Seura viihdytti Rukajärvellä

Rukajärven lotilla oli jatkosodassa vapaa-aikana seuranaan myös Seura.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Seuraa luettiin innolla myös hyökkäysvaiheen aikana 1941. Kuva: SA-kuva.

Rukajärven lotilla oli jatkosodassa vapaa-aikana seuranaan myös Seura.
(Päivitetty: )
Teksti:
Hannu Teider

Tänä vuonna 80 vuotta täyttävä Seura ilmestyi myös sotavuosina. Kuvan lotta lukee Seuraa lokakuussa 1941 Rukajärven tuntumassa Novinkajärvellä.

Kenraalimajuri E.J. Raappanan 14. divisioonaan kuuluneet lotat asuivat kuvasta päätellen rintamaolosuhteissa varsin mukavasti, korsun sijaan talossa. Sotatilanne Rukajärvellä oli rauhoittunut.

Mannerheim-ristin ritariksi numerolla 3 ylennetyn Raappanan joukot olivat vallanneet Rukajärven syyskuun puolivälissä.

Muut suomalaisjoukot etenivät vauhdilla itään. Petroskoi oli vallattu muutamia päiviä aikaisemmin ja kaupungin nimi oli muutettu Äänislinnaksi.

Sotavuoden 1941 Seurat sisälsivät runsaasti viihdyttävää luettavaa: jatkokertomuksia, novelleja ja lyhyitä kertomuksia. Seuran lopusta löytyi ristisanatehtäviä, sarjakuvia (mm. ratsupoliisi King sekä Matti Mainio ja Jussi Juonio) sekä vitsipalstoja. Sotaa sivuttiin ainoastaan muutamissa valokuvissa ja artikkeleissa, jotka olivat kotirintamalta tai esimerkiksi kertomuksia lottien työstä.

Seuran päätoimittajana 1941 toimi Ensio Rislakki (18961977). Rislakki oli myös tuottelias kirjailija ja elokuvien käsikirjoittaja.

Myös nimimerkillä Valentin tunnetuksi tullut Rislakki oli myöhemmin Suomen Kuvalehden päätoimittaja (195260).

X