Mikä teki Olavi Virrasta legendan?

Olavi Virta ei ole vain suomalaisen tanssimusiikin kuningas. Hän jätti lähtemättömän jäljen koko suomalaiseen kulttuuriin.
Anna Muurinen
Nostalgia 5.2.2015 04:55

1. Ensimmäinen supertähti

Putkiradiosta kumpuavat mahtipontisen tangon ensitahdit. Kuulijat valpastuvat ja kuin yhteisestä sopimuksesta puheensorina vaimenee. Nyt hiljaa, Olavi Virta laulaa.

Suomalaisten tangokuninkaallisten kruunaamaton kuningas, Olavi Virta, toi kevyen musiikin kentälle ennennäkemätöntä loistoa.

”Olavi Virta oli ensimmäinen suomalainen, jolla oli nykyaikaisen tähden ominaisuudet. Hän oli ensimmäinen teemuselänne, jota kadunmies katsoi kateuden ja ihailun kautta. Kiistaton musiikillinen erityislahjakkuus, karismaattinen persoona ja taistelu elämän karikoissa – kaikki nämä yhdessä tekivät hänestä tähden”, analysoi Yleisradion Iskelmä-Suomi -suursarjan toimittaja Pekka Laine.

Sodanjälkeinen Suomi janosi menestystarinoita, ja Olavi Virta oli vastaus kansan huutoon. Sysmäläisen punavangin poika osasi antaa yleisölle sen haluamaa kaukokaipuuta.

”Olavi Virran esiintymisessä kaikki oli harkittua. Vahvan perusmusikaalisuuden pohjalta hän omaksui asiat helposti. Kuuntelemalla amerikkalaisia Broadway-sävelmiä hän opetteli lausumaan englanninkielisiä tekstejä uskottavasti, vaikkei juurikaan puhunut kieltä”, muistelee säveltäjä ja kapellimestari Ossi Runne, jonka orkesterin solistina Virta lauloi 1950-luvulla usean vuoden ajan.

”Hänellä on vahva näkemys siitä, mitä hän teki ja sen hän teki tyylikkäästi.”

Olavi Virran aloittaessa uraansa tähtikultti oli vasta lapsenkengissä. Jo tuona aikana ryhdikkäässä ja hyvin istuvaan pukuun pukeutuneessa Olavi Virrassa oli jotakin erityistä. Hiukset taakse kammattuna, mikrofonin takana paikallaan seisten hän sai kuulijat uskomaan laulamiinsa tarinoihin.

”Olen aina sanonut, että hän on suurin. Muistan yhä, kun Mestari tuli Miehikkälän lavalle, ja karkasin häntä 12-vuotiaana kuuntelemaan. Hän ei laulanut toisesta suupielestä, vaan oli täysillä mukana siinä. Aivan ihmeellinen laulaja, luonnonlahjakkuus”, muistelee nykytangon kuningas Reijo Taipale.

Virta myös eli kuin supertähti. Hän kestitsi ystäviään, järjesti juhlia ja tarjoutui maksamaan ravintolalaskut. Virta antoi menestyksen näkyä. Ossi Runne muistaa, miten Virta kerran tokaisi: ”Ajattele, Ossi, tuota rahaakin tulee niin, etten tiedä mihin sitä pistäisin!”

1950-luvun loppupuolella laulajamestari löytyi entistä useammin helsinkiläisen Hotelli Tornin kabinetista, jossa ajan huippujulkkikset ja viihdemiehet tapasivat istua iltaa. Meno Tornin 10-kabinetissa oli hurjaa, kuluttavaa ja kallista, eikä monikaan kabinetin kuuluisista kanta-asiakkaista ehtinyt nauttia elämästään eläkeikään saakka.

Kymppiklubin sieluksi on sanottu radion Viisasten kerhon värikästä vetäjää Tauno Rautiaista. Myös elokuvaohjaaja Aarne Tarkas, tv-kasvo Jaakko Jahnukainen ja kohutoimittaja Matti Jämsä kuuluivat Tornin kantaporukkaan. Vetovoimaisten miesten ympärillä pyöri naisia, eikä alkoholi loppunut kesken.

Menevän elämän hintana olivat ihmissuhteet.

”Teimme vuosikymmeniä töitä yhdessä, mutta en voi sanoa, että olisimme olleet ystäviä. Molemmilla oli omat harrastuksensa. Virralla oli se oma kaveriremppansa, jonka kanssa vietti aikaa. En tiedä, missä välissä hän olisi ehtinyt edes mitään ystävyyssuhteita ylläpitää”, sanoo Ossi Runne.

2. Välähdys glamouria

Olavi Virta näyttäytyi suurelle yleisölle ensimmäisen kerran valkokankaalla Valentin Vaalan vuoden 1939 romanttisessa elokuvassa Rikas tyttö, jossa nuori Virta laulaa mustassa smokissa tanssiorkesterin tyylikkäänä solistina.

Suomalaisia oli toki ennenkin nähty yökerhotunnelmissa, mutta tummakulmaisessa ja lempeäkatseisessa Virrassa oli ulkomaiden tuntua. Hän oli kuin kotonaan kansainvälisessä ilmapiirissä.

”Olavi Virta oli tietyllä tavalla hyvin epäsuomalainen, ei millään tavalla maalainen tai maanläheinen jätkäpoika. Hänen imagonsa on aina muistuttanut ennemminkin kaupunkihuijaria tai muuta kehveliä, mutta se ei estänyt häntä saavuttamasta suosiota. Hänellä oli poikkeuksellinen äänimateriaali, ja tulkinta aivan kansainvälistä ykkösketjua”, Pekka Laine pohtii.

Virta oli tyylikäs ilmestys. Hän osasi poseerata lehdille luontevasti jo-
pa Amerikan-autossaan. Valkokangasrooleissaan hän esitti yleensä kilttiä ja romanttista sankaria, joka hurmasi neidot laulullaan.

1960-luvun alkuvuosien kämppäkaveri, muusikko ja Four Cats -laulaja Kai Lind muistaa Virran todellisena herrasmiehenä.

”Olavi oli aina tip top. Aina puku päällä tai vähintäänkin kauluspaita. Hän käyttäytyi hyvin kohteliaasti, erityisesti naisia kohtaan hän oli hyvin korrekti.”

”Hän ei myöskään koskaan korostanut itseään millään tavalla. Todellisten suuruuksien ei tarvitse.”

Hyvä tyylitaju ja huoliteltu ulkomuoto olivat ankaralta Ida-äidiltä perittyjä.

”Ola piti kodinkin kunnossa. Kun hänen äitinsä tuli kylään – Olavi muuten teititteli äitiään aivan loppuun asti – tämä toi oman pölyrätin mukanaan. Se oli kyllä turhaa, asunto oli aina siisti”, Lind muistelee.

3. Uuden ajan moderni mies

Moni muistaa mustavalkoiset lehtikuvat, joissa Olavi Virta esittelee Meritullinkadun luksusasun-
toaan ja sen huippumodernia keittiötä. 50-luvun Suomessa Amerikasta tuotu jääkaappi-pakastinyhdistelmä ja ylellinen kaasuliesi olivat vähintään yhtä hätkähdyttävä näky kuin arkiruoan-
valmistuksesta innostunut mies.

Virta meni naimisiin vuonna 1946, ja perheeseen syntyi kolme lasta Pauli, Sheila ja Harriet. Jo ennen avioitumista Olavi adoptoi myös tulevan puolisonsa Irenen edellisestä liitosta syntyneen Ilse-tyttären.

Perheen pää rikkoi raikkaasti totuttuja sukupuolirooleja osallistumalla ruoanlaittoon – joulukinkku oli Virran bravuuri. Eräänkin kerran hän ilmestyi taloyhtiön pesutupaan, täydelliseen naisten valtakuntaan, ojentaakseen vaimolleen kimpullisen ruusuja ja ilmoittaakseen, että jatkossa perheen pyykkihuolto oli ulkoistettu.Irene-rouvan ei tarvinnut enää rasittaa itseään asialla.

Liiton alkuvuosina Olavi ja Irene Virran perhe-elämä oli onnellista. Perhe ulkoili yhdessä, teki kävelyretkiä ja hiihti. Ilse-tyttären mukaan Virta oli hyvä uimari. Onnellisiin lapsuusmuistoihin kuuluvat myös kesäpäivät, jolloin koko perhe ui ja hyppi kallioilta mereen.

Suuruuden vuosina rahaa tuli ja meni. Toisinaan kaikkea oli yltäkylläisesti, ja toisinaan kodin moderni jääkaappi oli aivan tyhjä. Lapsilleen Virta halusi opettaa rahan arvon.

”Teini-ikäisenä halusin farmarit, mutta isä ei suostunut niitä ostamaan. Menin kuukaudeksi jakamaan lehtiä, ja palkallani ostin sitten ne himoitsemani housut. Vaikka farmarit eivät olleet isän makuun, hän oli hankintaani tyytyväinen ja sanoi: ’Jos olisin ostanut farmarit sinulle, asia olisi unohtunut pian. Nyt muistat nämä housut vielä aikuisenakin.’ Ja oikeassa hän oli”, kertoo nykyisin Ruotsissa asuva Ilse Hammar.

”Vasta 15-vuotiaana sain tietää, ettei Olavi ole isäni. Asian tultua ilmi sain isältä lahjaksi kauniin kynän, johon oli kaiverrettu ”Ilse Virta” ja ”Isältä”. Emme koskaan puhuneet aiheesta ja näin hän osoitti, ettei asiassa edes ollut mitään puhumista. Hänellä oli hyvin suuri sydän,” sanoo Ilse Hammar.

4. Paperitähden kohtalo

”Suomalaiseen julkkiskuvaan kuuluu se, että tähti nostetaan ja lasketaan. Ensin hurrataan ja sitten ollaan pian ampumassa alas. Virta oli ensimmäinen, jonka lehdistö pudotti”, toteaa Pekka Laine.

Vuodesta 1959 tuli Virralle musta vuosi. 1950-luvun lopulla ankara elämänpolte toi mukanaan liikaa alkoholia, vieraita naisia ja tuhlailevaisuutta. Liiketoimien leväperäinen hoitaminen kiristi kierroksia. Olavi Virta oli laulajana uransa huipulla, mutta sai yllättäen potkut levy-yhtiö Levytukusta rahaepäselvyyksien vuoksi.

Kun Ilomantsin työväentalolla maaliskuussa 1959 Virran säestäjänä toiminut hanuristi Arvo Nyström esiintyi lavalla vahvasti humalassa, laitettiin lehdissä keikan nolo keskeytyminen Virran syyksi. Viikkosanomat kirjoitti vielä virheellisesti laulajan vieneen rahapulassaan illan kassan mennessään. Kun muut lehdet jatkoivat perättömän jutun levittämistä, skandaali oli valmis. Velkojat ryhtyivät vaatimaan rahojaan.

Samoihin aikoihin miehensä vauhdikkaaseen elämäntyylin väsynyt Irene-vaimo päätti muuttaa lasten kanssa Ruotsiin ja hakea avioeroa.

Virran terveys alkoi reistailla, sillä alkoholia kului entistä enemmän, eikä yli 40-vuotiaan fysiikka jaksanut valvomista ja pitkiä ajomatkoja entiseen malliin. Laulu kuitenkin kulki uljaana. Näihin aikoihin ajoittuu monta Olavi Virran Scandialle levyttämää klassikkoa Vihreistä niityistä, Luonnonlapseen ja Hopeiseen kuuhun.

Kun Virta sai taloutensa ja uransa paremmalle vaihteelle, perhe palasi yhteen. Yritystä kesti kolme kuukautta ja pudotus oli entistä raaempi.

Laulaja sai ensimmäisen vakavan sairauskohtauksensa vuonna 1962, alle 50-vuotiaana. Kynttilää molemmista päistä polttaneella miehellä todettiin maksakirroosi ja alkoholin aiheuttama sokeritauti. Yksinäisen miehen raitistumisyritykset epäonnistuivat ja Virta joutui maksuvaikeuk-
sien vuoksi muuttamaan usein.

Vastoinkäymisistä huolimatta Virta säilytti yhteyden perheeseensä. Ilse-tytär muistelee, kuinka isä usein ilmaantui Ruotsiin kylään, aivan yllättäen.

”Eteisestä kuului lempeä ’Tulkaas tänne, kakarat!’ ja siellä isä seisoi, syli täynnä tuliaisia.”

5. Pysyvä jälki musiikissa

Olavi Virran hämmästyttävä tuotteliaisuus, 601 levytettyä laulua, 16 valkokangaselokuvaa, omat musiikkiliikkeet ja Suomen ensimmäinen nuottien painamiseen erikoistunut kirjapaino jättivät jälkensä suomalaiseen viihdekulttuuriin. Virta näytti, kuinka ollaan viihdealan ammattilainen. Poika varjoisalta kujalta, Sinitaivas, Täysikuu, Hopeinen kuu – jokainen suomalainen tunnistaa nämä sävelet. Hämmästyttävän moni Virran levytyksistä on levytetty yhdellä tai kahdella otolla.

”Työasiat hän hoiti aina moitteetta”, sanoo Ossi Runne.

”Mestarilla oli taito tehdä komeata kuultavaa vaikka Helsingin puhelinluettelosta. Kaikki se artikulointi ja fraseeraus oli viimeisen päälle”, ihastelee Reijo Taipale.

Etsiessään itselleen sopivia lauluja hän kokosi tanssiorkestereilla edelleen käytössä olevan ohjelmiston. Ilman Virran maailmalta haalimia tangoja ja Keinu kanssani -tyyppisiä boleroita lavatanssikulttuurimme saattaisi edelleen pohjautua jenkkaan ja sottiisiin.

Myös Virran mahtipontinen ja tuhlaileva laulutapa jätti jälkensä tuleviin laulajapolviin. Virta itse kutsui tätä laulutapaansa ”täysijänteiseksi”. Sen kaikuja etsitään yhä, joka kesä Tangomarkkinoillakin.

”Olimme kahden viikon kiertueella Lapissa kesällä 1957, olin tuolloin 25- ja Mestari 42-vuotias. Hän lauloi pari laulua, minä siinä välissä parisenkymmentä, ja sitten hän taas muutaman. Kuuntelin Mestaria lavan takana lautaseinän läpi, se oli todella komeaa kuunneltavaa. Hänen laulutapansa oli hyvin kuluttava”, Taipale arvioi.

”Kävin häntä sen jälkeen aina katsomassa, kun vain olin lähistöllä keikkamatkoilla. Viimeisen kerran tapasimme vain viikkoa ennen kuin tuli hänen aikansa siirtyä yläkertaan. Ei hän vaikuttanut sen huonompikuntoiselta kuin muulloinkaan. Yleensä näissä tapaamisissa muistelimme yhteistä kiertuettamme. Kyllä siinä välillä tippa tuli silmään, puolin ja toisin”, muistelee Reijo Taipale.

”Sellainen laulaja syntyy vain kerran sadassa vuodessa”, kiteyttää Kai Lind.