Nuoren kapinallisen varjossa

Parta on valkoinen ja niin pitkä, että se liehuu. Kunniamerkit kimaltelevat mustan palttoon rintapielessä. Autot hurahtavat ohi Haminan Fredrikinkadulla. Kävelykoppi napsahtelee jalkakäytävän asvalttiin. Lyhyet askeleet pysähtyvät harmaan talon sisäänkäynnin eteen. Lasi ovi kimaltelee auringossa: Haminan kaupunki sivistyskeskus ja Haminan Asunnot Oy.

Näyttelijä, kirjailija ja kapteeni evp. Lasse Lind nostaa ohuessa, kullatussa ketjussa roikkuvan monokkelin silmäänsä.

Hän ottaa kotikaupunkinsa Haminan historiasta löytämänsä roolin. Liikenteen humussa seisoo henkikirjuri Hugo Leonard Elfvengren, Mannerheimin aikalainen.

”Kun Mannerheim saapui kahdentoista ikäisenä Haminaan, hän muutti ensin tällä paikalla olleeseen kaksikerroksiseen puutaloon.”

Lindin yhdessä Paavo Frimanin kanssa kirjoittama kirja Kadetti Mannerheim ilmestyy lokakuussa. Kirja on Lindille todellinen haaveiden täyttymys. Hän on jo vuosikaudet kerännyt aineistoa Mannerheimin Haminassa viettämästä ajasta.

Mannerheim on entisille upseereille kenties merkittävin henkilö Suomen historiassa. Mannerheimin kautta löytyi myös Hugo Leonard Elfvengren. Lind on kiertänyt henkikirjoittajan roolissa oppaana Haminan kaduilla jo vuosien ajan. Mannerheimin vaiheet Haminassa on kerrottu lukemattomille matkailijoille.

”Mutta tietyin varauksin”, Elfvengren muistuttaa ja hymyilee partansa sisältä.

”Herrasmiessopimuksen mukaisesti on myös asioita, joista ei puhuta.”

Ulos lyseosta

Mannerheim muutti Helsingistä Haminaan keväällä 1880. Jo samana syksynä hän pyrki Keisarillisen Suomen kadettikouluun, mutta ei tullut valituksi, joten hän aloitti opiskelut Haminan ruotsinkielisessä reaalikoulussa.

Vuotta aikaisemmin kuriton ja ikkunoita rikki kivittänyt Mannerheim oli erotettu Helsingfors privatelyceumista eli Böökin lyseosta. Samoihin aikoihin Gustafin ja hänen kuuden sisaruksensa isän Carl Robert Mannerheimin olo Suomen suurruhtinaskunnassa kävi tukalaksi. Perheen mittava omaisuus oli huvennut epäonnistuneissa liiketoimissa ja uhkapeleissä.

Carl Robert Mannerheim ratkaisi ongelmansa karkaamalla vieraan naisen seurassa velkojaan Pariisiin.

”Käytännössä perhe hajosi, kun lapset sijoitettiin sukulaisten luo eri paikkoihin. Gustaf majoitettiin täysihoitoon hänen äitinsä kaukaisen sukulaisen, neiti Amalie Bruunin kotiin Fredrikinkadulle”, Elfvengren kertoo.

Koulukotiin

Seuraavana lukuvuonna Mannerheim muutti yksinäisestä yläkerran kamaristaan silloisen Aleksanterinkadun varrella sijaitsevaan kapteeni Prostoroffin koulukotiin.

”Tuskin Gustaf osasi silloin aavistaa, että tämä katu nimetään vielä hänen mukaansa Mannerheimintieksi”, henkikirjoittaja Elfvengren toteaa ja naputtaa kävelykeppinsä kärjellä katukylttiä.

Hän itse kohtasi ensimmäisen kerran Mannerheimin juuri Prostoroffin koulukodissa.

”Mannerheim karkasi muutaman pojan kanssa yöllä ikkunasta kaupungille. Kun he palasivat kotiin, talon emäntä oli heitä vastassa. Emännän pyynnöstä kävin pitämässä pojille ankaran puhuttelun.”

Mannerheimin Helene-äiti kuoli vain 39-vuotiaana tammikuun 23. päivä 1881. Gustaf oli kantamassa hänen arkkuaan Pohjan Pyhän Marian kirkkomaalla pidetyissä hautajaisissa.

Sitten koitti taas paluu reaalikouluun.

Mannerheim oli lahjakas oppilas, mutta yhä kuriton, jopa huimapäinen.

Hän kirjoitti Sophie-sisarelleen 14. huhtikuussa 1881:

”Matkustimme Haminasta asuintoverini ja minä lauantaina iltapäivällä kello puoli viisi humalaisen ajomiehen kanssa. Aloimme laulaa ja sitä jatkui koko yön, hevosen vaihto, otin ohjakset, ajoimme täyttä laukkaa. Taas hevosen vaihto. Saimme iloisen kyytimiehen, reki meni nurin, ajoimme kilpaa tyttöopistolaisten kanssa, ajoimme yhteen menoon Loviisaan saakka. Virkistimme itseämme.”

Nuori kapinallinen

Teki vilppiä, puhui ja kuiskutteli tunnilla, melusi ja nauroi tanssitunnilla, laiska ja arvaamaton, hyppäsi ulos luokkahuoneen ikkunasta kokoontumissignaalista huolimatta, yritti pettää opettajaa esittäen toisen kadetin tehtävän omanaan, mekasteli sairaalassa, käytti siivotonta kieltä, esiintyi häiritsevästi ja poistui luvatta kasarmiarestista. Tällainen oli nuori Gustaf.

Mannerheimin muisto elää Haminassa vahvana, vaikka hänen opintiensä Keisarillisen Suomen Kadettikoulussa ei ollutkaan kovin kunniakas. Kuva: Juha Metso.

Mannerheim hyväksyttiin Keisarillisen Suomen kadettikouluun 19. kesäkuuta 1882 ja hänet erotettiin sieltä huhtikuussa 1886.

Mannerheim ei sopeutunut kadettikoulun ankaraan sotilaalliseen kuriin.

Hän oli uhmakas eikä alistunut.

Hän oli nuori kapinallinen.

”Mannerheim ei koskaan tehnyt mitään suuria rikkeitä, mutta jatkuva vastahangassa oleminen johti siihen, että häntä ei pidetty enää sopivana kadettikouluun”, Elfvengren kertoo.

”Hänellä katsottiin myös olevan huono vaikutus nuorempiin kadettitovereihinsa.”

Traagiset tapahtumat perheessä vaikuttivat varmasti Mannerheimin käyttäytymiseen, mutta hän oli osoittanut itsepäisyyttä ja voimakasta tahtoa jo varhaisessa lapsuudessaan.

”Eikö neiti ymmärrä, että joka kerta kun minä saan tahtoni läpi, niin se on todistus siitä, että neidillä ei ole tahdonlujuutta”, viisivuotias Gustaf-poika ärähti sveitsiläiselle kotiopettajattarelleen.

Helene-äidille Gustafin itsepäisyys tuotti huolta:

”Kaikista muista lapsista olen levollinen, mutta mitähän mahtaa tulla Gustafista?”

Uusi takaisku

Kadeteilla oli tapana kaivertaa tyttöystäviensä nimikirjaimet jykeviin, vanhojen juhlapukujen kaluunoista valettuihin hopealusikoihin.

Jos Mannerheim kaiversi lusikanvartta, niin siihen jäi Constance Hissingerin nimikirjaimet C.H.

”Hissinger ja Mannerheim olivat jo lapsuudenystäviä, mutta nuorina ihastuivat toisiinsa. Heillä oli yhteisinä harrastuksinaan ratsastus ja luistelu”, henkikirjoittaja Elfvengren kertoo.

Hissinger kuitenkin jätti Mannerheimin tämän ollessa kadettikoulussa ja kihlautui toisen miehen kanssa.

Mannerheimille hylätyksi tuleminen oli perhetragedian ja opinnoissa ilmenneiden ongelmin lisäksi uusi takaisku.

Nuori Mannerheim ajelehti vaikeuksista toiseen.

Haminassa ja Kadettikoulussa oli yhä vaikeampi olla.

Karkumatkalla

Mannerheim oli kasarmiarestissa koko alkuvuoden 1886. Pitkäperjantaina 23. huhtikuuta hän kuitenkin karkasi illalla kestikievariin, mistä hänen matkansa jatkui kuulustelupöytäkirjan mukaan ”maalle.”

Kadettikoulusta erottamiseen johtaneella karkumatkalla Mannerheim kohtasi taas henkikirjoittaja Elfvengrenin.

Mannerheim kirjoittaa muistelmissaan:

”Aresti oli minusta jo liikaa ja eräänä iltana pääsiäisen aikaan 1886 päätin uhmata kieltoa. Muovasin sotilas manttelistani mielestäni varsin laatuunkäyvän sijaisen sänkyyni ja lähdin karkuretkelle. Yöksi menin erään lähistöllä asuvan tutun henkikirjurin luo, jonka mahtava, kuin manan uumenista kohoava bassoääni, kalju päälaki ja tuuhea parta ovat vielä elävästi mielessäni. Hänen kodissaan makasin tilapäisessä vuoteessa, lasi maitoa pöydälläni, kun koulun vääpeli seuraavana aamuna herätti minut viedäkseen takaisin kasarmiin. Vuoteeseeni järjestämä sijainen oli keksitty ja siitä oli syntynyt aika hälinä.”

Kahden päivän kuluttua karkumatkan päättymisestä Mannerheim oli erotettu Keisarillisen Suomen Kadettikoulusta.

Kovasta kurinpidostaan tunnettu Kadettikoulun silloinen johtaja kenraalimajuri Carl Enckell olisi erottanut Mannerheim saman tien, mutta koulun kasvatuskomitean päätöksellä erottaminen päätettiin tehdä hienovaraisemmin: Mannerheimin holhoojalta pyydettiin eroanomus.

”Jos Mannerheim olisi erotettu suoraan, siitä olisi myös tehty ilmoitus kaikkiin Venäjän sotakouluihin eikä Mannerheimilla olisi ollut mitään mahdollisuutta kouluttautua sotilasalalle”, Elfvengren toteaa.

Paluu lyseoon

Erottamisensa jälkeen Mannerheim opiskeli ylioppilaaksi Helsingfors privatelyceumissa, siis samassa Böökin lyseossa, mistä hän oli aikoinaan kivittänyt ikkunoita rikki ja tullut sen vuoksi erotetuksi.

Vuonna 1887 Mannerheim aloitti opiskelut Nikolain ratsuväenopistossa Pietarissa ja kolme vuotta myöhemmin hänet komennettiin hänen majesteettinsa Maria Fjodorovnan chevalier-ratsuväkirykmenttiin, jota pidettiin silloisen Venäjän eliittijoukkona.

”Lähtiessään kadettikoulusta Mannerheim lupasi kadettitovereilleen, että hän vielä menee sekä ratsuväkiopistoon että chevalier-rykmenttiin”, Elfvengren kertoo.

”Hänen lupauksensa herätti suurta hilpeyttä kadettien keskuudessa, mutta Mannerheim osoitti olevansa sanojensa mittainen mies.”

Pohja tulevalle

Monokkeli putoaa silmästä ja sujahtaa mustan palttoon rintataskuun. Karvalakin alta paljastuu klaniksi ajettu pää. Takki kaikkine mitaleineen viikataan henkilöauton takakonttiin. Kävelykeppi sopii vinottain takapenkille.

Henkikirjoittaja Hugo Leonard Elfvengren on työnsä tehnyt. Rooli saa mennä. Haminan Varuskuntakerhon pihalle jää Lasse Lind, kapteeni evp.

Kadettikoulusta erottamisestaan huolimatta Mannerheim ehti opiskella Haminassa kauemmin kuin Helsingissä ja Pietarissa.

”Suomen Keisarillisessa kadettikoulussa luotiin vankka pohja sille, mikä Mannerheimista lopulta tuli”, Lind toteaa.

”Kun Mannerheim palasi Haminasta Helsinkiin, hänessä tapahtui selkeä muutos. Sopeutumattomasta pojasta kasvoi vastuuntuntoinen ja itsenäinen nuorukainen ja ennen kaikkea sotilas.”

Henkikirjuri

Hugo Leonard Elfvengren syntyi Jaakkimassa vuonna 1850. Hän opiskeli Helsingissä ensin ylioppilaaksi ja suoritti Aleksanterin yliopistossa lakimiehen tutkinnon. Samaan aikaan kun Mannerheim opiskeli Haminassa, Elfvengren toimi henkikirjurina Haminan maistraatissa ja harjoitti myös asianajajan tointa.

Risto Frimanin ja Lasse Lindin kirjoittama Marsalkka C. G. E. Mannerheimin Haminan ajasta kertova teos Kadetti Mannerheim ilmestyy lokakuussa (Gummerus). Lähteet: Risto Friman ja Lasse Lind: Kadetti Mannerheim (Gummerus) ja Mannerheim G. Muistelmat I–II (Otava 1951).

Haminan kadettikoulusta on valmistunut upseereita useiden sukupolvien ajan. Henkikirjoittaja Hugo Leonard Elfvengrenin saattojoukon muodostavat kersantit
Aleksanteri Siren, Jerry Sinisilta ja Joonas Suominen. Kuva: Juha Metso.

Mannerheimin kutsumanimi oli Gustaf

Mannerheimia puhuteltiin nimellä Gustaf. Hän itse, hänen sukulaisensa ja ystävänsä puhuivat ja kirjoittivat Gustaf. Mannerheim kirjoitti nimensä Gustaf Mannerheim tai G. Mannerheim ja lopulta ilman etunimeä. Ystäville osoitettujen kirjeiden allekirjoituksena oli Gustaf, G.M. tai G.

Itsenäisyytemme alkuaikoina Mannerheim käytti joskus Gustafista suomalaista muotoa Kustaa. Gustafia ei koskaan kutsuttu Carliksi, sillä Carl oli hänen vanhemmasta veljestään käytetty nimi. Käyntikorteissa Mannerheim käytti sotilasarvon lisäksi vapaaherran arvoaan.

Jostain syystä kirjallisuudessa, lehdistössä, muistomerkeissä ja mitaleissa käytetään nimestä muotoa C.G.E. Mannerheim.

Venäjällä Mannerheim oli Gustaf Karlovits Mannergeim. Kiinassa hän oli Ma Dahan, mutta nimellä oli myös muita kirjoitustapoja kuten Ma Da Khan ja Ma Dahan. Mannerheimin kiinalaisesta nimestä on erilaisia käännöksiä, esimerkiksi ”Hevonen loikkaa pilvien halki” tai ”Hevonen saapuu Kiinaan”.

Juttu on julkaistu alun perin Seurassa 35/2011.