Kuolleita 26 - Kuurilassa sattui hirvittävä junaonnettomuus vuonna 1957

Radiokuuluttajan ääni oli matala ja hiljainen. Hänellä oli suru-uutinen Suomen kansalle. Elettiin maaliskuun 15. päivää vuonna 1957.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Vasta Kuurilan junaturman jälkeen VR päätti hankkia radiojärjestelmän, jonka avulla veturimiehistö ja junanlähettäjät saattoivat jatkuvasti olla yhteydessä toisiinsa.

Radiokuuluttajan ääni oli matala ja hiljainen. Hänellä oli suru-uutinen Suomen kansalle. Elettiin maaliskuun 15. päivää vuonna 1957.
(Päivitetty: )
Teksti:
Antero Raevuori

Maantiellä on kolmen kilometrin pituinen liikkumaton autojono. Kuljettajat ja matkustajat ovat jättäneet autot ja kävelleet yli lumipeitteisten peltojen kohti junarataa. Heitä on vieri vieressä osin köysin rajatulla alueella.

Kahden järeän nosturin korkealle kohoavat kaulat ovat opastaneet ihmiset radanvarteen. Nosturit ovat kahden puolen Hämeenlinna–Toijala-rataa kolmisen kilometriä Kuurilan asemalta etelään ja viitisen kilometriä Iittalan asemalta pohjoiseen.

Jotain on tapahtunut.

Pian jysähtää, ja Kuurilan junaonnettomuus on totta

Maaliskuun 15. päivän aamu vuonna 1957 on pakkasyön jälkeen talvisen kaunis. Lunta on paljon, ajoittain näkyy myös aurinko. Kaksi junaa etenee täyttä vauhtia, toinen kulkee etelään, toinen kohti pohjoista – samalla raiteella.

Etelään kulkeva juna on raskaan Ukko-Pekka-höyryveturin vetämä yöpikajuna. Se on lähtenyt Torniosta, pääteasema on Helsinki. Ukko-Pekka painaa sata tonnia. Juna on toista tuntia aikataulustaan myöhässä.

Kohti pohjoista kulkee Tampereen kautta Poriin menevä moottoripikajuna numero 41. Sitä vetää kevyt peltikuorinen vetovaunu. Sekin on hieman myöhässä, mikä aiheuttaa päänvaivaa Iittalan ja Kuurilan junanlähettäjille.

Koska rata on yksiraiteinen, täytyy sopia, missä junat kohtaavat. Se on joko Kuurilan tai Iittalan asema, joissa on ohitusraide. Kohtauspaikaksi sovitaan Kuurila. Päätöksen tekevät yhdessä Riihimäen junanohjaaja sekä Iittalan ja Kuurilan junanlähettäjät.

Junien kohtauspaikka muuttuu. Muutoksen tekee Riihimäen junanohjaaja. Uudeksi kohtauspaikaksi tulee Iittala. Kuurilan junanlähettäjä saa tiedon, mutta Iittalan junanlähettäjä on asemarakennuksen ulkopuolella eikä kuule puhelimen pirinää.

Pohjoisen juna ohittaa Kuurilan vauhtiaan hiljentäen. Junanlähettäjä ojentaa veturiin lapun, jossa uudeksi kohtauspaikaksi mainitaan Iittala. Hän antaa junan mennä, vaikka ei ole saanut yhteyttä Iittalan asemalle. Kun hän menee ulkoa asemarakennukseen, Iittalan junanlähettäjä soittaa: Moottoripikajuna numero 41 lähtenyt Iittalasta kohti Kuurilaa.

Vetureissa ei ole radiopuhelimia. Kuljettajat eivät tiedä, että pian jysähtää.

Hätäjarrutus

Katastrofi lähestyy. Iittalan ja Kuurilan junanlähettäjät ovat kauhua täynnä, mutta ryhtyvät silti toimimaan. Kumpikin soittaa poliisille hälytyspuhelun. Ambulanssit lähtevät liikkeelle kohti oletettua törmäyspaikkaa. Sairaalat hälytetään ottamaan vastaan loukkaantuneita. Parolasta komennetaan sotilaita raivaustöihin.

Pohjoisen yöpikajuna kiihdyttää vauhtiaan. Kuljettaja haluaa kuroa umpeen myöhästymisaikaa. Loiva alamäki nopeuttaa junan vauhtia, joka lähenee 60 kilometriä tunnissa. Lämmittäjä lapioi riuskasti hiiliä veturin tulipesään. Kaarteessa nopeus nousee jo 80 kilometriin tunnissa.

Veturinkuljettaja ei näe riittävästi eteenpäin kaarteen takia. Pitkä höyrykattila haittaa sekin näkyvyyttä. Moottoripikajunan kuljettajalla on sen sijaan hyvä näkyvyys. Hän säpsähtää, kun edestä harvapuisen metsikön takaa näkyy mustaa savua. Sen täytyy lähteä vastaantulevan junan veturista.

Hetkeä myöhemmin Ukko-Pekan kuljettaja painaa hätäjarrutuskahvan pohjaan. Lämmittäjä tajuaa, että nyt on tosi kyseessä, tukee itseään höyrykattilaan ja painaa päänsä alas.

Rysähdys kuuluu kauas yli rauhallisen maalaismaiseman.

Moottoripikajunan vetovaunu hajoaa kappaleiksi, samoin sen toinen vaunu. Pikajunan ensimmäinen puukorinen makuuvaunu tunkeutuu Ukko-Pekan hiilivaunun alle. Moottorivaunun jäännökset paiskautuvat sen ja veturin päälle, joka vaappuu ja kaatuu kyljelleen. Lämmittäjä syöksyy ulos hytistä, kuljettajaa ei näy missään.

Hetken ajan vallitsee syvä hiljaisuus. Veturin kattilasta sihisee ulos kuumaa höyryä. Sitten alkaa kuulua avunhuutoja. Kello on 9.45.

Vajaa minuutti…

Onnettomuuspaikalta on lähimmälle maantielle noin neljäsataa metriä. Loukkaantuneita kuljettamaan saapuu lähiseudun maalaistaloista miehiä hevosten vetämine rekineen. Maantiellä odottaviin autoihin tuodaan nelisenkymmentä loukkaantunutta. Heistä seitsemän on saanut vakavia vammoja.

On tapahtunut Suomen rauhanajan vakavin junaonnettomuus.

Haalariasuiset VR:n pelastusmiehet ja Parolan varuskunnan sotilaat löytävät junien jäänteistä pahoin ruhjoutuneita ruumiita. Kaikkiaan kuolleita on 26.

Molemmat moottoripikajunan kuljettajat ovat saaneet surmansa, samoin Ukko-Pekan kuljettaja. Vain sen lämmittäjä on pelastunut. Hänen vammansa ovat vähäiset.

Sunnuntaina 17. maaliskuuta paikalle ajetaan kaksi raskasta rautatienosturia. Kummankin nostovoima on 75 tonnia. Parituhatta ihmistä seuraa seitsemän tuntia kestävää Ukko-Pekan nosto-operaatiota.

Kun Ukko-Pekka on saatu pystyyn, sen alta löytyy ruhjoutunut veturinkuljettaja. Jarrutuskahvaa painaessaan hänellä on ollut elinaikaa jäljellä enää vajaa minuutti.

Lähteet: Resiina-lehti 2/1987, Veturimies-lehti 1/2001, Ylen elävä arkisto, Helsingin Sanomat ja Aamulehti 16.-18.3.1957

Lue myös:

Mummoni pelastui Titanicilta viimeisellä pelastusveneellä

X