Seuran arkistosta vuodelta 1950: Näin Sibelius kertoo rakkaudestaan sikareihin

Luuletko jo lukeneesi Jean Sibeliuksesta kaiken? Et tällaista juttua. Julkaisemme uudestaan Seuran kuvareportaasin vuodelta 1950. Se vie lukijan aikaan, jolloin puhuttiin sikaria poltellen pilleistä ja pölleistä.
Seura 49/1950. Kuvat Tuovi Nousiainen/Otavamedia
Historia Nostalgia 15.2.2015 06:00

Jean Sibelius, joka täyttää tämän kuun 8. pnä 85 vuotta, on linnoittautunut Ainolaansa elämään vanhuuden päiviä omassa rauhassaan. Vain silloin tällöin hän ottaa vastaan jonkun huomattavan ulkomaisen vieraan, reportterien ja valokuvaajien ei ole helppo päästä häntä häiritsemään.

Valokuvaajamme, joka monen mutkan jälkeen onnistui pääsemään Ainolan oven sisäpuolelle juuri mestarin merkkipäivän aattona, kertoi olleensa jännittynyt ja peloissaankin. Hän oli luonut käsityksensä Sibeliuksesta vain aikaisemmin näkemiensä valokuvien perusteella, joissa mestari yleensä on varsin totisen ja ankaran näköinen. Mutta Ainolan ystävällisessä ja lämpöisessä ilmapiirissä kaikki pelko katosi pian. Rouva Aino Sibelius, mestarin puoliso, otti valokuvaajan vastaan ja hänen rohkaiseva hymynsä karkotti turhan jännityksen.

Kun valokuvaaja oli saanut kameransa kuntoon ja valaistuslaitteet paikoilleen, astui itse mestarikin ”näyttämölle” ja hänen tervehdyksensä oli yhtä ystävällinen ja hymynsä yhtä rohkaiseva kuin rouva Sibeliuksenkin. Sibelius osoittautui myös erittäin kärsivälliseksi ja rauhalliseksi kuvattavaksi. Hän piti valokuvaajaa vieraanaan kokonaista viisi tuntia ja teki auliisti kaiken, minkä valokuvaaja halusi. Koko ajan hän keskusteli vilkkaasti ja hänen liikehtimisensä oli niin joustavaa ja reipasta, että oli vaikea uskoa häntä ikäisekseen. Omista töistään hän tapansa mukaan ei kuitenkaan maininnut sanallakaan.

Sibeliuksen jokapäiväiset kävelyretket Tuusulan metsäpoluilla ovat kuuluisat, ja hyvin mielellään hän valokuvaajan toivomuksesta nytkin siirtyi puutarhaan antaakseen tilaisuuden myös ulkokuvien ottoon. Pukeutuessaan ulosmenoa varten hän pyysi talon uskolliselta palvelijalta:

”Toisitteko minulle sen hienomman hatun, kun otetaan näitä kuvia.”

Kun ulkokuvaus oli suoritettu ja palattiin takaisin sisälle, sanoi mestari tarvitsevansa sikarin. Hän istuutui nimikkotuoliinsa kirjastossa ja silloin valokuvaaja otti tämän kuvasarjan mestarista ja hänen sikaristaan.

JEAN SIBELIUS

Sibelius ei koskaan ole polttanut muita kuin sikareita, tuskinpa hän edes tietää, miltä savuke maistuu. Hänkin aloitteli salapolttoa jo koulupoikana, mutta tovereittensa yskiessä pillien kimpussa röyhytteli polvihousuinen Janne paksua, mustaa sikaria. Sibeliuksen sihteeri kertoo hauskasti ensivierailustaan Ainolassa: ”Mestari tarjosi minulle heti alkajaisiksi hyvän sikarin ja saatuaan tietää, etten milloinkaan ollut sikaria polttanut, oli hän kovin pettyneen näköinen. Varmaan hän ihmetteli mielessään, mitä sellaisella sihteerillä mahtoi olla virkaa, joka ei edes tiennyt, miltä hyvä sikari maistui.”

JEAN SIBELIUS

Harvinainen kuva sävelten mestarista: vedettyään sikaristaan ensimmäisen makoisan sauhun hän – hymyilee valokuvaajalle! Kirjasto, jonka tummat honkaseinät on jätetty tapetoimatta, on hänen mielipaikkansa. Siellä on myöskin suuri radiovastaanotin, jota Sibelius kuuntelee usein myöhäiseen yöhön saakka. Hän seuraa tarkasti omien teostensa esityksiä kaikkialla maailmassa, New Yorkissa, Roomassa, Buenos Airesissa, Lontoossa. Monet orkesterinjohtajat ja konserttitoimistot lähettävät hänelle tiedon konserteista hyvissä ajoin ja pyytävät neuvoja. Kun konsertti alkaa, istuu Sibelius nojatuolissaan sikarilaatikon ulottuvilla.

JEAN SIBELIUS

Ainolassa on tuhkakuppeja joka puolella ja kirjaston lattialla suuri metallinen tuhkamalja, jota mestari siirtelee, minne kulloinkin sattuu istahtamaan. Kukapa muuten uskoisi hänen täyttävän 85 vuotta. Hänen katseensa on terävä ja seitsemää sinfoniaa kuvaavat rypyt otsassa yhtä tuimat kuin ennenkin.

Pillit ja pöllit ovat valloittaneet tupakkamarkkinat, mutta ei Havannan sikarinpyörittäjiltä työ lopu, niin kauan kuin Jean Sibelius elää. Hänen musiikkinsa ystävät kautta maailman lähettävät niitä hänelle lahjaksi laatikkokaupalla ja Ainolan huoneissa tuntuu aina hienon sikarin tuoksu. Näistä lähetyksistä on mestari tietenkin mielissään, mutta Ainolan päivittäinen posti on myöskin valtava ja vierailijoita pyrkii jatkuvasti häntä tapaamaan. Eräskin rouva lensi sitä varten Kap-kaupungista, Etelä-Afrikasta, saakka, oli täällä yhden ainoan päivän ja lensi sitten takaisin!

Pillit ja pöllit ovat valloittaneet tupakkamarkkinat, mutta ei Havannan sikarinpyörittäjiltä työ lopu, niin kauan kuin Jean Sibelius elää. Hänen musiikkinsa ystävät kautta maailman lähettävät niitä hänelle lahjaksi laatikkokaupalla ja Ainolan huoneissa tuntuu aina hienon sikarin tuoksu. Näistä lähetyksistä on mestari tietenkin mielissään, mutta Ainolan päivittäinen posti on myöskin valtava ja vierailijoita pyrkii jatkuvasti häntä tapaamaan. Eräskin rouva lensi sitä varten Kap-kaupungista, Etelä-Afrikasta, saakka, oli täällä yhden ainoan päivän ja lensi sitten takaisin!

Juttu on julkaistu alun perin Seurassa 49/1950.

Lue lisää: Klassisen musiikin juntti: näin kuuntelet Sibeliusta

Keskustelu