Panssarilaiva Ilmarinen koki kauhun minuutit vuonna 1941 – Kamppailu elämästä koitui 271 miehen kohtaloksi

Utön saaren edustalle kokoontuneet alukset lähtevät liikkeelle kello 17.50. Saari sijaitsee noin 90 kilometriä Hangosta länteen. Se on Suomen eteläisin saari, jonka edessä aukeaa pääväylä avomerelle.

Alukset osallistuvat operaatioon, jolle on annettu nimeksi Nordwind – Pohjatuuli. Kyseessä on saksalaisten pyytämä harhautusoperaatio. Saksa on hyökännyt Neuvostoliittoon hieman vajaat kolme kuukautta aikaisemmin. Samoihin aikoihin on alkanut Suomen jatkosota.

Saksalaiset valmistelevat maihinnousua neuvostojoukkojen miehittämille Viron suurille saarille, Hiidenmaalle ja Saarenmaalle. Utöstä lähteneen laivasto-osaston pitäisi saada Neuvostoliiton asevoimat uskomaan, että saksalaiset eivät pyri maihinnousuun mantereelta vaan meritse pohjoisesta käsin.

Hyökkäys mereltä käsin

Ensimmäisenä kulkee lähes sadan metrin pituinen ja 4 000 tonnin painoinen järeä rannikkopanssarilaiva Ilmarinen.

Sen kummallakin puolella etuviistossa etenee syvyyspommein varustettu vartiomoottorivene. Vajaa kilometrin jäljempänä kulkee Ilmarisen sisaralus Väinämöinen. Myös sen menoa varmistaa kaksi VMV-venettä.

Toisen ryhmän muodostavat kahdeksan saksalaisalusta, avomerihinaajia ja etuvartioaluksia, ja kolmannen yhden kuljetusaluksen lisäksi aseistetut jäänmurtajat Tarmo ja Jääkarhu.

Radiohiljaisuutta ei aluksilla pidetä. Hyvä vain, jos venäläiset saisivat tietoonsa, että pohjoisen suunnassa on muka tulossa hyökkäys mereltä käsin.

Operaatiota johtaa koko Suomen laivaston komentaja Eero Rahola, 1920-luvulla Italian Kuninkaallisen Meriakatemian käynyt merikarhu.

Rauhala on matkannut Turun esikunnastaan Utön saarelle syyskuun 13. päivänä hieman puolenpäivän jälkeen. Juuri ennen merelle lähtöä hän saa tärkeän tiedon mereltä palanneelta miinanraivaajaosastolta: reitti on miinavapaa.

Yhtä asiaa ei tiedä Eero Rahola eikä Ilmarisen päällikkö, komentaja Ragnar Göransson: venäläiset ovat laskeneet elokuun alussa alueelle viisi meripeninkulmaa pitkän miinoitteen.

Vain kuukautta ennen uppoamistaan Ilmarinen partioi vielä Suomenlahden vesillä. Yksi sen tehtävä oli suojata muun muassa demilitarisoitua Ahvenanmaata. © VILHO HEINÄMIES

Leikkaussakset katkaisevat miinojen ankkurivaijerit

Ilma on pilvinen, mutta näkyvyys on hyvä. Merellä ei tuule juuri ollenkaan. Vain mainingit keinuttelevat aluksia.

Ilmarisen ja Väinämöisen paravaanit eli suojaraivaimet on laskettu. Ne ovat alusten keulaan kiinnitettyjä, syvällä uivia teräsvaijereita, joita vedessä uivat leijat levittävät ulospäin. Niiden vahvat leikkaussakset katkaisevat miinojen ankkurivaijerit, jolloin mahdolliset miinat nousevat pintaan.

Ilmarisella on 403 hengen miehistö. Luutnantti Teuvo Vaissi toimii panssarikannen alla aluksen merenkulkukeskuksessa. Melko tarkkaan 14 vuotta aikaisemmin Vaissi on ollut tamperelaisena järvipartiolaisena pelastamassa höyrylaiva Kurun haaksirikkoisia Näsijärvellä.

Laivajono etenee ongelmitta. Vieraita aluksia, lentokoneita tai sukellusveneitä ei näy.

Tarkalleen 24 meripeninkulman päässä Utöstä etelälounaaseen on kääntöpiste, josta alusten on määrä palata takaisin. Alikersantti Keijo Rasi kääntää Ilmarisen ruoria saamansa käskyn mukaan: ”Viidentoista asteen ruorikulmalla oikealla vastakkaiskurssiin!”

Kello on 20.30. Yö on jo lähes täyspimeä. Kolmisenkymmentä metriä korkeassa märssyssä eli mastossa olevalla tähystyslavalla seisova kapteeniluutnantti Ilmari Huhta huomaa kauhukseen, että oikeanpuoleisen paravaanileijan nostovaijeri ei osoitakaan ulospäin aluksen kyljestä vaan suoraan alas.

Onko paravaanissa miina, joka on aluksen alla ja jota alus raahaa mukanaan?

Voimakas räjähdys aiheuttaa paniikin

Ilmarinen ehtii kääntyä viitisenkymmentä astetta, kun sitä tärisyttää voimakas räjähdys.

Märssytornin korkuinen tuli- ja savupatsas kohoaa laivan perän vasemmalta puolelta suoraan ylöspäin. Vettä virtaa sisään aluksen revenneestä kyljestä. Alus alkaa nopeasti kallistua vasemmalle.

Tykkijaos 3:n seiniltä putoilee ammuksia. Toisiinsa osuessan ne iskevät kipinöitä.

Aluksen tuuletinaukoissa näkyy liekkejä. Keulatornin kahdenkymmenen tonnin painoiset tykinputket retkahtavat veteen. Upseerien messin eli ruokailu- ja oleskelutilan säpäleiksi särkyneen pianon kielet värisevät viimeisiä sointujaan.

Ilmarinen on hypähtänyt rajusti, pudonnut takaisin ja alkanut kallistua. Ehtii kulua vain viitisentoista sekuntia, kun aluksen kallistuma on jo 45 astetta.

Laivan uumenissa vallitsee täysi paniikki. Miehiä pyrkii yhtenä virtana yläkannelle, sieltä nelinkontin aluksen kyljelle ja kohti köliä. Loukkuun jäävät sekä kone- ja ammuskellarimiehet että tulenjohto- ja merenkulkukeskusmiehet.

Osa miehistä hyppää suoraan mereen. Läheskään kaikilla ei ole korkkiliivejä. He painuvat pinnan alle raskaissa varusteissaan. Hukkuvat yrittävät viimeisillä voimillaan saada otteen lähimpien miesten jaloista.

Ilmarisen skanssien eli kajuuttojen valoventtiileistä pistää esiin päitä ja huitovia käsiä. Sinne on päättynyt pako panssarikannen alta. Kamppailu elämästä ja kuolemasta päättyy kuoleman voittoon.

Köli kohti taivasta

Teuvo Vaissi tuntee, kuinka Ilmarisen koko runko vavahtaa. Runkolevyjä myöten kantautuva kohina kertoo veden syöksyvän täydellä voimalla laivan sisään.

Vaissi pyrkii merikadetti Osmo Juvelan ja sotilasmestari Ilmari Piiparisen kanssa pois kannen alta. Ainoa pakotie on neljän metrin pituinen skanssi 7:ään normaalisti ylöspäin johtava kuilu. Koska Ilmarinen kallistuu koko ajan, kuilussa on edettävä kontaten ja lopuksi liukumalla.

Pimeässä skanssissa Vaissi löytää taskulampun avulla pelastusventtiilin, jonka sokkolaippa on avattava. Se onnistuu, ruuvit irtoavat. Laipan takana oleva lasiventtiili ei mene potkimalla rikki.

Pidikkeet eivät aukea. Vaissi hakkaa pienellä pistoolillaan ruutua. Ase ja nyrkki menevät läpi, ilmavirta repii ruudun pois.

Vaissi lentää venttiilin läpi kuin torpedo.

Ilmarisen kapteeni, komentaja Ragnar Göransson tähyilee merelle kaksi päivää onnettomuuden jälkeen. © VILHO HEINÄMIES

Komentotornissa irralliset esineet putoavat lattialle. Merkinantolaitteet ulvovat hätäisin äännähdyksin. Eero Rahola riisuu takkinsa ja manttelinsa ja asettaa ne siististi päällekkäin ja niiden päälle lakkinsa. Veden varassa vaatteet ovat rasite.

Ilmarisen kallistuminen pysähtyy, kun 40 metrin korkuinen ontto taistelumärssy tavoittaa meren pinnan. Pysähdys on kuitenkin lyhyt. Tuota pikaa märssyn ontto runko, keskustähtäin- ja etäisyydenmittausosasto täyttyvät vedellä. Laivan pyörähdys nopeutuu.

Aluksen kallistuessa Rahola liukuu kaidetta kohti ja hyppää pää edellä veteen, ennen kuin alus kiepahtaa nurin. Pintaan noustuaan hän näkee vieressään märssyn valonheitinkorin ja nousee sen päälle. Kori uppoaa lähes saman tien. Rahola jatkaa uintiaan, tavoittaa vedestä useita lautoja ja jää niiden varaan lepäämään.

Kaikkialla uiskentelee miehiä, jotka yrittävät saada yltään raskaita vaatteitaan ja nieleskelevät naftansekaista merivettä keuhkoihinsa. Vartiomoottorivene 1 ajaa Ilmarisen rungon viereen ja pelastaa viitisenkymmentä kölin päälle kivunnutta miestä.

Vain muutamaa minuuttia myöhemmin Ilmarinen makaa köli kohti taivasta. Oikeanpuoleiset dieselkoneet käyvät yhä. Toinen ilmaan nouseva potkuri pieksii epätoivoisesti ilmaa.

Kello 20.36 Ilmarisen keula nousee ylös. Alus vaipuu hitaasti perä edellä pinnan alle. Räjähdyksestä on kulunut vain seitsemän minuuttia.

Kommodori Osmo Kääriä ja kontra-amiraali Eero Rahola laskivat seppeleen Ilmarisen muistoristille syyskuussa 1943. © FORUM MARINUM

Kaksi miinaa aiheuttivat suuronnettomuuden

Vartiomoottoriveneistä heitetään köysiä ja pelastusrenkaita. Köysien päässä olevan silmukan voi pujottaa kainaloden alle. Veden varaan joutuneita kiskotaan ylös myös ranteista, vaatteista ja jaloista. Naftan liukastamista käsivarsista on vaikeata saada pitävä ote.

Teuvo Vaissi ja Osmo Juvela ovat pysytelleet pinnalla lautanipun avulla. Molemmat vedetään vartioaluksen kannelle. Suuta ja kurkkua polttaa, vaatteisiin pesiytynyt naftan haju oksettaa. Ilmari Piiparinen on vaipunut syvyyksiin.

Merestä pelastettu Eero Rahola suuntaa hiljaiset kiitoksensa vartiovene 1:n miehistölle. Hänet on siirretty sieltä Väinämöiselle. Myös kapteeni Ragnar Göransson on pelastunut mutta menettänyt laivansa. Hän on järkyttynyt ja saa Väinämöisen komentajalta lainaksi lakin, jonka lipassa on kultainen tammenlehväreunus.

Hinaaja tuo pelastuneet Utön luota Aurajoen suulle Turkuun. On hiljainen, kauniin aurinkoinen syyskuun 14. päivän sunnuntaiaamu. Tuomiokirkon kellon kumahdukset kuuluvat vaimeina.

Surmansa on saanut 271 miestä, pelastunut 132.

Sotasensuuri estää sanomalehtiä kirjoittamasta tapahtuneesta. Tietoja siitä tihkuu kuitenkin Ruotsin lehdistä. Myös pelastuneiden kertomukset alkavat vahvistaa synkkää totuutta.

Myöhemmin varmistuneiden tietojen mukaan Ilmarinen on ajanut Neuvostoliiton merivoimien laskemaan miinoitteeseen. Kaksi miinaa on jäänyt kiinni oikeanpuoleiseen paravaaniin. Käännnöksen aikana ne ovat nousseet ja iskeytyneet aluksen pohjaan.

Laivaston sankarivainajien muistoristi sijaitsee Naantalin Kuparivuoren rannassa. Ristillä muistetaan myös Ilmarisella hukkuneita. © TOMMI TUOMI / OM-ARKISTO

Lähteet: Ilmari Hakala: Panssarilaiva Ilmarisen tuho/Suomi sodassa – Valitut palat; Viljo Heinämies: Seitsemän minuuttia merellä; Pasi Karsikas: 60 vuotta panssarilaiva Ilmarisen tuhosta (Ilmarisen uutiset 3/2001); Eero Rahola: Panssarilaiva ilmarisen tuhoutuminen/Kansa taisteli 4/1957.