Mirjami Kuosmanen - Suomifilmin tahtonainen

Näyttelijä Mirjami Kuosmanen rikkoi rajoja koko elämänsä ajan. Tummassa ja tulisessa Mirjamissa oli samaa taikaa kuin Valkoisen peuran noidassa. Tähden syntymästä on kulunut sata vuotta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Valkoisen peuran tähti Mirjami Kuosmanen kirjoitti rooleja varta vasten itselleen.

Näyttelijä Mirjami Kuosmanen rikkoi rajoja koko elämänsä ajan. Tummassa ja tulisessa Mirjamissa oli samaa taikaa kuin Valkoisen peuran noidassa. Tähden syntymästä on kulunut sata vuotta.
Teksti: Riikka Pennanen

Mirjami Kuosmasen alkutaival oli yhtä erikoislaatuinen kuin nainen itse.

Helmikuun 22. päivä vuonna 1915 Keuruulla syntyneen Anni Mirjam Mielikki Kuosmasen isä Paavo Kuosmanen oli menestyvä tehtailija ja sahanomistaja: Mirjamin lapsuudessa rahaa riitti ja kasvatus oli vapaamuotoinen.

Kuosmaset asuivat komean kosken rannalla Keuruun Virtalassa. Kylillä elettiin värikästä elämää ennen sotia. Kerrotaan, että 1930-luvun alussa kaikille töitä kyseleville miehille löytyi Kuosmaselta töitä – ennen kuin Paavo kompastui lamaan ja menetti omaisuutensa.

Paavo Kuosmasella oli tapana hemmotella tyttäriään ja kuljettaa heitä kouluun T-mallin Fordillaan rouvansa Alinan vastusteluista huolimatta. Auto ei ollut ainut asia, josta Kuosmaset olivat kylällä kuuluisia.

Hurjami

Kuosmasen perheen kymmenestä lapsesta jäi eloon kuusi, ja heistä voimakastahtoisin oli Mirjami. Polkkatukkainen tyttö rikkoi jo lapsena sovinnaisena pidetyn käytöksen normeja.

Paikkakunnalla hänet muistetaan hurjana ja pelottomana tyttönä, joka ajoi Harley Davidsonia, harrasti urheilua poikien kanssa, laski kosken uimalla ja jopa sammutti yksin kotitaloaan uhkaavan palon.

Mirjami tunnettiinkin tuttavallisemmin lempinimellä Hurjami. Hänessä oli todellista tähtiainesta alusta pitäen.

”Yhteislyseon villikissa osoittautui nimittäin todelliseksi urheilukenttien amazooniksi, joka oli luotu vainoamaan ennätyksiä. Sprintteri, miekkailija, keihäänheittäjä, vesipeto, korkeushyppääjä…” kerrottiin Seurassa vuonna 1939.

Kahden sisarensa lailla Mirjami kävi koulunsa Jyväskylän yhteislyseossa. Kouluvuosina hän menestyi erinomaisesti yleisurheilussa, miekkailussa ja uinnissa. Ratsastus oli hänelle läpi elämän kestävä intohimo.

Kerran Mirjami osallistui ainoana naisena Jyväskylän ympärijuoksuun koulunsa ankkurina. Kilpailun voitti eräs poliisi, mutta suurimman yleisönsuosion sai ”urheilukenttien amazooni” Mirjami.

Hän oli myös synnynnäinen esiintyjä, ja elokuvamaailmasta tuli lopulta hänen kohtalonsa.

Revyytyttö

Esiintymishaluinen nuori nainen haki Suomen Näyttämöopistoon Helsinkiin, missä hän opiskeli vuodet 1936–38. Mirjami opiskeli päivät, tähtäimessään teatterinäyttelijän ura ja esiintyi iltaisin sivuosissa Helsingin Kansanteatterissa.

Mirjami Kuosmasen ja Erik Blombergin tiet kohtasivat ensimmäisen kerran näihin aikoihin. Blomberg oli lyönyt itsensä läpi 1930-luvun puolivälin jälkeen Risto Orkon ja Teuvo Tulion elokuvien taitavana kuvaajana. Omien sanojensa mukaan Erik huomasi Mirjamin vuonna 1938 Kansanteatterin Vetoketju-nimisessä revyyssä ”nakkaamassa koipea”.

Opiskelleessaan Näyttämöopistossa Mirjami Kuosmanen aloitti filmiuransa avustajaosissa. Teuvo Tulio huomasi Mirjamin ja pani merkille tämän poikkeuksellisen ulkomuodon, joka vaikutti nuoresta ohjaajasta harvinaisen filmaattiselta.

Mirjamin ensimmäinen varsinainen filmirooli oli Tulion melodraamassa Laulu tulipunaisesta kukasta (1938). Menestys elokuvassa vei nuoren näyttelijättären peruuttamattomasti filmin maailmaan.

Myös toinen lupaava nuori ohjaaja, Nyrki Tapiovaara, kiinnostui persoonallisesta Mirjamista. Kun Tapiovaaran ja Erik Blombergin tuotantoyhtiö Eloseppo Oy teki komedian Kaksi Vihtoria (1939), esiintyi tummaääninen Mirjami revyylaulajan roolissa laulaen mieleenpainuvasti kappaleen Sulamit.

Yllätyshäät

Mirjami Kuosmanen ja Erik Blomberg tutustuivat paremmin Miehen tie (1940) kuvausten aikana vuonna 1939. Erik toimi elokuvan tuottajana ja kuvaajana, ja Mirjami näytteli naispääosaa. Filmi ei ehtinyt valmistua ennen talvisodan alkua, mutta Mirjami ja Erik ehtivät sen sijaan mennä naimisiin.

Syksyllä 1939 pidetyt häät yllättivät niin avioparin läheiset ja tuttavat kuin kollegatkin.

”Monikaan ei tiennyt aikeistamme,” muisteli Erik Jaana-lehdessä 1960-luvulla.

”Meidät vihittiin Helsingin tuomiokunnan arkistossa, siellä oli tuomari, joka suoritti vihkimisen. Sitten me kävelimme alas Kaivopuistoon ja Vedutan kahvilaan hääkahville.”

Mirjami ja Erik ehtivät olla kaksi viikkoa naimisissa ennen kuin annettiin yleinen hälytys, ja talvisota alkoi. Nyrki Tapiovaaran kaaduttua talvisodassa Erik ja Mirjami saattoivat Miehen tien esityskuntoon.

F. E. Sillanpään tekstiin pohjautuva elokuva oli taiteellinen ja kaupallinen menestys, ja se oli myös Mirjami Kuosmasen läpimurtorooli. Miehen tien myötä Mirjami lunasti paikkansa suomalaisen elokuvan vahvana tahtonäyttelijättärenä.

Jatkosodan aikana Mirjami nähtiin Suomen Filmiteollisuuden verevänä ja aistillisena tähtenä muun muassa draamassa Yrjänän emännän synti (1943). Lapsettomuusongelmaa käsittelevä melodraama ei jättänyt katsojia kylmäksi.

Vuonna 1947 Mirjami matkusti Keski-Ruotsiin kuvaamaan elokuvaa Elämää suomalaismetsissä, jonka Erik Blomberg kuvasi. Mirjamin saama päärooli ruotsalaisessa filmissä oli Suomessa suuri tapaus. Länsinaapurin lehdet nimittivät Mirjamia ”Ruotsin Esther Williamsiksi” Hollywoodin esikuvan mukaan. Hänet esiteltiin urheilullisena suomalaisena näyttelijänä.

Ei mikään kotiäiti

Mirjami Kuosmasen ja Erik Blombergin kanssa työskennellyt näyttelijä Maija Karhi muistelee pariskuntaa lämpimästi.

”Erik oli sivistynyt suomenruotsalainen mies. Mirjami puolestaan oli hyvin alkuvoimainen. He täydensivät toinen toisinaan. He olivat hyvin läheisiä ja tekivät myös työtä tiivisti yhdessä.”

Pariskunnalle syntyi neljä lasta: Peter (s. 1941), Nina (s. 1943), Juha (s. 1944) ja Erkka (s. 1945). Erkka Blombergin mukaan hänen vanhempansa elivät elokuvalle ja toisilleen.

Mirjami ja Erik olivat erinomainen työpari ja työ oli heidän elämässään ensisijainen. Erkka ja hänen veljensä Juha Blomberg kertovat, että heidän äitinsä on jäänyt lapsille eräänlaiseksi mysteeriksi. Mirjami ja Erik viettivät paljon aikaa kuvauksissa ja lapset olivat sen aikaa sukulaisten hoivissa.

”Perheessä elettiin kahdenlaista elämää: vanhempien elämää, joka pyöri elokuvien ja elokuvaväen ympärillä, ja toisaalta lasten elämä, jossa isoäiti piti heistä huolta,” Erkka kertoo.

”Me lapset emme osallistuneet elokuvan tekoon kuin muutaman kerran. Kihlausta tehdessä Nina-sisko esitti nuorta Eevaa ja Hääyötä tehdessä kaikki olivat mukana Puolan matkalla. Kesällä vierailimme muutamien leffatuttujen mökeillä. Mikään kotiäiti Mirjami ei ollut.”

Valkoinen peura

Vuonna 1949 toteutui pariskunnanpitkäaikainen haave: he pääsivät tekemään Lappi-aiheista elokuvaa. Jack Witikan ohjaama Aila – Pohjolan tytär (1951) ei kuitenkaan tyydyttänyt heitä.

Ajatus muotoaan muuttavasta, kohtalokkaasta naisesta valkeni Mirjamille eräänä yönä.

”Olin vielä papereitteni kimpussa, kun kuulin vaimoni nauravan makuuhuoneessa. Hätkähdin, että nyt hän on seonnut, mutta hän oli keksinyt tarinan legendaytimen. Naisen muuttumisen peuraksi,” Erik muisteli Me Naiset -lehdessä 70-luvulla.

”Kaikissa kulttuureissahan on taruja ihmisen muuttumisesta tiikeriksi, sudeksi tai muuksi pedoksi.”

Avioparin yhteistyö huipentui fantasiaelokuvassa Valkoinen peura, joka kuvattiin Lapissa keväällä 1952. Blombergit kirjoittivat ja suunnittelivat elokuvan yhdessä Mirjamin aiheen pohjalta. Erik toimi kuvaajana ja ohjasi kameran liikkeitä ja ihmisiä, kun taas Mirjami ohjasi näyttelijätyötä ja dialogia. Kuosmanen tulkitsi elokuvan pääosan, noita Piritan roolin.

Valkoista peuraa luonnehdittiin heti tuoreeltaan poikkeukselliseksi kotimaiseksi elokuvaksi.

Lapista Cannesiin

Erik Blombergin ja Mirjami Kuosmasen mestariteos Valkoinen peura merkitsi Jussi-palkintojen lisäksi suomalaisen elokuvan läpimurtoa maailmalla. Elokuva vei avioparin jopa Cannesin elokuvajuhlille, jossa se palkittiin keväällä 1953 parhaana taruelokuvana.

”Cannesin matkan menestys oli suuri yllätys,” Erkka Blomberg kertoo.

”Ulkoministeriö junaili elokuvafestivaalikutsua, mutta vanhempani eivät olleet varmoja kannattaako Cannesiin lähteä.”

Erik ja Mirjami joutuivat kustantamaan Valkoisen peuran festivaalikulut itse.

”Noihin 14 päivään mahtui lukematon määrä lounaita, cocktail-kutsuja ja iltajuhlia,” Mirjami kertoi Uudelle Suomelle.

”Kun aamulla astui ulos hotellihuoneen ovesta, oli kyllä parasta ottaa heti hymy huulilleen, sillä valokuvaajia ja lehtimiehiä vilisi kaikkialla. Eräässä tilaisuudessa oli läsnä 30 filmitähteä ja 450 lehtimiestä – sen kauheampaan paikkaan ei enää voi joutua!”

Cannesissa aviopari lounasti Gary Cooperin ja Zsa Zsa Gáborin kanssa, ja Mirjami ystävystyi Tuulen viemää -tähden Olivia de Havillandin kanssa. Valkoinen peura palkittiin myös Hollywoodissa parhaana vieraskielisenä elokuvana Golden Globe -palkinnolla vuonna 1956.

Kun on tunteet

Mirjami Kuosmasen ja Erik Blombergin yhteistyö jatkui elokuvan Kun on tunteet (1954) parissa, jonka käsikirjoituksen Mirjami työsti suosikkikirjailijansa Maria Jotunin novelleista. Tuloksena on elokuva, jonka vuoropuhelu on kuin musiikkia. Erkka Blomberg kuvailee Kun on tunteita elokuvaksi, josta Mirjami oli ylpeä.

”Mirjami Kuosmanen ja Erik Blomberg olivat sitä mieltä, että piti olla hyvin ehdoton Jotunin tekstille,” elokuvan pääroolia esittävä Maija Karhi kertoo.

”Leskirouvaa näyttelevä Senni Nieminen tuli Helsinkiin jo edellisenä iltana ennen yhteisen kohtauksemme kuvausta. Erik ja Mirjami olivat varanneet meille hotellihuoneen, jotta saisimme harjoitella Jotunin pitkää dialogia kaksin ennen kuvausta.”

Karhi kertoo, että elokuvaan mukaan pääseminen oli suuri kunnia vain 22-vuotiaalle näyttelijättärelle.

”Olin hyvin otettu siitä, että sain kunnian tehdä heidän kanssaan yhteistyötä.”

Karhi palkittiin roolisuorituksestaan parhaan naissivuosan Jussi-palkinnolla.

Näyttelijänä ja käsikirjoittajana Mirjami jatkoi vielä Aleksis Kiven Kihlauksen (1955) filmatisoinnissa. Aviopari Blombergin ja Kuosmasen viimeiseksi yhteiseksi elokuvaksi jäi puolalais-suomalais-ruotsalainen yhteistuotanto Hääyö (1959).

Mirjami Kuosmanen esiintyi uransa aikana kaiken kaikkiaan 24:ssä elokuvassa.

Mahtava diiva

Mirjami palasi näyttämölle syksyllä 1962, jolloin hän esitti Intimiteatterissa Henrik Ibsenin Meren naisen nimiosaa. Aihe oli kummitellut Mirjamin mielessä jo 1950-luvulta lähtien.

Näytelmästä tuli todellinen tahtojen taisto, kun ohjaaja Mauno Mannisen ja näyttelijän näkemyksissä oli ristiriitoja.

”Äitini oli mahtava diiva, jolla oli voimakas tahto ja mielipide”, Erkka Blomberg muistelee.

”Ei siis mikään helppo ohjattava. Erik osasi ohjata Mirjamia ja ymmärsi tämän antaa tehdä rooli itsenäisesti.”

Mirjami totesikin vuonna 1946 osuvasti:

”On oltava suuri persoonallisuus ollakseen suuri näyttelijä.”

Mirjami Kuosmanen kuoli yllättäen 48 vuoden iässä verisuonen katkeamiseen vuonna 1963.

”Mirjami oli ollut kova urheilija nuoruudessaan ja hän kuului Helsingin uimareihin,” Erkka kertoo.

”Isä kertoi äitini uineen uimastadionilla hurjasti ja pyörtyneen suihkussa, verisuoni päässä oli katkennut.”

Mirjami Kuosmanen lähti saappaat jalassa.

X