Ei häpeärauhaa
Lentokapteeni Marshall Lindholm odotti matkustajiaan DC-3-koneessa Bromman kentällä Tukholmassa. He olisivat suomalaisia, ja heitä olisi kolme. Heidät oli lennettävä Moskovaan. He olivat valtioneuvos J.K. Paasikivi, entinen ulkoministeri Carl Enckell sekä heidän sihteerikseen valittu Georg Enckell.
J.K. Paasikivi oli kovan paikan edessä maaliskuussa 1944. Kuva: Hede Foto/SKOY.
Elettiin maaliskuun 26. päivää 1944. Jatkosodan mahdollisesta rauhasta oltiin menossa neuvottelemaan siis 69 vuotta sitten.
Kremlissä ulkoministeri Vjatšeslav Molotov saneli tylyt ja lopulliset rauhanehdot: Saksalaiset joukot on ajettava maasta tai internoitava huhtikuun loppuun mennessä, armeija on riisuttava aseista viimeistään heinäkuussa, sotakorvauksia on maksettava viidessä vuodessa 600 miljoonan dollarin edestä ja rajat ovat vuoden 1940 rauhan rajat.
Paasikiven viitatessa Neuvostoliiton Tukholman-lähettilään madame Kollontain lupailemiin myönnytyksiin Molotov kiivastui: ˮEn ymmärrä, miksi meidän pitäisi tehdä teille myönnytyksiä. Saksa on jo hävinnyt tämän sodan ja te olette Saksan liittolaisia, joten saatte luvan olla siinä asemassa, joka kuuluu voitetulle maalle.ˮ
Paasikiven mielestä Moskovassa kuullut rauhanehdot olisi hyväksyttävä, mutta hallitus, ylipäällikkö Mannerheim ja eduskunta olivat eri mieltä. Vaatimuksista mahdottomin oli saksalaisten karkottaminen maasta viidessä viikossa. Hallitus hylkäsi rauhanehdot. Jos ne olisi hyväksytty, Saksa olisi voinut ryhtyä sotilaallisiin vastatoimiin.
Huhtikuun 12. päivänä eduskunta antoi hallitukselle luottamuslauseen, jota eivät päinvastaiset mielipiteet olleet horjuttaneet. Yhden oli kirjoittanut Suomen Kuvalehteen Pekka Peitsi (Urho Kekkonen), jonka mukaan hallituksen peräänantamattomuus saattaa johtaa sankarilliseen itsemurhaan. Kuitenkin monilta teollisuuspaikkakunnilta oli saatu tietoja, joiden mukaan aiemmin nopeaa rauhaa vaatineet työläispiirit torjuivat Neuvostoliiton rauhanehdot kohtuuttomina. Maaseutuväestö suhtautui niihin yhtä kielteisesti.
Pääministeri Edwin Linkomiehen mukaan ehtojen olisi täytynyt olla paljon kohtuullisemmat, jotta Suomen kansa olisi uskonut rauhan olevan sotaa parempi vaihtoehto. Jos rauha olisi tehty kohtuuttomilla ehdoilla, sillä olisi ollut kohtalokkaat moraaliset seuraukset. Olisi syntynyt myytti, jonka mukaan Suomi oli johdettu häpeärauhaan ilman pakkoa. Olisi sanottu, että armeija seisoi lyömättömänä, mutta rintamantakainen johto menetti hermonsa.
Valtion johto toimi oikein. Tutkija Kimmo Rentola löysi vuosikymmen sitten Neuvostoliiton ulkoministeriön arkistosta tiedon lisävaatimuksista, jotka Molotov olisi esittänyt, jos suomalaiset olisivat hyväksyneet esitetyt rauhanehdot. Neuvostoliitto olisi siinä tapauksessa vaatinut sekä Suomenlinnaa että Ahvenanmaata laivastotukikohdikseen. Vaan ei se vielä mitään: se olisi vaatinut myös rajan siirtoa lännemmäs aina Kymijokeen asti.