Venäjällä Ylen kirjeenvaihtajana lopettanut Marja Manninen varoittaa Putinin propagandasta
Eläkkeelle vetäytyvä Ylen toimittajalegenda Marja Manninen sanoo, että Venäjällä ei koskaan tiedä, mikä on totta ja mikä ei.
Marja Manninen toimi Ylen Venäjän kirjeenvaihtajana viisi vuotta. Hän aloitti työnsä lehdistössä vuonna 1973 ja Ylessä 1978.
Yleisradion Venäjän-kirjeenvaihtaja Marja Manninen, 62, jää vuodenvaihteessa eläkkeelle ja vaihtaa maisemia. Manninen tekee sen 38 Yle-vuoden jälkeen, hän tuli yhtiön palveluksen 1978.
Ennen muuttoasioita puhutaan Venäjästä – mistäpä muustakaan. Onhan Manninen tuonut Vladimir Putinin maan entistäkin lähemmäksi suomalaisia.
”Jos Venäjä on jotain minulle opettanut, niin kärsivällisyyttä. Siellä ei mikään tapahdu nopeasti. Haastattelu- ja kuvausluvat heltiävät – jos yleensä heltiävät – vain sitkeästi odottamalla. Joissain tilanteissa naista voi tosin auttaa myös itkuun purskahtaminen”, Manninen paljastaa.
Jos hankalissa tilanteissa luovuttaa, on Mannisen mukaan viisainta lähteä Venäjältä kokonaan.
”Itse päätin jäädä ja ottaa jokaisen tilanteen vastaan uutena kokemuksena. Vähitellen minusta tuli Venäjällä entistä kärsivällisempi ihminen. Mistään en enää hämmästy. Jos jouduin tilanteeseen, jollaista en ollut kuvitellut lainkaan mahdolliseksi, suhtauduin siihen haasteena.”
Peräänantamattomana naisena Manninen oppi, että välillä Venäjä voi olla hyvinkin hankala mutta ei koskaan tylsä.
”Ja arjen tasolla Venäjä on myös kiehtova ja rakastettava. Venäjältä voi lähteä pois, mutta Venäjä ei koskaan poistu lähtijästä”, hän sanoo.
Putinin suudelma
Tärkeää Venäjällä on kyky antaa itselle anteeksi. Sitä voinee kutsua myös armollisuudeksi.
”Esimerkkinä toimii venäjän kielen taitoni. Vaikka osaan kieltä aika hyvin, oli tietyissä erityistilanteissa myönnettävä, että putosin kelkasta. Silloin oli pyydettävä apua”, Manninen sanoo.
Tällaisista tapauksista mieleen muistuu Putinin vastaus kysymykseen, jossa tiedusteltiin, milloin hän aloittaisi neuvottelut Tšetšenian sodan sissien kanssa.
Vastaus oli: ”Suutelen heitä myöhemmin”.
”Ajattelin, että neuvottelut voivat siis alkaa piankin, kunnes tarkistutin asian. Putin tarkoittikin ilmauksellaan, ettei ikipäivänä aikoisi suostua neuvotteluihin tšetšeenisissien kanssa. Putinin taipumus siteerata venäläisiä sanontoja tai kirjallisuutta alkoi valjeta.”
Samalla tavalla Putin on luonnehtinut Venäjän oppositiota. Hän sanoi sen koostuvan ”banderlogeista”, jotka ovat venäläisille tuttuja Rudyard Kiplingin Viidakkokirjasta.
”Puhuessaan mielenosoittajista Kiplingin ’apinoina’ Putin viestitti mielenosoittajille, ettei heistä ole Venäjälle pienintäkään uhkaa.”
Venäläisiä asetelmia kuvaillessaan Manninen vertaa niitä lännen – ja samalla Suomen – tilanteeseen. Kun kansallismieliset populistit haastavat lännessä valtarakenteita oppositiosta, samanlaiset ainekset pitävät valtaa käsissään Venäjällä.
”Putin rohkaisee Venäjän ylpeätä kansallistunnetta. Se on hänen valtansa perusta. Tämä toimii, sillä niin pahoin Neuvostoliiton romahdus vaurioitti venäläistä suuruuden sielua”, Manninen sanoo.
Kansan palvelija
Koska tehdään välitilinpäätöstä Mannisen elämässä, on kysyttävä, mihin hän on tyytyväinen viisivuotiseksi jatketulla Moskovan-komennuksellaan.
”Olin ennen kaikkea kansan palvelija. Saadun palautteen perusteella onnistuin ilmeisesti tuomaan juttuni tavallisen kansan tasolle ja tekemään sen selkokielisesti. Kiertelemätön puhuminen asiasta kuin asiasta on ollut johtoajatuksiani”, hän sanoo.
Mitä Manninen olisi voinut tehdä paremmin? ”Monta asiaa”, hän sanoo.
Mannisen mukaan olisi pitänyt aikaisemmin ymmärtää netin merkitys uutisoinnissa ja alkaa tehdä nettijuttuja radio- ja tv-työn rinnalla. Myös monet Neuvostoliitosta itsenäistyneet tasavallat, kuten Uzbekistan, Tadžikistan, Azerbaidžan ja Georgia, jäivät hänen mielestään liian vähälle huomiolle.
Ukraina sen sijaan nousi ryminällä maailmanpolitiikan keskipisteeseen. Manninen toimi Ukrainan kriisissä alusta lähtien myös sotareportterina ja joutui elämänsä hengenvaarallisimpiin tilanteisiin.
Vaaran paikkoja olivat esimerkiksi kuolemaa kylväneiden venäläismielisten tarkka-ampujien laukaukset Kiovassa ja raportoiminen oman hotellin ensiapukeskuksen kaaoksesta suorana Suomeen. Vaaratilanteita oli myöhemmin myös Itä-Ukrainan sotanäyttämöllä.
Ukrainan liekeissä
Mahdottomalta tuntuneissa olosuhteissa Mannisen mieleen ei tullut huutaa, että ”hei, olen sentään toimittaja suomalaisesta tv-yhtiöstä”. Sen sijaan hän yritti vain suoriutua tehtävästään mahdollisimman hyvin.
”Ilmeisesti toimittajan valmiuksiin kuuluu kyky etäännyttää mielensä ympäristön kauhuilta ja toimia kriisityöntekijöiden tapaan. Kiovan Majdanilla tajusin myös, kuinka tosissaan tavalliset ukrainalaiset olivat oman kuolemansa uhallakin. Itä-Ukrainassa kapinoivat venäläismieliset puolestaan todistivat minulle Venäjän ja television propagandan uskomattomasta voimasta.”
Manninen myös sai, kuten hän itse luonnehtii, uutisoinnistaan lunta tupaan Suomesta. Kyse oli Krimin raportista, jossa Manninen kertoi Venäjän ottavan niemimaan Ukrainalta haltuunsa, koska paikalliset venäläiset niin toivoivat. Lumikuorman Mannisen pirttiin kolasi Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak, joka syytti Mannista Venäjä-mieliseksi propagandistiksi.
Manninen sanoo, että hän muotoilisi sanansa nyt hiukan toisin, mutta perusasetelma pysyy.
”Krimin miehitys on toinen asia kuin Itä-Ukrainan tilanne. Sen takia niemimaata ei myöskään sisällytetty Minskin sopimusneuvotteluihin. Toivottiin tai ei, Krimistä tulee entistä vahvemmin osa Venäjää. Ainakaan Putinin aikana Venäjä ei luovu Krimistä.”
Viisas vaikenee
Jo omien kokemustensakin takia Manninen korostaa, että Vladimir Putinin propagandaa tulee varoa.
”Putinin mukaan Itä-Ukrainassa ei vielä tänäänkään ole venäläisiä sotilaita. Se on vale. Putin myös sanoi Suomen-visiitillään, että Venäjän joukot ovat 1 500 kilometrin päässä Suomen itärajasta. Sekin on vale. Vain hieman yleistäen voi sanoa, että Venäjällä ei koskaan tiedä, mikä on totta ja mikä ei.”
Manninen arvelee, että Venäjä pysyy Putinin eli ”Pikku-Volodjan” käsissä. Näin voi jatkua aina vuoteen 2024 asti ja vielä sen jälkeenkin, jos perustuslakiin tehdään muutoksia presidentin lisäkausista.
Mannisen mukaan venäläiset yksinkertaisesti kokevat, että Putin on saanut ylivertaisen paljon aikaan. Putinin lempinimi tsaari Vladimir Suuri II ei ole täysin perusteeton.
”Putinilla ei ole mitään hätää, jos Venäjän talous ei ykskaks luhistu. Putinin viitoittamalla tiellä länsi edustaa venäläisille vain rappiota, kun taas Venäjällä kukoistavat arvoista ylevimmät. Viisas siis vaikenee nyt Venäjällä, vaikka olisikin eri mieltä”, Manninen sanoo.
Pojan perässä
Manninen siirtyy eläkkeelle iloisin mielin. Eläkkeelle jäämistä edeltävä loma kuluu pakkauslaatikoita täyttäessä ja niitä purkaessa.
Keskisestä Kymenlaaksosta kotoisin olevien Mannisten Lappeenrannan-koti vaihtuu Tampereeseen ja Hämeenkatuun kaupungin keskustassa.
”Päätettiin laittaa jotain vielä uusiksi ja asettua Tampereen kulttuuri- ja eläkeläispalveluiden äärelle. Siirrymme Tampereelle hyvillä mielin iloisten lappeenrantalaisten luota.”
Mikä saa vilkkaat itäsuomalaiset muuttamaan hitaiksi sanottujen hämäläisten keskelle?
”Jotain syitä on jo tullut listattua, mutta ensikädessä syynä on ainoa yhteinen lapsemme Martti Manninen. Hän työskentelee näyttelijänä Tampereen teatterissa”, Manninen kertoo.
Ylen hyvää
Eläkepäivien kynneksellä Manninen sanoo olevansa kiitollinen Yleisradiolle. Se on antanut toimittajalle enemmän kuin hän itse on ymmärtänyt pyytää. Moskovan pestiäkin jatkettiin yhä uudelleen.
”Olen puolestani antanut takaisin niin paljon kuin olen osannut. Viimeiset kuusi vuotta olen jopa tavallaan ollut poissa avioliitosta, jos mukaan lasketaan vuosi Helsingissä”, Manninen sanoo.
Aina on avioliitto kuitenkin jatkunut – ja jatkuu varmasti myös Tampereella.
Yle on antanut perhe-elämällekin paljon: aviomies, nyt jo senioritoimittaja Paavo Manninen, löytyi Ylestä, ja poika syntyi yhdeksän kuukautta vuoden 1988 Ylen toimittajalakon jälkeen.