1980-luvun videobuumi toi Chuck Norrisin Vaasaan, täytti syrjäkylien kioskit hämärillä b-elokuvilla ja sai poliitikot kieltämään K-18- videot jopa aikuisilta

Verkon katsomispalvelut ajavat elokuvavuokraamoja kohti tuhoa. 1980-luvulla oli toisin: videot valtasivat ryminällä Suomen syrjäisimmätkin kolkat.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Chuck Norris (vas.) saapui Vaasaan elokuussa 1983. Hymy oli herkässä, vaikka isännät arvelivatkin toimintatähden kärsivän kankkusesta. Vierailun järjesti videolevittäjä Lars Backlund (oik.).

Verkon katsomispalvelut ajavat elokuvavuokraamoja kohti tuhoa. 1980-luvulla oli toisin: videot valtasivat ryminällä Suomen syrjäisimmätkin kolkat.
(Päivitetty: )
Teksti: Matti Rämö

Chuck Norris ei tehnyt siitä numeroa, mutta hänellä oli krapula.

Oli elokuu 1983 ja hän oli lentänyt yksityiskoneella Ruotsista Vaasaan. Toimintaelokuvan nouseva tähti saapui markkinoimaan Good Guys Wear Black -elokuvansa videojulkaisua.

Ruotsissa läksiäisiksi järjestetyt rapujuhlat olivat jättäneet vieraaseen jälkensä.

”Virallisen imagonsa mukaan Norris ei juonut tai polttanut. Tullessaan hän oli kuitenkin aikamoisessa kankkusessa”, Suomen vierailun järjestänyt Lars Backlund muistelee.

Lounaalla pippuripihvi jäi entiseltä karatemestarilta syömättä. Edustamista kohmelo ei haitannut.

”Norris oli hemmetin hyvä tyyppi ja koko vierailupäivä fantastinen.”

Muistoksi otetuissa valokuvissa ruutupaitaan pukeutunut lihaskimppu hymyilee leveästi.

Lehdistötilaisuus järjestettiin videolevitysyhtiö Arbitrage Oy:n tiloissa, Backlundien kotina toimivan omakotitalon alakerrassa Gerbyn kaupunginosassa. Pihan lippusangoissa liehuivat aurinkoisena päivänä Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltain liput.

Suuren maailman meininki oli tullut kylään. Sekä Vaasaan että ympäri Suomen 1980-luvun alussa nopeasti levinneisiin videohyllyihin.

Vaasalaiset muistelevat Norrisin olleen hyvää seuraa

Vaasalaiset muistelevat Norrisin olleen mutkaton kaveri ja hyvää seuraa. © Lars Backlundin kotialbumi

Vuokraamojen loppu häämöttää

Hämeen Sanomat uutisoi elokuussa 2018 vuokraamoketju Makuunin hakeutuneen konkurssiin. Vaikka Filmtown -ketju sinnittelee vielä, suuren kilpailijan kaatuminen kertoo yhden kulttuurihistoriallisesti merkittävän aikakauden tulleen saattohoitovaiheeseen.

Internetin tarjoillessa sisältöä suoraan kotisohville, fyysiset elokuvahyllyt ovat menettäneet merkityksensä. Samalla on unohtunut, kuinka merkittävästi vuokraamot muuttivat suomalaista kulttuurimaisemaa.

Outoja elokuvia maan pienimpiinkin kolkkiin levittänyt, moraalipaniikin synnyttänyt ja sensuurin kiristämiseen johtanut videobuumi oli 1980-luvun suljetussa Suomessa kulttuurivallankumous.

Video antoi rajuimmille elokuville uuden elämän

Ex-kommandon kostoretkestä kertova Good Guys Wear Black oli valmistunut jo vuonna 1978, mutta video antoi sille uuden elämän.

Sama päti Chuck Norrisiin.

Kun ex-karatemestarin elokuvia yritettiin tuoda Suomessa elokuvateattereihin, ne juuttuivat herkästi sensuuriin.

Vuonna 1965 elokuvien ennakkotarkistuksesta säädetty laki antoi Valtion elokuvatarkastamolle mahdollisuuden kieltää kokonaan esimerkiksi epäsiveellisiksi, raaistaviksi tai hyvien tapojen vastaisiksi määritellyt elokuvat.

Kotikatseluun laki ei kuitenkaan pätenyt. Videolla levitettyjen elokuvien soveliaisuutta arvioi elokuvatarkastamon sijaan Videolevityksen valvontalautakunta. Se oli videolevittäjistä koostuva itsesäätelyelin.

Lautakunta saattoi suositella levittäjille rajuimpien kohtauksien omatoimista poistamista, mutta sillä ei ollut valtaa kieltää mitään. Eikä välttämättä haluakaan.

Elokuvateattereissa kiellettyjen elokuvien videolevitys oli tuottoisaa liiketoimintaa.

Videomallia haettiin Ruotsista

Lars Backlund aloitti työuransa vuonna Vaasan 1972 Rantasipi-hotellin pikkolona. Sen jälkeen hän myi henkivakuutuksia ovelta ovelle.

1980-luvun alussa Backlund törmäsi ruokakaupan rappusilla Martti Laiho -nimiseen tuttavaan. Tämä oli juuri palannut Ruotsista tuliaisten kera.

”Martti kysyi, kiinnostaako minua videofilmien levittäminen?” Backlund muistelee.

Kiinnostihan se.

Vaasassa seurattiin tiiviisti Ruotsin uutisia. Länsinaapurissa videot olivat jo ilmiö. Backlund oli katsonut Ruotsin tv:n S-studio -ohjelmaa, jossa poliisi ja psykologi paheksuivat väkivaltaisten elokuvien leviämistä.

”Ajattelin, että hemmetti, tuossahan on bisnes.”

Laihon mainostaessa kontaktejaan Backlund tarttui tilaisuuteen. Vuonna 1982 miehet matkustivat Tukholmaan video-ostoksille.

Tuomisina oli kymmenen elokuvan paketti.

”Kasetit ostettiin levitysoikeuksineen 250 kruunulla per kappale ja myytiin eteenpäin 650 kruunulla”, Backlund kertoo.

Pioneerin ensimmäiseen levityspakettiin kuuluivat muun muassa rähjäinen kauhuelokuva Psycho From Texas, eteläkorealainen lastenanimaatio Gold Wing, italialainen seksikomedia Sex with a Smile sekä Italian 1400-luvun uskonsotia kriittisestä naisnäkökulmasta tarkastellut Flavia The Heretic.

Sellaisia ei esitetty Suomen kahdella tv-kanavalla tai syrjäkylien kinoissa.

Chuck Norris otettiin Vaasassa vastaan kuin valtiovierasChuck Norris otettiin Vaasassa vastaan kuin valtiovieras, eikä ihme. Hänen mäiske-elokuvansa olivat videovuokraamoiden suosikkeja. © LARS BACKLUNDIN KOTIALBUMI

Jääliläinen elokuvabisnes toi Suomeen yli 300 elokuvaa

Jääliläisestä Jukka-Pekka Parkkisesta tuli videokauppias marraskuussa 1984.

”Olin päässyt kesällä armeijasta. Kotitaloni oli menossa isän firman konkurssin takia pakkolunastukseen. Piti keksiä hommia”, Parkkinen kertoo.

Hän myi kesän ajan ”kaikenlaista”. Sitten puhelin soi.

Parkkisen myyntimiehen maine oli kantautunut tamperelaisen Harley Videon nokkamiesten korviin. Samana keväänä perustettu yritys osti vuokraoikeuksilla varustettuja videokasetteja, joita myyntimiehet myivät edelleen pitkin maata.

Parkkisesta tuli Harleyn Pohjois-Suomen myyntivastaava.

”Asiakkaita olivat kioskit, kaupat, pitseriat, autoliikkeet, jopa hautaustoimistot. Se oli villiä aikaa. Rajana oli vain myyjän mielikuvitus. Piti myös miettiä, kuinka moneen paikkaan kasetteja saattoi samassa kylässä myydä, että liian moni ei joutunut kilpailemaan samoilla tuotteilla.”

Parkkisen mukaan villit liiketoimintamallit eivät rajoittuneet jälleenmyyntiin.

”Olin Harleyssa vuoden ja näin, että rahaa kuluu veneisiin ja ravihevosiin.”

Myyjänä saamiensa kontaktien turvin Parkkinen perusti oman videofirman Ekste Ky:n. Sitä seurasi Mistar Oy, joka toi maahan yli 300 elokuvaa: Ohukaisesta ja paksukaisesta spagettiwesterneihin ja neorealisti Carlo Lizzanin Mussolinin viimeiset päivät -draamasta Roger Cormanin Pieni kauhukauppa -klassikkoon.

Elokuvien levitysyhtiön perustaminen Jääliin saattaa kuulostaa erikoiselta ajatukselta. 1980-luvun alussa se oli looginen siirto videon mahdollisuudet haistaneelle yrittäjälle.

Video levisi kuin virus ja veti yrittäjiä puoleensa

Vuoden 1980 alussa Suomessa oli 3 500 videonauhuria. Vuonna 1987 niitä oli puoli miljoonaa.

Sinä aikana vuokravideot levisivät ympäri Suomen syrjäisimpiäkin kolkkia kuin virus.

Vuokrattavat Esselten Movie box -nauhurit mahdollistivat videoiden katselun niillekin, joilla ei ollut varaa investoida kalliisiin laitteisiin.

1980-luvulla videoformaatteja oli kolme: Video 2000, Betamax ja kilpailusta lopulta voittajana selvinnyt VHS.

”Formaattien rinnakkaiselo oli videomyyjien unelma. Saman elokuvan saattoi kaupata jopa kolmena kappaleena”, Jyrki Vehviläinen kertoo.

Elokuva-alalla vuodesta 1973 työskennellyt Vehviläinen siirtyi videoiden pariin vuonna 1982 ja levitti Warner ja Columbia Pictures -studioiden elokuvia. Myöhemmin hän työskenteli Nordic Video -levitysyhtiössä, Rautakirjalla ja Finnkinolla.

Nopeasti kasvava videoala veti puoleensa kaikenlaisia yrittäjiä. Monelle tulokkaalle elokuva-ala oli ennestään vieras.

”Moni levittäjä tuli alalle sillä asenteella, että nopeasti rahat pois”, Vehviläinen sanoo.

Formaatista riippumatta perinteiset elokuva-alan toimijat suhtautuivat videoon aluksi varautuneesti.

”Hollywoodin studiot pelkäsivät kotikatselun näivettävän muita bisneksiään eivätkä aluksi tuoneet suurimpia hittejään videolle. Näin levittäjille syntyi mahdollisuus täyttää VHS-markkinoita vanhoilla elokuvillaan.”

Haastajat kiittivät jättiläisten varovaisuudesta ja täyttivät tyhjiön eksoottisella sisällöllä.

Esimerkiksi USA:ssa ja Italiassa 1960- ja 70-luvuilla tiuhaan tuotettuja b-elokuvia kierrätettiin aktiivisesti myös suomalaisilla videomarkkinoilla.

”Racking-bisnes” levitti videot erikoisiin paikkoihin

Backlund osui kultasuoneen vuonna 1983 ostamillaan Chuck Norrisin toimintaelokuvilla Yhden miehen armeija ja The Octagon.

”Siitä se sitten lähti. Hain pankista 30 000 dollarin lainan ja kesäkuussa 1983 laitettiin oma studio pystyyn.”

Backlundin perustama Arbitrage Oy alkoi ostaa valmiiden kasettien sijaan elokuvien maahantuontioikeuksia. Kasetit ja tekstitykset tehtiin itse omassa studiossa. Valmiit kasetit myytiin eteenpäin vuokrattaviksi.

Alkuvaiheessa keskeisiä asiakkaita olivat videoita myyneet kodinkonekaupat. Pian kasetteja levitettiin niitä varten perustettuihin vuokraamoihin.

Chuck Norris

Chuck Norris voimansa tunnossa elokuvassa Invasion U.S.A. (1985). Joseph Ziton höyrypäisessä ohjauksessa kommunistit hyökkäävät Yhdysvaltoihin, tietysti joulun aikaan. © MPA

Backlund avasi ensimmäisen vuokraamonsa, Videootin, Vaasassa vuonna 1983. Enimmillään hän omisti seitsemäntoista vuokraamoa ympäri Suomea.

Vuokrakasettien välittäminen muille – eli niin sanottu ”racking” – oli kuitenkin merkittävämpää liiketoimintaa kuin omien vuokraamojen pyörittäminen.

Rackingin ideana oli myydä vuokrausvalmiita kasettipaketteja kenelle vain niistä kiinnostuneelle.

Myyntimiehet kauppasivat kasetteja usein provisiopalkkiolla, mikä kannusti etsimään asiakkaita erikoisistakin paikoista.

Juuri racking-bisneksen myötä videot levisivät ympäri Suomen syrjäisimpiäkin kolkkia ja löysivät tiensä myös baarien ja grillikioskien nurkkiin. Racking-paketteihin laitettiin elokuvia, joita oli ensin vuokrattu vain varsinaisissa videovuokraamoissa.

Backlundin paketeissa oli noin 50 elokuvaa ja niitä sai vaihtaa määräajoin.

”Aloitin vuokrauspakettien myynnin vuonna 1985 ja meillä oli lopulta yli 1 000 asiakasta. Videoita ottaneet bensa-asemat, kukkakapat ja grillit maksoivat niistä kuukausimaksua. Kilpailun kovetessa kaikki eivät pystyneet maksamaan laskujaan ja teimme myös luottotappiota. Sekin kuului ajan henkeen”, Backlund kertoo.

Levittäjille elokuvia myytiin suurissa paketeissa, joissa a-listan vetonaulojen kylkiäisenä oli pakko ostaa tukku b-linjan tavaraa. Vahinko pantiin kiertämään, kun paketteja myytiin edelleen vuokrauspisteisiin.

”Suurimpia vetonauloja oli First Blood, eli ensimmäinen Rambo-elokuva. Sen saadakseen piti ostaa levitysoikeudet myös yhteentoista muuhun elokuvaan.”

Markus Selin revitteli tehdessään kansia, mutta varautui sensuuriin

Eksotiikalla ja sensaatioilla vedonneita elokuvia oli nähty Suomessa myös valkokankailla ja suuremmissa kaupungeissa oli niihin erikoistuneet teatterinsa.

Esimerkiksi pikkutuhmia komedioita ja shokki-dokumentteja elokuvateattereihin tuonut konkarilevittäjä Freddie Kamras ei kuitenkaan aluksi innostunut videosta.

Hänen nuori työntekijänsä kuitenkin näki uuden formaatin mahdollisuudet. Tuleva elokuvatuottaja Markus Selin meni Kamrasille markkinointitöihin 19-vuotiaana.

”Katselin hommia vuoden, perustin Star Video -levitysyhtiön ja ryhdyin itse tuomaan elokuvia maahan”, Selin muistelee.

Hänen ensimmäisiin maahantuonteihinsa kuuluivat sensaatiodokumentit Tämä on Amerikka 1 ja 2.

Kamrasin räväkkä levitysyhtiö oli myöhemmin myös Magnum-, Flint– ja Dollarvideo -firmoissa vaikuttaneelle Selinille hyvä paikka opetella markkinointia.

Videoissa keskeinen myyntivaltti oli kansikuva. Räväköistä kansista tuli oleellinen osa 1980-luvun vuokraamojen maisemaa. Kansia tehtäessä käytetiin välillä melkoista luovuutta.

”Ostelin ulkomailta pokkarikirjoja, revin niistä kannet irti ja kierrätin kuvat Suomessa videoiden kansiksi. Jos en ollut nähnyt elokuvaa ennakkoon, saatoin lisätä kanteen tekstin ’paras koskaan näkemäni kauhu- tai lännenelokuva, K.T.’ Kirjaimet tulivat sanoista kannen tekijä”, Selin kertoo.

Revittelystä huolimatta hän kartteli kovinta kauhua ja väkivaltaa. Myöhemmin klassikoksi noteeratun Kauhun riivaamat -elokuvan (Evil Dead) videoversiota hän leikkasi itse minuuttitolkulla.

”Mediassa kauhisteltiin videoväkivaltaa ja pohdittiin videosensuurin tarvetta. Yritin varautua sensuuriin jo ennakkoon.”

Markus Selin (vas.) ja Lauri Harjola .

Markus Selin (vas.) ja Lauri Harjola aloittivat uransa tuomalla elokuvia Suomeen. Cine-Studio Oy -yhtiölle työskennellyt Lauri muutti sittemmin nimensä Renny Harliniksi. © PENTTI NISSINEN / LEHTIKUVA

Elokuvatarjonnan räjähdys hemmotteli katsojia

Kuluttajan näkökulmasta videoiden leviäminen räjäytti elokuvatarjonnan. Parin elokuvateatterin pitäjään saattoi parissa vuodessa ilmestyä toistakymmentä videoiden vuokrauspistettä

”Pikkukaupungissa oli vaikea päästä alaikäisenä elokuvateatteriin katsomaan kiellettyjä elokuvia. Videolla sai helposti jonkun hankkimaan elokuvia, mitä ei olisi itse saanut vuokrattua”, Jari Olavi Rantala (s. 1967) muistelee.

Porilaislähtöinen käsikirjoittaja tankkasi kauhua, kung-fu -elokuvia ja perinteistä toimintaa. Mitä vain, mikä soveltui rajojen koetteluun. Se toimi parhaiten seurassa.

”Videoiden katselu oli yhdessä naureskelua. Se oli sosiaalinen kokemus, joka erosi täysin elokuvateattereiden tunnelmasta”, Rantala sanoo.

Ylipäätään videoiden hankintaan liittyi vaivannäköä, jota ei internetin äärettömyyden aikakaudella tarvitse kokea. Kun kaikki on ”aina” parin hiiren klikkauksen päässä, harvinaisen elokuvan katsomisesta katoaa erityisyyttä.

Sitä on joensuulaisen dekkarikirjailijan Tuomas Liuksen (s. 1976) ensimmäisessä videomuistossa.

”Ostimme ensimmäiset videomme Joensuun Torisähköstä ja saimme kaupan päälle kaksi vuokrausta. Toinen oli Riemukuplan vauhtiralli, eli saksalainen klooniversio Disneyn lastenelokuvasta. Toinen oli ensimmäinen Rambo-elokuva, First Blood. Sitä katsellessa vanha tv hajosi juuri kun sheriffi putoaa lopussa ikkunan läpi. Paikalle hälytetty korjaaja kehui elokuvaa ja kertoi, että kyllä se sheriffi selviää”, Lius muistelee.

Elokuvasensuuri vei levittäjiä käräjille

Liuksen kotiin ostettiin videot vuonna 1987.

”Tulin juhliin vähän myöhässä”, Lius sanoo.

Samana vuonna pitkään vellonut sensuurikeskustelu johti toimenpiteisiin. Vuokravideot tuotiin elokuvateattereita vastaavan ennakkotarkastuksen piiriin.

”Videoväkivallan” haittavaikutuksista noussut moraalinen paniikki oli niin suuri, että vain aikuisille sallittujen K-18 -elokuvien levitys kiellettiin kokonaan videolla.

Alle 18-vuotiailta kiellettyä sisältöä sai edelleen esittää elokuvateatterissa. Videolla samoja elokuvia piti sensuroida siinä määrin, että ikäraja saatettiin tiputtaa K-16-tasolle.

Videovuokraamo 1980-luvun alussa

1980-luvun alussa videoiden kansissa reviteltiin surutta varsinkin b-elokuvia markkinoitaessa. Suurten yritysten vallatessa markkinoita vuokraamojen ilme muuttui varovaisemmaksi. © MARIA YLIKOSKI / HKM

Videolain voimaan astuminen aiheutti myös käytännön haasteita.

”Laki velvoitti laittamaan kaikkiin vuokravideoihin uudet elokuvatarkastamon ikärajatarrat. Se oli melkoinen operaatio, kun kasetteja oli levitetty valtavasti pitkin Suomea”, Jyrki Vehviläinen sanoo.

Kiellettyjen kasettien poistaminen vuokraamoista kesti toista vuotta. Suurin ruuhka oli niitä läpi katsovassa elokuvatarkastamossa.

Mistar Oy:n Jukka-Pekka Parkkinen sai tuntea sen nahoissaan.

”Pari kertaa olin turhaan oikeudessa kiellettyjen elokuvien levittämisestä. Oikeasti kasetit olivat tarkastamon jonossa. Konttorikin ratsattiin pari kertaa”, Parkkinen muistelee.

Joissain vuokraamoissa leikattaviksi vaadittuja videoita katosi tiskin alle keräämään kulttimainetta – ja ne palautettiin vaivihkaa hyllyyn.

VHS-keräilijät kertovat edelleen tarinoita joensuulaisesta vuokraamosta, jonka omistajat kantoivat kiellettyjä elokuvia takaoven kautta piiloon poliisin ratsatessa samaan aikaan liikettä.

Suuret vuokraamoketjut valtaavat alaa

Lars Backlundille videolaki oli merkki siitä, että on aika rahastaa voitot. Joulukuussa 1987 Hän myi Arbitrage- ja Videotrage -firmansa norjalaiselle VCM-konsernille.

”Satojen tuhansien kasettien tarroittaminen olisi ollut kallista. Tarjous oli niin hyvä, että olisin myynyt yritykset muutenkin.”

Backlundin papereissa videoalan Eldorado ajoittuu vuosiin 1983–1986. Silloin pienillä yrittäjillä oli tilaa temmeltää kasvavilla markkinoilla.

1980-luvun edetessä Hollywood-studiot tulivat tosissaan videomarkkinoille. Kilpailutilannetta muutti myös suurten vuokraamoketjujen synty.

Rautakirja pyöritti suurta Kotikatsomo-ketjua ja vuokrasi elokuvia myös R-kioskeissa. Makuuni perustettiin vuonna 1985.

Sensuuri vei pohjan kiellettyjen hedelmien levittämiseltä.

”Siinä tilanteessa kilpailussa pysyminen olisi vaatinut todella paljon rahaa”, Backlund sanoi.

Hän myi vuokraamonsa Rautakirjalle vuonna 1988.

Keräilijät etsivät ensi leikkaamattomia ja sitten leikattuja versioita

1990-luvun alussa Rautakirja hallitsi noin puolikasta suomalaisista videomarkkinoista. Makuuni kasvoi ja vuonna 1991 perustettu Filmtown tuli jaolle.

”Sensuuri kuohitsi videokulttuurin. Itsenäisten vuokraamojen katoaminen tasapäisti tarjontaa”, Tuomas Lius sanoo.

1990-luvun edetessä pienemmillä videoyrittäjillä oli yhä vaikeampaa kilpailussa elokuvansa suurilla tukkualennuksilla saavien ketjujen kanssa. 2000-luvulla Rautakirja, Makuuni ja Filmtown kahmivat markkinoita, kunnes tallennevuokrauksen alamäki alkoi.

Vuonna 2005 dvd-levyt syrjäyttivät videot vuokraamoista. Sen jälkeen VHS-kasetit ovat kiinnostaneet enää pientä keräilijäjoukkoa.

Vuokrausala päätyi suurten levitysketjujen haltuun 1990-luvulla

Vuokrausala päätyi suurten levitysketjujen haltuun 1990-luvulla. Kellarifirmat katosivat irtokarkkeja ja herkkuja myyvien jättiliikkeiden tieltä. © MARIA YLIKOSKI / HKM

”Nykykeräilijöiden suosikkeja ovat erityisesti scifi-, fantasia- ja kauhuvideokasetit, samoin Clint Eastwoodin, Chuck Norrisin ja Charles Bronsonin elokuvat. Myös tietyt roskaelokuvat ovat kysyttyjä ja hieno kansitaide vaikuttaa kohteen kiinnostavuuteen”, raisiolainen aktiivikeräilijä Tero Katre sanoo.

Suurin tiedossa oleva VHS-kauppa tehtiin Disneyn levittämästä Tron-tieteiselokuvasta, josta maksettiin 1800 euroa.

Vuonna 2001 kumottu videolaki kääntynyt keräilijöiden silmissä poikkeusajaksi, jota saatetaan muistella jopa nostalgisella lämmöllä.

”Videolain aikaan keräilijät metsästivät elokuvien sensuroimattomia versioita. Nyt kun niitä saa helposti on etsitty aikanaan torsoksi leikeltyjä versioita”, vanhoja vuokravideoita keräilevä Tuomas Lius sanoo.

300 000 markkaa Chuck Norrisille

Suurin osa ensimmäisen aallon videoyrittäjistä poistui alalta viimeistään 1980-luvun villien vuosien päättyessä.

Kekseliäimmät pioneerit päivittivät bisneksiään olosuhteiden muuttuessa.

Jukka-Pekka Parkkinen keksi 1990-luvun lamavuosina kaupata pitsaa ja elokuvia pakettitarjouksena. Kun pitsapaketti ei enää käynyt kaupaksi, hän ryhtyi myymään videoita kirjastoihin.

Mistar Oy on yhä olemassa ja Parkkinen välittää sen kautta elokuvia kirjastojen valikoimiin.

Lars Backlund perusti vuonna 1995 Future Film -yhtiön. Se on nykyään Suomen keskeisiä levitysyhtiöitä, joka on tuonut maahan esimerkiksi Michael Haneken ja Pedro Almodóvarin kiitettyjä taide-elokuvia.

Backlund jäi eläkkeelle lokakuussa 2018. Ennen sitä hän hankki levitysoikeuden ensi syksyksi valmistuvaan viidenteen Rambo-elokuvaan.

Markus Selin on ollut 1990-luvulta menestyneimpiä kotimaisia elokuvatuottajia. Hänen suurin kansainvälinen menestyksensä osui kuitenkin uran alkuun.

Selin tuotti Renny Harlinin ensimmäisen pitkän elokuvan, Jäätävän poltteen. Kylmän sodan asetelmilla herkutelleen toimintaelokuvan pääosassa potkutaitojaan esittelee Mike Norris.

Alun perin tähdeksi haluttiin Miken isä, Chuck.

Sää suosi Chuck Norrisin Vaasan vierailua

Sää suosi Chuck Norrisin Vaasan vierailua. Pari vuotta myöhemmin tähteä tavoiteltiin suomalaisen action-elokuvan pääosaan. © LARS BACKLUNDIN KOTIALBUMI

Myös Backlund sijoitti elokuvaan.

”Maksoin Chuckin esiintymispalkkion hänen lakimiehelleen Los Angelesissa. Se oli 300 000 markkaa, siihen aikaan valtava summa”, Backlund kertoo.

Ne rahat menivät hukkaan. Kun Jäätävän poltteen budjettia ei saatu ajoissa kokoon, Norrisilta varattu aikaikkuna meni umpeen. Hän piti palkkionsa ja ryhtyi tekemään toista elokuvaa.

Jäätävä polte valmistui vuonna 1986 ja petasi Harlinin Hollywood-uran.

1980-luvun alun huumassa videomiehille kaikki on tuntunut mahdolliselta.

Ensin katsotaan Chuck Norrisin elokuvia. Sitten levitetään niitä. Pian halutaan tehdä oma Norris-elokuva.

”Siihen aikaan se tuntui maailman itsestään selvimmältä ajatukselta”, Markus Selin sanoo.

 

Artikkelia korjattu 2.1.2019 klo 11.34: Tero Katre on kotoisin Kaarinan sijaan Raisiosta.

X