Lyhyt konepistoolin sarja
”Pian äkkäsimme ison vaalean rakennuksen, jonka kellari-ikkunoista sujahdimme sisään pensaikon suojassa”, kertoi vuoden 1944 lopulla sotavankeudesta vapautunut ja Suomeen palannut sotamies Toivo Lahtinen. Kyseinen rakennus on juuri nyt varsin ajankohtainen.
Tältä näytti Viipurin kirjastossa 12. syyskuuta 1941. Kuva: SA-kuva.
Se oli Alvar Aallon suunnittelema Viipurin kirjasto, ”maailmalla tunnetuin suomalainen rakennus”, kuten arkkitehti Maija Kairamo äskettäin totesi. Ajankohtainen kirjasto on siksi, että pari vuosikymmentä kestänyt restaurointi ja korjaus on nyt viittä vaille valmis. Jatkosotaa seuranneina vuosina Viipurin uudet valtiaat antoivat sen rappeutua lähes täysin.
Vaan palatkaamme sotavanki Toivo Lahtisen kertomaan, joka on luettavissa sotahistorioitsija Eeva Tammen teokseen Viipuri 1944 (WSOY, 2007) kirjoittamasta artikkelista. Lahtinen oli yksi vänrikki Heikki Eräsen 15./20.Pr:n miehistä, jotka yrittivät vetäytyä pois Viipurista.
Oli kesäkuun 20. päivä 1944, ja puna-armeijan kärkijoukot olivat jo kaupungin keskustassa. Taistelu Viipurista oli melkein ohi. Pian se ei enää olisi suomalainen kaupunki.
Vänrikki Eräsen ryhmä vetäytyi keskellä savua ja sekasortoa, vihollisia oli ympärillä ja sivuilla. Puiston keskellä oleva vaalea rakennus, Viipurin kirjasto, tuntui tarjoavan suojaa. Epäilys valtasi kuitenkin lähes saman tien miesten mielet. Jos viholliset huomaavat heidän piileskelevän kirjastossa, niin varmasti heittävät pari kasapanosta ikkunoista sisään, mikä olisi kaikkien loppu.
Lahtisen kertoman mukaan eräs vanhempi mies sanoi suoraan, mitä ajatteli:
”Jos nyt antaudumme vangeiksi, voi teistä nuorista moni jäädä henkiin. Sitten hän heilautti valkoista vaatetta ja niin kuului ulkoa komentoääni ja mies kömpi ikkunasta ulos. Pian avattiin ovi rappujen yläpäästä ja saimme kaikki käydä peräkanaa pihalle. Yksi miehistämme oli haavoittunut reiteen ja hänet talutettiin ulos. Haavoittunut piti jättää siihen ruohikolle. Kun pääsimme kulman taakse, kuului lyhyt konepistoolin sarja ja tiesimme, ettei kaveri kävele enää koskaan.”
Puna-armeijan miehet olivat saaneet määräyksen, että kävelemään kykenemättömiä ei lähdetä raahaamaan minnekään, vaan heidät on ammuttava niille sijoilleen.
Viipurin kirjaston edessä ammuttu, tai pikemminkin teloitettu, oli orimattilalainen sotamies Veikko Katajainen, jonka viime hetkistä Niilo Lappalainen on kertonut kirjassaan Viipuri toisessa maailmansodassa (WSOY, 1991):
”Eränen tuli ensimmäisenä kirjastosta taluttaen vaikeasti haavoittunutta sotamies Veikko Katajaista. Käytävän suulla rävähti pari lyhyttä konepistoolisarjaa. Katajainen vaipui lattialle. Kaikkin ovien edessä oli illalla suomalaisen sotilaan ruumis. Saattaa olla, että tässä vaiheessa oli sattunut muutama ’vahingonlaukaus'”.
Epäilemättä korjattuun ja pian avautuvaan Viipurin kirjastoon käyvät tutustumassa tuhannet suomalaisturistit. Yhtä varmaa on, ettei yksikään opas tule kertomaan, mitä siellä tapahtui iltapäivällä kesäkuun 20. päivänä vuonna 1944.
Pääasia, että kirjastorakennuksesta tulee ”pirun hieno”, kuten restaurointiyhdistyksen arkkitehti Tapani Mustonen äskettäin totesi Helsingin Sanomissa.
Veikko Katajaisen hautakivi on Orimattilan sankarihautausmaalla. Kirkkoherranviraston tiedon mukaan hänet julistettiin kuolleeksi 20.6.1947 eli tasan kolme vuotta yllä kuvattujen tapahtumien jälkeen.
Katajaisen – samoin kuin usean muunkin kentälle jääneen Orimattilan miehen – siunauspäiväksi on merkitty 7.11.1948.