niin mahdottomasti, eikä mitään kuulosuojaimia. Kova tappelu käytiin, ennen kuin kuulosuojaimet tulivat pakollisiksi yli 82 desibelin melussa.”

Samaan aikaan Finlaysonin tehtailla työskenteli Väinö Linna, josta vain vähän myöhemmin tuli kuuluisa kirjailija, kun Tuntematon sotilas ilmestyi vuonna 1954.

Linna asensi Finlaysonilla koneita. Kerran hän kysyi Sylviltä, tarvitseeko kutomakoneen loimitukit pistellä kaiteisiin käsin.

”Minä sanoin, että kyllä täytyy. ’Onpas se sitten pirunmoinen työ’, sanoi Linna.”

Myöhemmin Sylvi pääsi ompelimon puolelle, ja työ keveni vähän.

Outo näky

Lapsia Sylville ja Eerolle ei koskaan tullut. Aihe vetää Sylvin hiljaisen ja hellän oloiseksi.

”Olisihan se kiva ollut, jos olisin saanut yhden… tai pari.”

Lapsettomuus hankaloitti asunnon ostamista, kun lapsiperheet asetettiin etusijalle. Viimein löytyi tämä asunto, yksiö, jossa Sylvi edelleen asuu. Sen maksamiseksi Sylvi ja Eero venyttivät penniä viimeiseen asti.

Eero sai 60-luvulla kallonmurtuman työtapaturmassa, mutta selviytyi siitä hengissä. Hän kuoli vuonna 1983.

Kuolinyönä Sylvi sai omituisen näyn. Hän istui Eeron kanssa tässä huoneessa, ja television takaa käveli äijä, joka sanoi: ”Mennäänpäs me, Eero.” Samassa puhelin soi, ja sairaalasta kerrottiin, että Eero oli kuollut.

Kokemus jäi pohdituttamaan, joten Sylvi puhui siitä papin kanssa.

”Hän sanoi, että teologisesti voidaan todistaa, että olen sen tosiaan nähnyt. On toisiakin tapauksia ollut tällaisia.”

Asian kuuleminen kevensi mieltä.

Satavuotias toivoo villahousut ja silakoita

Viime vuosina Sylvi on seurannut maailman menoa televisiosta sekä lehdistä, kuten Seurasta, jossa häntä kiinnostavat erityisesti historiajutut.

”Politiikkaa en paljon seuraa. Tykkään, että niiden täytyy olla erikoisia ihmisiä, jotka osaavat asioita hoitaa. En minä varmaan osaisi.”

Sadatta syntymäpäiväänsä hän juhlii eri puolilta Suomea sekä Ruotsista saapuvien sukulaisten kanssa. Sylviä viikoittain hoitavassa Koivupirtin palvelukodissa on luvattu, että satavuotias saa kakkukahvit.

Lahjaksi hän on toivonut villahousuja. Ja on hänellä toinenkin haave: päästä Tampereen kauppahalliin ostamaan silakoita. Haave ei liene mahdoton, koska Sylvi liikkuu vielä melko hyvin rollaattorin kanssa, vaikka on satavuotias.

”Jos vielä joskus pääsisin halliin, tekisin silakkalaatikkoa. Ai, että se on hyvää, kun laittaa perunoita ja sipulia. Sipulia ei tartte paistaa, mutta viimeinen kerros tarttee olla läskiä”, Sylvi tietää.

”Eikä liemen välttämättä tartte olla maitoa, mutta kananmunan olen laittanut, ja vähän maitoa joukkoon. Sitten olen paistanut sen hiljalleen”, satavuotias opastaa.

Lue myös:

Tuloloukku esti Mairen, 84, bloggaamisen

Teräsmummo jäi eläkkeelle vasta 86-vuotiaana

X