Ilmasilta pelasti Länsi-Berliinin: kaupunkiin toimitettiin joka päivä lentäen vähintään 2 000 tonnia hiiltä ja bensiiniä sekä 1 500 tonnia elintarvikkeita
Läntisen Berliinin asukkaat pelästyvät juhannuksena 1948. Keskellä Neuvostoliiton miehitysvyöhykettä oleva Länsi-Berliini on saarroksissa. Neuvostoliitto on sulkenut kaikki lännestä johtavat maayhteydet. Apuun tulee ilma-armada.
Jälleen saapuu yksi nelimoottorinen C-54 Berliiniin lähes maata hipoen. Pikkupojat ja -tytöt, mikseivät vanhemmatkin, elävät ikimuistoisia hetkiä.
Berliinin saarto käynnistyy rivakasti: venäläiset sotilaat kaivavat juoksuhautoja maanteiden poikki, repivät irti rautatiekiskoja ja patoavat Havel-joen vesireitin.
Yhdysvaltojen miehistyssektorin komentaja, kenraali Lucius D. Clay päättää lähettää Neuvostoliiton miehittämien alueiden läpi aseistettuja saattueita Berliiniin. Sotilaallisen yhteenoton vaara on kuitenkin liian suuri. Onneksi uusi ratkaisu löytyy:
Jo vuoden 1945 lopulla on sovittu, että jaettuun kaupunkiin johtaa lännestä kolme noin 32 kilometrin levyistä ilmakäytävää, joita saavat vapaasti käyttää myös Iso-Britannia, Yhdysvallat ja Ranska.
Berliinin väestöä aletaan kesästä 1948 lähtien huoltaa ilmateitse. Joka päivä pitää kaupunkiin toimittaa lentäen vähintään 2 000 tonnia hiiltä ja bensiiniä sekä 1 500 tonnia elintarvikkeita: rasvaa, lihaa, kalaa, jauhoja, kahvia, maitoa, juustoa.
Täysi lasti perunoita
Amerikkalaisen lentoyhtiön AOA:n päälentäjä, kapteeni Jack O. Bennett saa kesäkuun 23. päivänä yllättävän pyynnön: ”Kapteeni Bennett, olisiko teillä käytössänne DC-4, jolla voisitte lentää täyden lastin perunoita Frankfurtista Berliiniin?”
Bennett ei jää hämmästelemään outoa pyyntöä. Vielä samana iltana kello 22.09 hänen ohjaamansa Douglas DC-4 laskeutuu Tempelhofin kentälle. Bennettin lento on ilmasillan avauslento, mutta ongelmia riittää.
Amerikkalaisilla on Euroopassa pieni määrä sodassa väsyneitä kaksimoottorisia Douglas C-47 -koneita, jotka pystyvät yhteensä kuljettamaan 300 tonnia vuorokaudessa. Englantilaisten Dakota-koneiden yhteinen rahtikapasiteetti on sata tonnia enemmän.
Kenraali Clayn on löydettävä ongelmaan ratkaisu. Ja hän myös löytää: Panamasta, Tyyneltämereltä, Japanista ja Alaskasta lennetään Eurooppaan nelimoottorisia C-54 Skymaster -kuljetuskoneita. Niiden kuljetuskapasiteetti on kymmenen tonnia.
Tarvitaan myös päteviä C-54 -koneiden lentäjiä. Heitä koulutetaan Montanassa Yhdysvalloissa. Great Fallsin tukikohtaan rakennetaan täydellinen Tempelhofin kentän kopio radiomajakoineen ja GCA-tutkineen.
Syyskuun lopulla Eurooppaan on tuotu jo yli kaksisataa C-54 -konetta.
Pelottava laskeutuminen
Berliiniä lähestyessään lentäjät näkevät kilometri toisensa jälkeen kivitaloja, joista on jäljellä vain seinien muodostama luuranko. Puna-armeija oli keväällä 1945 jyrännyt suurimman osan Berliiniä raunioiksi. Saksan johtaja Adolf Hitler oli tehnyt itsemurhan ja Saksa antautunut.
Ilmasillan päälentokentät tulevat tutuiksi C-54-koneiden lentäjille. Ne ovat Tempelhofin kenttä Berliinin amerikkalaisella ja Gatowin kenttä englantilaisella miehitysvyöhykkeellä.
Laskeutumiskulma hautausmaan yli Tempelhofin kentälle on pelottavan jyrkkä.
Ranskan miehityssektorille Tegelin metsän viereen rakennetaan lisäkenttä. Työn tekevät tuhannet vapaaehtoiset berliiniläiset, joista lähes puolet on naisia. He lajittelevat, murskaavat, kärräävät, lapioivat ja levittävät käsin miljoonia kuutiojalkoja kiviä ja tiiliskiviä.
Kentän arvellaan valmistuvan vuodessa. Se valmistuu kolmessa kuukaudessa.
Berliiniä puhdistettiin ilmasillan aikana sodan jäljiltä myös Valtiopäivätalon edustalla. Talo on nykyisin yksi Berliinin paraatirakennuksia. © DPA / LEHTIKUVA
Sekuntien tarkkuudella
Tärkeimmät amerikkalaiskoneiden lähtökentät ovat lännen puolella Wiesbadenin ja Reinin-Mainin lentotukohdissa. Kumpaankin on saatava maanteitse miljoonia gallonia lentobensiiniä joka kuukausi.
Ahtaat ilmakäytävät ovat pääosin Neuvostoliiton miehittämän itäisen Saksan yläpuolella. Yak-hävittäjät pyrkivät säikyttämään länsilentäjiä. Toisinaan joku C-54 hätistellään pois laillisesta ilmakäytävästä, toisinaan pakotetaan laskeutumaan Neuvostoliiton vyöhykkeelle.
Kissa ja hiiri -leikki on tavanomaista.
Kuin liukuhihnalta saapui kaksimoottorisia C-47 -koneita elokuussa 1948 Tempelhofin kentälle, jossa niiden lasti purettiin pikavauhtia ennen uusien koneiden saapumista. © EVERETT / LEHTIKUVA
Ilmasilta ei kuitenkaan murru. Amerikkalaisia ja englantilaisia koneita lentää kellon ympäri katkeamattomana virtana kohti Berliiniä. Ne lähestyvät kaupunkia viidessä kerroksessa 150 metrin korkeuseroin. Yksikään ei saa myöhästyä lähestymismajakalta puolta minuuttia enempää. Vilkkaimpina aikoina koneet laskeutuvat Tempelhofin pääkentälle puolentoista minuutin välein.
Kenraali Lucius D. Clayn määräys on ehdoton: Jos ensimmäinen laskuyritys epäonnistuu, koneen on palattava lähtökentälle keskikäytävää myöten. Muuten koko laskeutumispalapeli hajoaa, koska ilma on täynnä lähestyviä koneita.
Takaisin on palattava myös, jos lastia ei ehditä purkaa määräajassa. Ilmasillan toiminta on laskettu sekuntien tarkkuudella.
Fassburg oli yksi brittiläisten Dakota-koneiden lastauspaikkoja. Ruokatarvikkeiden lisäksi Dakotat toivat Gatowin kentälle Berliiniin suunnattomia määriä hiiltä. © TOPFOTO / LEHTIKUVA
Miljoonannen hiilitonnin kunniaksi Royal Air Forcen luutnantti K. J. Ryall ojentaa yhden valkoisen hiilisäkin Länsi-Berliinin edustajalle. © MARY EVANS PICTURE LIBRARY / LEHTIKUVA
Koneita lastaavat ja purkavat saksalaiset siviilit. Ihmisketju Tempelhofin kentällä tyhjentää yhden C 54:n varttitunnissa. Lentäjien on pysyttävä koneissaan. Liikkuvat kanttiinit ajavat niiden viereen. Nuoret berliinittäret myyvät kahvia ja voileipiä.
Toisinaan koneita vaurioituu kiitoradoille, jotka sadesäällä kuultavat vain epäselvinä, harmaankiiltävinä nauhoina. Koneet on saatava nopeasti pois, sillä seuraava kone on jo laskeutumisliu’ussa.
Ilmassa tapahtuu myös yhteentörmäyksiä. Kuutisenkymmentä ilmasillan lentäjää menettää henkensä hieman vajaan vuoden aikana.
Karkkeja laskuvarjoilla
Talven 1948 lähestyessä Berliinissä tarvitaan elintarvikkeiden lisäksi kenkiä, huopia ja lämpimiä vaatteita, mutta yhä enemmän myös lämmityshiiltä. Sitä kuljetetaan sarkasäkeissä, joista tihkuva hiilipöly syövyttää koneiden johtoja, kaapeleita ja sytytystulppia. Osa hiilisäkeistä repeää saumoistaan ja repeytyy maahan jysähtäessään.
Marras- ja joulukuussa 1948 sankka sumurintama roikkuu Keski-Euroopan yllä viikosta toiseen. Näkyvyys vaihtelee nollan ja kilometrin välillä.
Marraskuun 20. päivänä 42 konetta starttaa kohti Berliiniä, mutta vain yhden onnistuu laskeutua Tempelhofin kentälle. Pääosin lääkkeitä ja lääkintätarvikkeita tuovaa konetta ohjaa kapteeni Jack O. Bennett. Hän on ottanut tietoisen riskin. Berliinissä voimistunut tulirokkoepidemia on jo vaatinut kymmenien pikkulasten hengen.
Pakkaspäivinä koneiden siivet jäätyvät. Amerikkalainen ylikersantti P.G. LeBeau keksii keinon: P-80 Shooting Starin suihkumoottori sijoitetaan kuorma-auton lavalle. Lämmin, voimakas ilmavirta irrottaa jäänpalasia ja kuivaa siivet.
”Karkkipommittaja” Gail Halvorsen oli juhlittu henkilö osallistuessaan ilmasillan 60-vuotisjuhliin toukokuussa 2018. Takana näkyy Tempelhofin kentän ulkopuolella oleva ilmasillan muistomerkki. © AFP / LEHTIKUVA
Huonoissa vaatteissaan värjöttelevät berliiniläislapset odottavat kapteeni Gail Halvorsenin tuloa. Aina hieman ennen Tempelhofin kenttää hän pudottaa matalalla lentävästä koneestaan pienten laskuvarjojen varassa keikkuvia suklaa- ja karamellipaketteja.
Gail Halvorsen saa lempinimen Candy Bomber, karkkipommittaja.
Saarron loppu
Vuoden 1949 pääsiäisenä lennetään Berliiniin 12 940 tonnia rahtia, mikä vastaa kahtakymmentäkahta viisikymmenvaunuisen junan kuljetuskapasiteettia. Neuvostoliiton diktaattori Josif Stalin alkaa tajuta, ettei saarto onnistu. Se on syytä lopettaa.
Keskiyöllä kesäkuun 11. päivänä jyrisee ensimmäinen kuorma-autosaattue Berliiniin. Kaupunkilaiset humaltuvat onnesta. Tempelhofin kentällä naiset kiskovat lentäjät koneistaan ja halaavat heidät lähestulkoon tukehduksiin.
Pari kuukautta sitten 83-vuotias Eberhard Kirsch osallistui ilmasillan 70-vuotisjuhlallisuuksiin. Hän oli aikanaan lähes joka päivä kavereineen huiskuttamassa amerikkalaiskoneita tervetulleiksi Berliniin. Hän on takana näkyvän valokuvan punapaitainen poika toisena oikealta. © AFP / LEHTIKUVA
Juhlittujen lentäjien joukossa on myös kapteeni Jack O. Bennett. Vuoden takainen perunalento ei jää hänen ainoakseen – päinvastoin. Hän on tehnyt lähes 500 ilmasiltalentoa Berliiniin ja takaisin.
Ja kun saarto on päättynyt, hän jatkaa PanAm -yhtiön päällikkölentäjänä Saksassa aina vuoteen 1974 asti. Kotimaahansa ei hän enää palaa vaan asuu perheineen Berliinissä Grünewaldin kaupunginosassa kuolemaansa asti.
Haastattelijoille Bennett sanoo, että he lentäjät eivät olleet ilmasillan sankareita. Sankareita olivat kenttien tutkalennonjohtajat. Hänen mielestään ilmasilta oli sinänsä häpeällinen myönnytys venäläisille: ”Olisin itse määrännyt panssarit avaamaan tietä Berliiniin, mutta jos kerran Yhdysvaltojen presidentti Harry Truman kielsi sen, niin presidenttiä oli toteltava.”
Lähteet: Lawrence Freedman: The Cold War; Leon Uris: Harmagedon; Für Jack Bennett (Die Welt 20.6.1998); Capt. Jack Bennett, a Berlin Airlift Hero (The New York Times 4.9.2001).