Oskar Kallas ei hylännyt vaimoaan, vaikka Ainon rakkaus Eino Leinoon toi suhteeseen kolmiodraaman

Oskar Kallaksella oli merkittävä rooli Viron kansallisessa heräämisessä. Suomalaisille hän on vain Aino Kallaksen petetty aviomies.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Aino ja Oskar Kallas Hiidenmaan huvilansa portailla. Kallakset hankkivat kesänviettopaikan Hiidenmaan Kassarin saarelta vuonna 1924, jolloin he asuivat Lontoossa.

Oskar Kallaksella oli merkittävä rooli Viron kansallisessa heräämisessä. Suomalaisille hän on vain Aino Kallaksen petetty aviomies.
(Päivitetty: )
Teksti:
Milla Ollikainen
Oskar Kallas

Oskar Kallas (1868–1946) oli ristiriitainen hahmo: toisaalta edistyksellinen itsenäisyysmies, toisaalta konservatiivinen papin poika. Avioliitto Ainon kanssa kesti, vaikka natisi useasti liitoksissaan. © ESTONIAN LITERARY MUSEUM

Helmikuun 8. päivänä 1918 Oskar Kallas tarttui kynään Bürgermussen vankilassa Tartossa ja kirjoitti:

Aino! Kun saat tämän kirjeen, ei minua ole enää.

Viron kansallismielisiin kuulunut 49-vuotias Kallas oli vangittu ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa, jolloin sekä saksalaiset että venäläiset pyrkivät valvomaan omia etujaan Baltiassa. Hän luuli odottavansa teloitusta ja kirjoittavansa vaimolleen Ainolle viimeistä kertaa.

Edellisenä vuonna kirjailija Aino Kallas oli aloittanut runoilija Eino Leinon kanssa suhteen, josta Oskar oli tuskallisen tietoinen. Kirjeessään hän aluksi kiitti vaimoaan kauniisti ja vakuutti, ettei syytä häntä mistään.

Mutta kuoleman uhan allakin Oskar vielä pyysi vaimoltaan, ettei tämä antaisi heidän lastensa joutua Leinon vaikutuksen alaisiksi. Olisi parempi, etteivät lapset edes tietäisi hänestä, joka ”hävitti heidän isänsä elämänonnen”. Lisäksi hän antoi neuvon, ”— en miehenäsi, vaan ystävänäsi: älä sido itseäsi pysyvästi siihen mieheen.”

Kirjeessä puhui toki huolestunut isä ja aviomies, mutta varmasti myös ihminen, jolla oli syvästi loukattu sydän.

Kun Suomessa puhutaan Aino Kallaksesta, ei koskaan unohdeta hänen suurta rakkauttaan Eino Leinoon. Siinä tarinassa Oskarilla on aisankannattajan epäkiitollinen sivurooli.

Samalla sivuutetaan hänen elämäntyönsä Viron itsenäistymisen alla ja alkuvuosina.

Aino menetti Suomen kansalaisuuden avioliiton myötä

Vuonna 1868 syntynyt Oskar Kallas oli saarenmaalaisen papin nuorin poika. Hän opiskeli Tartossa klassillista filologiaa ja Helsingissä suomalais-ugrilaisia kieliä.

Kallas kuului samaan nationalistiseen opiskelijaryhmään kuin myöhemmin Viron pääministerinäkin toiminut Jaan Tõnisson. Ryhmä osti Postimees-lehden ja ryhtyi sen avulla herättelemään virolaisten kansallistunnetta.

Kansallismielisen Postimeehen toimitus vuonna 1904. Oskar Kallas ensimmäisenä vasemmalla, läheinen ystävä ja tuleva ministeri Jaan Tõnisson neljäntenä oikealta. ©ESTONIAN LITERARY MUSEUM

Tutkija Sirje Oleskin mukaan Oskarin sukupolvi oli Virossa ensimmäinen koulutettu sukupolvi, joka alkoi käyttää viroa kotikielenä.

Oskar omisti tutkijanuransa erityisesti virolaiselle kansanrunoudelle. Lisäksi hänestä tuli ensimmäisen vironkielisen koulun johtaja ja itsenäistyneen Viron tärkeimpiä diplomaatteja.

Suomalaisen Aino Krohnin aviomies Oskar Kallaksesta tuli elokuussa 1900. Pariskunta oli tavannut tasan vuotta aiemmin Kuorsalossa Ainon velipuolen kesähuvilalla.

Aino Krohn ja Oskar Kallas kihlakuvassaan, joka lienee otettu loppuvuonna 1899. ©OTAVAN ARKISTO

Aino ja Oskar viettivät yhdessä kolme kesäistä päivää, joiden jälkeen he olivat jo lupautuneet toisilleen salaa.

Kirjallisen uransa aloittanut Aino oli 21-vuotias, Oskar kymmenen vuotta vanhempi – aikuinen ja asialleen omistautunut, maailmaa nähnyt mies. Vaikka Oskar oli työssään edistyksellinen, hän oli toisaalta hyvin uskonnollinen ja vanhoillinen sen suhteen, mikä on naisen asema perheessä.

”Lisäksi Ainolla oli ihannoiva käsitys siitä, millainen puoliso hän tulee olemaan: hän halusi perinteiseksi aviovaimoksi ja virolaiseksi naiseksi, ja melkeinpä palvella miestään”, sanoo tutkija Silja Vuorikuru, jonka kirjoittama elämäkerta Aino Kallas. Maailman sydämessä ilmestyi viime vuonna.

Silloisen lain mukaan Aino menetti Suomen kansalaisuuden avioliiton myötä, joten virolainen hänestä kyllä tuli. Sen sijaan perinteiseksi, miestään palvelevaksi aviovaimoksi hänestä ei ollut – nuori Aino taisi tuntea itsensä vielä huonosti. Oskar näki rakastuneenakin asian realistisemmin.

”Hän mainitsi jo kihlausaikana, että Aino olisi oikeastaan tarvinnut puolisokseen toisen taiteilijan”, Vuorikuru sanoo.

Ainon romanttiset unelmat karisivat nopeasti. Itse asiassa hän tunsi tyytymättömyyttä avioliittoonsa ensimmäisen kerran heti hääyön jälkeen. Vuosia myöhemmin hän kiteytti avioliiton päiväkirjaansa näin:

Rakastan Oskaria todellisesti, mutta hän rakastaa minua paljon enemmän.

Arki Pietarissa ei tuonut Ainolle äitiyden onnea, kun Virve-tytär syntyi

Häiden jälkeen Oskar ja Aino asettuivat Pietariin, jossa Oskar toimi opettajana. Pian Aino odotti pariskunnan ensimmäistä lasta. Tytär Virve syntyi toukokuussa 1901, samana päivänä, jolloin Oskar väitteli tohtoriksi.

Silja Vuorikurun mukaan Aino poti todennäköisesti synnytyksen jälkeistä masennusta. Tilannetta ei helpottanut se, että vain puoli vuotta Virven syntymän jälkeen hän oli jälleen, tahtomattaan raskaana.

”Aino kirjoitti, että lapsia pitäisi saada silloin, kun itse haluaa, koska muuten se on alentavaa.”

Oskar ja Aino saivat viisi lasta, joista keskimmäinen menehtyi kolmen päivän ikäisenä. ©ESTONIAN LITERARY MUSEUM

Yhteensä lapsia syntyi perheeseen viisi, tyttäret Virve ja Laine sekä pojat Sulev, Lembit ja Hillar.

Lembit oli vaikeasti vammainen ja kuoli kolmen päivän ikäisenä, vierellään Oskar, joka oli valvonut vuorokausia ja viimein nukahtanut käsi vauvan ympärillä, ”ettei sen tarvitsisi yksin kuolla”.

Konservatiivisuudestaan huolimatta Oskar osallistui lastenhoitoon ja salli Ainon tehdä jopa kuukausien mittaisia kirjoitusmatkoja jo silloin, kun lapset olivat aivan pieniä.

Syksystä 1903 lähtien Kallakset asuivat Tartossa, jossa Oskar työskenteli Postimeehen toimittajana ja opettajana. Vuonna 1906 hänet valittiin vastaperustetun Tarton tyttökoulun rehtoriksi. Hän opetti myös yliopistossa ja osallistui tiiviisti Viron kansallismuseon perustamiseen 1909.

Kyvykäs pariskunta paistatteli luonnollisesti näkyvästi paikkakunnan kulttuuripiireissä.

Romanttisessa mielessä avioliitto oli Ainolle pettymys. Vuorikurun mielestä koko avioliitto on kuitenkin leimattu syyttä täysin epäonnistuneeksi. Kirjeenvaihdosta ja sähkeistä voi lukea lämpöä ja keskinäistä huumoria, ja usein Aino myös kirjoitti päiväkirjaansa ikävöivänsä miestään, hänen hyvää tuultaan ja tasapainoaan.

Mutta tyynen Oskarinkin tasapaino järkkyi, kun avioliittoa uhkasi Suuri Runoilija lahden takaa.

Itkua ja uhkailua – kolmiodraamassa mukana Eino Leino

Kolmikymppisenä Ainon rakkaudennälkä alkoi hakea kohdetta, ja hänellä oli ainakin kaksi ilmeisen yksipuolista ihastusta ennen Eino Leinoa.

Leino osasi vastata kaunopuheisesti Ainon kaipuuseen; suhde oli palavimmillaan Leinon kirjeissä. Tapaamiset sen sijaan olivat Ainolle usein pettymys, kun rakastettu puhui loukkaavasti tai oli humalassa – tai molempia.

Joka tapauksessa Aino harkitsi ensimmäistä kertaa vakavasti avioeroa, vaikka välillä vakuutti päiväkirjalleen, ettei voisi jättää miestään ja perhettään.

Tilanne kärjistyi loppuvuonna 1918, vajaa vuosi sen jälkeen, kun Oskar oli välttänyt teloituksen ja Viro antanut itsenäisyysjulistuksen. Aino lähti Helsinkiin voidakseen tavata Leinoa, ja tällä kertaa aviomies ei tyytynyt odottamaan Tartossa vaan matkusti perässä.

Seurasi kriisi, jonka velloessa pahimmillaan tavallisesti hillitty Oskar makasi hotellihuoneen lattialla itkemässä ja uhkaili Ainoa, ettei tämä koskaan näkisi lapsiaan avioeron jälkeen. Samaan aikaan perheen 8–17-vuotiaat lapset olivat kotiapulaisten varassa levottomassa, puna-armeijan piirittämässä Tartossa.

Vanhempien puolustukseksi on todettava, että tilanne Virossa vaihteli äkkiarvaamatta.

”Täytyy myös muistaa, että se oli kriisiaikaa, jolloin ihmiset käyttäytyvät ylipäänsä poikkeavasti”, Vuorikuru sanoo.

Myrkkypullo mereen – Oskar Viron lähettilääksi

Viron väliaikainen hallitus nimitti Oskar Kallaksen edustajakseen Skandinaviassa loppuvuonna 1918, ja koko perhe asettui Helsinkiin.

Oskar hankki diplomaattityöllään Suomelta tunnustuksen Viron itsenäisyydelle kesäkuun 7. päivänä 1920. Oskar lennätettiin Suomen hallituksen järjestämällä lentokoneella viemään asiakirja Tallinnaan.

Kotona jatkui toinen taistelu. Vielä marraskuussa 1920 Aino kirjoitti edelliskesän tapahtumista:

Muistan, kuinka Oskar heitti ostamansa myrkkypullon laivan kannelta mereen, jossain Viaporin selällä. Ja samoin Eino Leinon minulle lähettämät ruusut.

Suhde hiipui pikkuhiljaa ja päättyi viimeistään Leinon surkuhupaisaan äkkiavioliittoon Hanna Laitisen kanssa 1921. Mutta vielä Leinon kuolema viisi vuotta myöhemmin nosti muistot pintaan ja aiheutti perheriitoja Kallasten kotona.

Tuolloin Oskar toimi jo Viron lähettiläänä Lontoossa, tuulisessa virassa.

Lontoon vuosina Aino kirjoitti tärkeimmät teoksensa, kuten Sudenmorsiamen. Oskarista tuli pitkäaikainen lähettiläs, mutta häntä kritisoitiin rajusti ja yritettiin aika ajoin kammeta asemastaan. Paineet veivät jo iäkkään Oskarin lopulta sairauslomalle, jonka pariskunta vietti Marokossa 1930.

Oskarin jäätyä eläkkeelle 1934 Kallakset muuttivat Tallinnaan. Edessä piti olla levollinen vanhuus seestyneessä avioliitossa.

Tulikin sota ja suuret surut.

Aino ja Oskar Kallas keskellä, vierellään tyttäret Laine ja Virve. Takana Hillar (vas.) ja Sulev sekä vävyt Jaan Poska ja Viktor Päss. Sulev ja Laine kuolivat sodan aikana. Virve pakeni Virosta Tukholmaan vanhempiensa kanssa ja kuoli syöpään 1953, kolme vuotta ennen äitiään. Englantiin asettunut Hillar eli vuoteen 1978. ©ESTONIAN LITERARY MUSEUM

Poika ampui itsensä, tyttären vei harhaluoti

Oskar ja Sulev, joka ampui itsensä Neuvosto-Viron valtiollisen poliisin kuulustelujen murtamana. Oskar syytti itseään Sulevin kohtalosta. ©ESTONIAN LITERARY MUSEUM

Viro pakotettiin neuvostotasavallaksi kesällä 1940. Taustansa vuoksi Oskar Kallas oli Neuvostoliiton näkökulmasta epäilyttävä, mutta toisaalta hän oli jo 72-vuotias eläkeläinen.

Hänen sijastaan kuulusteluihin vakoilusta epäiltynä joutui Sulev-poika, perheetön ja runsaasti matkustellut bridgenpelaaja. Vanhemmat saivat tietää poikansa ahdingosta vasta sen jälkeen, kun tämä oli viikkoja kestäneen painostuksen murtamana ampunut itsensä helmikuussa 1941.

Saman vuoden elokuussa 39-vuotias Laine-tytär kuoli saatuaan humalaisten venäläissotilaiden harhaluodin takaraivoonsa. Hän oli kotipihallaan poimimassa punaviinimarjoja 1- ja 3-vuotiaiden tyttäriensä kanssa.

Valtavan surun lisäksi sekä Oskar että Aino sairastelivat, ja ympärillä Viron miehitys jatkui, kun valta vaihtui natseille.

Syksyllä 1944 Kallakset pakenivat tuhansien virolaisten tavoin maasta puna-armeijan lähestyessä ja päätyivät Tukholmaan. Suomeen he eivät voineet jäädä, sillä virolaisina heidät olisi luovutettu Neuvostoliittoon.

Oskar Kallas kuoli Tukholmassa tammikuussa 1946. Hänen tuhkansa haudattiin Helsinkiin Krohnien sukuhautaan – rakkaan kotimaansa multiin hän ei päässyt. Kuollessaan hän oli pakolainen, maansa ja omaisuutensa menettänyt mies, joka oli joutunut hautaamaan kolme lastaan.

Mutta kaikki ei ollut mennyttä.

Neljä päivää ennen kuolemaansa Oskar lausui Ainolle jäähyväissanansa:

”Ma armastan sind üle haua.”

Rakastan sinua haudankin takaa.

Viron ensimmäinen itsenäisyys

Oskar Kallas ehti nähdä kotimaansa itsenäistyvän ja joutuvan uudelleen vieraan vallan alle.

1917

Lokakuussa saksalaiset valloittavat Viroa lännestä päin painostaakseen Venäjän rauhaan ensimmäisessä maailmansodassa.

30.3.1917

Venäjän väliaikainen hallitus antaa Virolle itsehallinnon tsaari Nikolai II:n luovuttua vallasta.

7.11.1917

Bolsevikit nousevat valtaan Venäjällä.

24.2.1918

Viro julistautuu itsenäiseksi.

25.2.1918

Saksalaiset miehittävät Tallinnan.

1918

Marraskuussa Saksa luovuttaa vallan Viron väliaikaiselle hallitukselle ensimmäisen maailmansodan päätyttyä. Puna-armeija hyökkää Viroon.

3.3.1918

Brest-Litovskin rauhassa Venäjä luovuttaa Viron Saksalle.

2.2.1920

Viron vapaussota päättyy Tarton rauhaan, jossa Neuvosto-Venäjä tunnustaa Viron.

7.6.1920

Suomi tunnustaa Viron itsenäisyyden.

1921

Viro liittyy Kansainliittoon.

1932

Viro solmii Suomen tavoin hyökkäämättömyyssopimuksen Neuvostoliiton kanssa.

1940

Kesällä Neuvostoliitto pakottaa Viron neuvostotasavallaksi.

1941

Saksa hyökkää Neuvostoliittoon ja miehittää Viron.

9.–10.3.1944

Yli 1 400 ihmistä saa surmansa puna-armeijan pommittaessa Tallinnaa.

22.9.1944

Neuvostoliitto miehittää Tallinnan.

X