Etkö tiennyt? Myös Janina Fry, Jukka Kajava ja Hector ovat osallistuneet euroviisuihin – katso videot ja hymyile

Keitä kaikkia onkaan häärinyt euroviisuedustajiemme taustajoukoissa?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kas Kaija Koohan se siinä vasemmalla vaaleanpunaisissaan. Taustakuorossa myös Anita Pajunen ja Jokke Seppälä. Solistina Kirka. Sijoitus yhdeksäs Luxemburgin euroviisuissa vuonna 1984.

Keitä kaikkia onkaan häärinyt euroviisuedustajiemme taustajoukoissa?
(Päivitetty: )
Teksti:
Anna Muurinen

Kaikki muistavat, että Marion, Kirka, Laura Voutilainen ja Jari Sillanpää ovat edustaneet Suomea euroviisuissa. Mutta on siellä ollut monia muitakin.

Pumputtelua Airan opeilla

Suomalaisen tanssin ja viihteen moniottelija Aira Samulin, Suomen Leijonan ritarin kunniamerkilläkin palkittu ikiliikkuja, on suomalaisten ohella liikuttanut myös eurooppalaisia. Ikimuistoisen edustuslaulumme Pump pump kuuluisa koreografia on Samulinin luoma.

Fredin kanssa 1976 Haagissa pyllyjään yhteen pumputtelivat muun muassa Titta JokinenAnneli Koivisto ja Nina Tapion äiti Irma Tapio.

Jukka Orma ja Reggae OK

Kun rock, punk ja anarkia kolkuttelivat viisumaailman ovia, Suomi oli portinvartijana.

Riki Sorsan räväkän Reggae OK -esityksen Dublinissa 1981 kruunasi värikäs taustajoukko, jossa soittivat muun muassa tuleva Sielun veljet -kitaristi Jukka Orma ja suomalaisen progerockin ja viihteen peruskivi Pedro Hietanen.

Kaijaa Koo vaaleanpunaisissaan

Usein kuulee kysyttävän, miksei megatähtiluokkaan meillä noussutta, vuoden naisartistiksikin juuri valittua Kaija Koota lähetetä euroviisuihin. Miksipä hän enää sinne lähtisi, hänhän on ollut siellä jo kahdesti.

Ensimmäisen kerran Kaija Koo nautti kansainvälisen laulukilpailun tunnelmasta Kirkan taustajoukoissa 1984, kun edustuslaulunamme oli Hengaillaan. Show’n lavakoreografian oli laatinut Jukka Kajava.

Kaija Koo osallistui viisuihin myös seuraavana vuonna, jolloin nykyinen puutarhaneuvoja Sonja Lumme kajautti hienon Eläköön elämänsä.

Mestarit areenalla

Kirkan ohella myös muut 2000-luvun vaihteen Mestarit eli Hector, Pave Maijanen ja Pepe Willberg on nähty viisulavalla.

Hector saapasteli lavalle ennen Vesa-Matti Loirin esiintymistä Haagissa vuonna 1980. Tekemään mitä? Puhumaan suomea: Miksi? Jotta koko Eurooppa kuulee, miltä se kuulostaa – viisujen teemana oli eurooppalaiset kielet.

Pave Maijanen puolestaan nousi euroestradeille useammankin artistin taustalla aina Ami Aspelundista Kojoon.

Kaksi mestaria nähtiin yhtä aikaa lavalla, kun Pave lauloi yhdessä Pepe Willbergin kanssa Katri Helenan taustalla Dublinissa 1993. Edustuslaulunamme oli Tule luo.

Raakel Lignell viulistina

Vuoden 2000 edustajamme Nina Åström ja kilpailulaulumme A little bit on jäänyt vähemmälle huomiolle, mutta Åströmin yhtyeessä viulua soittanut Raakel Lignell on saanut Tukholman euroviisujen jälkeen paljon media-aikaa.

Lignell on nähty niin Levyraadin juontajana, laihdutusneuvojana kuin Tanssii Tähtien Kanssa -voittajanakin.

Sanoittaja Janina F.

Suomen ja Saksan euroviisukarsintoihin innokkaasti 1960-luvulla osallistunut Miss Suomi 1958 Pirkko Mannola ei ole ainoa kansainvälinen kaunotar euroviisuympyröissämme.

Suomen neito 1993 ja saman vuoden Miss Maailma -kisojen kutonen Janina Fry (o.s. Frostell) kuuluu siihen harvalukuisten taiteilijoiden joukkoon, jotka ovat saaneet sanoituksensa Eurovision laulukilpailun finaaliin. Tämä temppu tapahtui Tallinnassa 2002, kun Laura Voutilaisen laulama Addicted to you edusti Suomea.

Linkin kautta on nähtävissä, kuinka Fryn lyriikka taipuu viron kielelle.

Suomi ja Viro ovat muuten ainoat maat, jotka tekstittävät euroviisukilpailulaulut televisiointia varten.

X