Kahden sijaislapsen äiti Satu Taiveaho: ”Jäisin kotiin, jos se olisi mahdollista”

Satu Taiveaho palaa töihin kahden vuoden perhevapaan jälkeen. Vaikka paluu aiheuttaa kahden pienen lapsen sijaisäidissä kauhunsekaisia tunteita, hän uskoo, että arki lähtee rullaamaan.
Pirjo Kemppinen
Henkilöt 21.10.2016 19:58

Satu Taiveaho

  • Yhteiskuntatieteiden maisteri.

  • Syntynyt 29.9.1976 Riihimäellä.

  • Asuu Tuusulassa.

  • Perhe: aviopuoliso Antti Kaikkonen ja kaksi lasta.

  • SDP:n kansanedustaja vuosina 2003–2011, Sininauhasäätiön toimitusjohtaja 2011–2012, sosiaalihuollon johtava ylitarkastaja 2012–2014, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin järjestöpäällikkö 2014–.

  • Uudenmaan sijaisperheet ry:n puheenjohtaja.

Satu Taiveahon, 40, kaksi viimeksi kulunutta vuotta kiteytyvät kolmeen sanaan. Ne on ikuistettu takan reunalla olevaan valkoiseen, sydämen muotoiseen kiveen. Elämä on ihanaa, siinä lukee.

”Nämä vuodet ovat olleet tähänastisen elämäni onnellisimmat”, Satu kiteyttää.

Syy on ilmeinen. Hän on saanut olla äiti odotettuaan sitä parikymmentä vuotta.

Satu on äiti tulevaisuudessakin. Edessä on kuitenkin uusi elämänvaihe, joka aiheuttaa ristiriitaisia tunteita.

Vihdoinkin aikuinen

Eteiseen unohtuneet, teddykarvaiset jääkarhun tassut muistuttavat Sadun taannoisesta syntymäpäivästä.

40-vuotispäivä alkoi lapsiperheille järjestetyssä juhlassa Kellokosken jäähallilla, missä seikkailivat eläinhahmot, tanssittiin zumbaa, luisteltiin ja ihasteltiin kasvomaalauksia. Päivä huipentui tuliesitykseen Hirvihaaran kartanossa pidetyissä aikuisten kemuissa.

40:n vuoden virstanpylväs oli Sadulle ennen kaikkea hyvä syy juhlia. Ahdistusta ikä ei aiheuta. Päinvastoin. Ikääntyminen tuntuu hyvältä.

”Olen vihdoin aikuistunut, ehkä lopullisesti viimeksi kuluneen vuoden aikana. Se on hyvä juttu.”

Se näkyy asenteessa elämään.

”Olen aiempaa seesteisempi ja itsenäisempi. Suhtaudun hitusen rauhallisemmin kaikkeen elämässä.”

Mielen tyyneydelle on ollut tarvetta.

Uusi koti yllätti

Satu ja aviopuoliso, kansanedustaja Antti Kaikkonen muuttivat Tuusulan Kellokoskella sijaitsevaan kotiinsa kahdeksan vuotta sitten. Punaisen talon idyllisessä pihapiirissä viihtyvät berninpaimenkoira Amigo ja kaksi kissaa. Siellä on myös talli, jossa Wilma-hevonen ja Netta-poni asuivat kesäisin.

Sadusta ja Antista tuli kaksi vuotta sitten vajaan vuoden ikäisen pojan sijaisvanhemmat. Onni täydentyi, kun vuosi sitten perheeseen sijoitettiin toinen lapsi, kolmevuotias tyttö. Perheen kasvaessa koti jäi pieneksi, ja se laitettiin myyntiin.

Satu ei kiinnittänyt juuri huomiota, kun Antti ohimennen mainitsi tehneensä tarjouksen Tuusulassa, Rusutjärven rannalla sijaitsevasta Leppärannan huvilasta.

”Olimme hävinneet kaikki tarjouskilpailut, joihin siihen mennessä olimme osallistuneet. En osannut ajatella, että sitäkään voittaisimme.”

Toisin kävi. Antin viime tipassa ennen määräaikaa jättämä tarjous voitti. Yhtäkkiä he omistivat talon, jota Satu ei ollut edes nähnyt. Järven rannassa oleva paikka kuitenkin kuulosti hurmaavalta.

”Järkytys oli aika suuri, kun näin talon sisältä ensimmäisen kerran. Sanoin Antille, että tuonne en lasten kanssa tule.”

Huvikummun sielu

Tontti oli houkutteleva, mutta Satu edellytti kodilta muutakin.

”Taloon ei tullut juomakelpoista vettä. Pesutilat olivat kehnot. Siellä ei ollut kodinhoitohuonetta tai edes paikkaa pyykkikoneelle”, Satu luettelee.

Antti suostutteli Satua muutaman päivän ennen kuin he pääsivät yhteisymmärrykseen. Tontille vedetään kunnallistekniikka, viemäröinnit uusitaan, sisätiloissa tehdään pintaremontti ja kodinhoitohuonekin toteutetaan ennen muuttoa.

Talon luonnetta Satu ei halua muuttaa. 1930 rakennettu huvila on toiminut muun muassa perhekotina, nuorten tyttöjen kotina sekä vankilasta vapautuvien naisten kotina.

”Talolla on vahva sosiaalinen sielu, mikä sopii meille.”

Viime vuodet 4H-yhdistys on järjestänyt siellä kesäleirejä lapsille ja nuorille.

”Se on eräänlainen Huvikumpu, jossa on eletty lasten ehdoilla. Sellainen se saa olla tulevaisuudessakin.”

Perhe siirtyy uuteen kotiin ennen vuodenvaihdetta, sillä Satu palaa työhönsä Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry:n järjestöpäälliköksi tammikuun alussa.

”Uusi elämänvaihe aiheuttaa kauhunsekaisia tunteita”, hän myöntää.

Ei yksin ruusunpunaa

Sijaisvanhemmuus on ollut Sadulle elämän suurimman unelman täyttymys.

”Toivoin lasta vuodesta 1995 saakka. Mikään ei voi kuvata onnen määrää, jonka koin, kun poika tuli meille. Ja sitten saimme vielä tytönkin. Olen superkiitollinen kuluneista vuosista. Ne ovat olleet ihanin asia, mitä minulla on ollut.”

Satu on nauttinut kotiäitiydestä pojan saapumisesta lähtien. Sijaisvanhempana hän on oikeutettu samaan hoitovapaaseen kuin biologisten lasten vanhemmat.

”Olimme hyvien tähtien alla. Oikeutta hoitovapaaseen oli jäljellä vuosi, kun tyttö tuli meille.”

Kaikilla ei ole yhtä hyvää onnea.

”Lainsäädäntö ei ole seurannut nykyaikaa ja lastensuojelun käytäntöjä. Sijoitetulla lapsella on usein erityistarpeita. Lapsi tarvitsee sijaisvanhemman läsnäoloa ja aikaa jo pelkästään sopeutuakseen uuteen kotiin. Sen vuoksi vanhemman kotona oloa usein suositellaan ainakin ensimmäisen sijoitusvuoden ajaksi. Laki ei kuitenkaan takaa hoitovapaaoikeutta yli kolmevuotiaalle lapselle edes vastaavasti kuin adoptiovanhemmalle. Siinä on lapsen tarpeiden, hoidolle asetettujen toiveiden ja tavoitteiden sekä yhteiskunnan järjestelmän välillä ristiriita.”

Monet huostaanotetut lapset oireilevat, koska ovat ehtineet nähdä ja kokea liian paljon. Uudenmaan sijaisperheet ry:n puheenjohtajan pesti on avannut Sadulle sijaisvanhemmuutta omaa kokemusta laajemmin.

”Moni sijoitettu lapsi on henkiseltä tasoltaan huomattavasti ikäisiään nuorempi. Myös taantuminen on tavallista. Lapsi yrittää paikata sitä, mitä on jäänyt vaille. Kouluikäinen voi haluta tuttipullon tai tarvita vaipat.”

Satu kannustaa sijaisvanhemmuuteen, mutta ei kaunistele sen haasteita.

”Moni voi kuvitella, että elämämme on tosi ruusuista. Ei se aina ole.”

Sijoitetut lapset ovat omalla tavallaan lähes aina erityislapsia. Se ei välttämättä näy ulospäin.

”Erityisyyttä on monenlaista.”

Satu haluaa hälventää sumuverhoa sijaisvanhemmuuden ympäriltä.

”Sijoitettujen lasten vanhempien arki ei ole koskaan täysin samanlaista kuin tavallisten lapsiperheiden arki. En voisi olla onnellisempi, mutta en halua hehkuttaa, että elämä on vain ihanaa ja helppoa.”

Satu nauraa:

”Onneksi en helppoa elämää halunnutkaan.”

Rennolla otteella

Työmatkat, lasten yhteydet biologisiin vanhempiinsa, sijaisvanhemmuuteen liittyvät palaverit viranomaisten kanssa, työnohjaus, hoitosuunnitelmien päivitykset, lasten elämään ja hoitoon liittyvät muut mahdolliset palaverit, harrastukset, Antin pitkät työrupeamat eduskunnassa… Arjen palapelin kokoaminen ei tule olemaan helppoa.

Kaikesta huolimatta Satu katsoo tulevaisuuteen luottavaisena.

”Tiedän, että arki kuitenkin lähtee rullaamaan. Sijaisvanhemmuuden etu on se, että saamme apua ehkä helpommin kuin tavallisten lasten vanhemmat. Viranomaisten tukiverkko on tiivis, koska sijoitusten halutaan onnistuvan, mikä on aina lapsen etu. Laitoshoito on yhteiskunnalle perhehoitoa huomattavasti kalliimpi vaihtoehto.”

Asennoitumisessa auttaa myös rento ote elämään, jonka Satu on lasten myötä oppinut.

”En ole koskaan ollut siivousintoilija. Lasten myötä olen antanut periksi järjestelmällisyydessäkin. Lelut kulkeutuvat jokaiseen huoneeseen ja vähintään yksi lelulaatikko on nurin koko ajan.”

Elämää eletään lasten ehdoilla.

Taannoin koko perhe oli pankissa hoitamassa talokauppaan liittyviä laina-asioita. Lapset intoutuivat juoksentelemaan ympäriinsä. Ensin Satu huolestui, häiritsevätkö he muita paikallaolijoita. Sitten hän rauhoittui. Juoskoon.

”Aika pienestä asiasta on kyse, jos he tekevät jonkun asian hieman eri tavalla kuin olisi kaikkein paras tapa.”

Sitä vaikeampaa hänen on hyväksyä lasten kasvaminen. Tutustuminen lasten tulevaan päiväkotiin ei sujunut ilman kyyneleitä.

”Näin sieluni silmin sylimussukkani kulkemassa jonon jatkeena muiden pienten kanssa. Mihin tämä aika on sujahtanut?”

Haikein mielin Satu ajattelee yhteisiä aamuhetkiä, jolloin hän on voinut silitellä lapset uuteen päivään.

”Meillä on aamuisin köllöttelyhetki, jolloin halitaan, kutitellaan ja jutellaan hassuja. Se on ihana tapa aloittaa päivä. Töiden alettua aamut ovat todennäköisesti selviytymistaistelua siitä, miten päästään riittävän ajoissa liikkeelle.”

Unelmat toteen

Menneeseen elämään jäävät myös tähän saakka rakkaat harrastukset ja tapaamiset toisten lapsiperheiden kanssa.

”Päivähoidon lisäksi pienillä lapsilla ei voi olla monia harrastuksia, etteivät he kuormitu liikaa.”

Satu on nauttinut myös mahdollisuudesta ulkoilla päivisin.

”Jos se olisi mahdollista, jäisin kotiin. Toisaalta minulla on edelleen myös vahva palo vaikuttaa asioihin ja kunnianhimoakin työelämän suhteen. Ehkä en osaisi olla kotona ilman, että olisin aktiivinen jossain roolissa.”

Onko jäljellä toteutumattomia unelmia? On. Ne kaikki liittyvät lapsiin.

”Haluan antaa lapsille kaiken mahdollisen hyvän, kaikki mahdollisuudet elämään. Unelmoin siitä, että he saavat harjoittaa omia kykyjään, toteuttaa unelmiaan ja elää niiden mukaan. Että he saavat hyvän elämän.”

Kuvausvaatteet: Pusero ja housut Gustav, neule Second Female.

Keskustelu