Kirkonmies ennusti kohtalonsa

Tämä karu, rehellinen ja syvältä koskettava runo kohotti Väinö Havaksen yhdeksi tunnetuimmista sankarivainajista.

Testamentti pojalleni

Tänä aamuna, poikani, lähden
kohti tuskien rintamaa.
Sinun, äitis ja veljies tähden
minut kutsuvi isänmaa.

Isänmaallinen, kontua vailla
olen ollut ja köyhä mies.
Sydän-Suomeni karuilla mailla
oli suitseva kotilies.

Perinnöksesi, poikani, annan
tyhjät taskut ja isänmaan,
kalasaunani välkkyvän rannan,
pyhän uskoni Jumalaan.

Minut kerran kun kantavat luokses,
risti sormes ja ole mies!
Kävi, poikani, näin sinun vuokses,
minä viitoitin miehen ties.

Väinö Havas laati runon lähtiessään syksyllä 1939 vapaaehtoisena, yli 40-vuotiaana kansanedustajana ja yhdeksän lapsen isänä rintamalle. Runon tekstissä hän ennusti oman kohtalonsa, joka täyttyi jatkosodassa heti hyökkäysvaiheen alkupuolella.
Runon teki tunnetuksi myös Sulho Rannan siihen säveltämä musiikki, joka syöpyi lukemattomissa sankarihautajaisissa surijoiden mieleen.
Komppanianpäällikön tehtäviin vapaus- ja heimosoturi Havas oli jo hieman yli-ikäinen, mutta samoihin tehtäviin hän kapteenina ilmoittautui myös jatkosodan alkaessa.
Hän ei kirkkoherran ammatistaan huolimatta toiminut kenttäpappina, vaan jalkaväkikomppanian päällikkönä.

Runoilija, kansanedustaja

Väinö Havas ehti luoda monta uraa. Hän oli teologi, palavasieluinen pappi ja saarnamies, joka nuorena liittyi lestadiolaiseen uusherätykseen.
Havas oli kirjallisesti lahjakas, hänen tuotantoaan on käännetty useille kielille. Hänen runoilijankykynsä ilmenee oivallisesti muun muassa virsirunoudessa.
Havas otti ahkerasti kantaa yhteiskunnallisiin ja uskonnollisiin asioihin. Nämä toimet johtivat hänet politiikan pariin, kokoomuspuolueeseen.
Hän toimi presidentin valitsijamiehenä 1931 ja 1937, ja 1940 hän oli valitsemassa Risto Rytiä presidentiksi. Eduskuntaan Havas pääsi 1939 vaaleissa.
Nuorukaisena Havas osallistui vapaussotaan. Hän oli innokas suojeluskuntalainen, mutta suuri idealisti, joka halusi yhdistää koko kansan samojen lippujen alle.
Idealismia osoitti myös se, että hän osallistui Viron vapaussotaan 1919 ja heti sen jälkeen Aunuksen retkeen.
Aunuksessa hän tutustui tulevaan vaimoonsa Adelia Kauhaseen, joka toimi lääkintälottana. Molemmat haavoittuivat sotaretkellä.

Matkan pää Suojärvellä

Syksyllä 1939 yksimielisyyden ja uhrimielen ajatuksissa nuoremmat kansanedustajat joutuivat pohtimaan liittyäkö vapaaehtoisena armeijaan. Lain mukaan kansanedustajat on vapautettu palveluksesta edustaja-aikanaan.
Havas palveli komppanian päällikkönä 23 Divisioonan jalkaväkirykmentti 68:ssa. Hän osallistui taisteluihin Summassa ja viime vaiheessa Talissa.
Havaksen unelma, Petroskoin-Äänislinnan valtaus jäi häneltä kokematta. Kesä 1941 avasi vielä kerran jo menetetyksi luullun vanhan unelman suuresta Suomesta. 43-vuotias veteraani marssi joukkonsa JR 50:n kärjessä Suojärvelle tavoitteenaan Äänisen rannat.
Taistelu yhdessä alikersantti Väinö Sokan, myöhemmän Mannerheim-ristin ritarin kanssa päättyi kolmen vihollispanssarin tuhoamiseen, mutta samalla Havaksen kaatumiseen aamuyön hämäryydessä 21. elokuuta 1941.

Kiellettyjen listalle

Kirkkoherra Havaksen kohtalo nousi koko kansan tietoisuuteen kirjailija Martta Haatasen elämäkertaromaanin Kirkastettu sydän (1943) kautta.
Kirjaa myytiin heti neljä painosta ja viides vielä sodan kestäessä 1944. Sitten se joutui kiellettyjen kirjojen listalle.
Suomi-Filmin toimitusjohtaja Risto Orko pani parhaat voimansa tekemään romaanista elokuvan. Sen ohjasi Ilmari Unho, pääosassa kirkkoherra Ahti Hilpiä näytteli Joel Rinne ja hänen puolisoaan Emma Väänänen.
Rinne sai osastaan Jussi-palkinnon.
Myös filmi joutui kiellettyjen listalle, josta vapautui vasta 1975. Tuolloinkin Kansan Uutiset ja Tiedonantaja sekä neuvostoliittolainen Sovjetskaja Rossija hyökkäsivät jyrkästi sitä vastaan, koska se oli ”Suomen ja Neuvostoliiton hyviä naapuruussuhteita loukkaava”.

Väinö Havas

Sukunimi vuoteen 1906 Örling.
Syntyi 15.8.1898 Lempäälässä, kuoli Suojärvellä Laatokan Karjalassa 21.8.1941.
Kirkkoherra, kansanedustaja, kapteeni.