Sota-ajan arkea: Venäläinen pommikone putosi Tykän perheen pellolle – emäntä pelästyi niin, että synnytys käynnistyi

Juuri syttyneestä sodasta huolimatta arki jatkui kesäkuun lopulla 1941 tavallisissa maalaispuuhissa Tykän tilalla Kannusjärvellä.

Vehkalahden kuntaan kuuluneen Kannusjärven kylän asukkaat eivät olleet joutuneet rajaseutujen tapaan jättämään evakkoina kotiseutua.

Mielialat olivat jännittyneet. Sota oli kaikkien ajatuksissa, vaikkei ihan läsnä. Itärajalle oli matkaa 50¬60 kilometriä.

Miehet olivat rintamalla, ja nuoria poikia oli koulutettu kotirintamalla lähinnä ilmasuojelutehtäviin. Sodasta muistutti Kannusjärvellä korkealle kalliolle mäntyjen latvusten kätköön rakennettu ilmavartiotorni.

Maanantaina 30.6.1941 kello 17 jälkeen runsaan 750 asukkaan Kannusjärvi järkyttyi.

Sota ilmestyi kertaheitolla kotiovelle.

Ikkunasta sisään?

Tykän talon tytär Hilkka Näkki, 85, muistaa runsaan 74 vuoden takaiset tapahtumat hyvin. Hän oli noutamassa sisältä serkkupoikaa päiväunilta, kun hän havaitsi jotakin poikkeavaa.

”Näin ikkunasta, kuinka suurikokoinen lentokone oli tulossa suoraan minua kohti. Jännitin, osuuko kone taloon”, Näkki muistelee.

Näkki oli tuolloin 11-vuotias.

”Huomasin, että siivissä oli punaiset tähdet. Kone meni onneksi ohi, mutta hetken kuluttua kuulin rysähdyksen. Arvasin, että kone oli pudonnut lähelle.”

Myös läheisestä ilmavalvontatornista oli havaittu Kouvolan suunnasta ilmestynyt venäläiskone, jonka toinen moottori savusi. Kone lensi niin läheltä tornia, että vartijat heittäytyivät lattialle.

Erikoinen ”haikara”

Tapahtumien keskipisteessä elänyt Kauko Suurnäkki oli tuolloin 15-vuotias. Hän oli askaroimassa kavereidensa kanssa puutöitä, kun oven suuhun tuli evakkopoika.

”Tykälle on pudonnut lentokone”, Metsäpirtistä kotoisin ollut evakkopoika huudahti.

Ulkona näkymä säikäytti. Musta savu kohosi Tykän riihen takaa.

Pojat lähtivät vauhdilla polkupyörillä kohti putoamispaikkaa, jonne alkoi kerääntyä väkeä eri puolilta kylää.

Suurnäkki kertaa sujuvasti muistojaan. Kuulijasta tuntuu kuin elokuvaa katsoisi.

”Perillä tajusimme tilanteen. Pommikone oli tullut alas erittäin matalalla, oikea siipi oli osunut mäntyyn, kone oli kiepsahtanut 90 astetta oikealle ja syttynyt tuleen”, Suurnäkki, 89, muistelee.

Näkymän hän muistaa loppuelämän ajan. Liekit nousivat korkealle ja ammukset paukahtelivat tulipalossa.

Järkytys kasvoi, kun koneessa havaittiin kaksi pahoin palanutta ruumista.

Koneen putoamisesta aiheutunut poikkeustila heijastui kaikkialle.

Tykän Aune-emännällä alkoivat synnytyspoltot.

Tykän nykyinen isäntä Hannu syntyi päärakennuksessa kaksi tuntia koneen putoamisen jälkeen.

”Koulussa opettaja velmuili, kuinka muihin taloihin haikara tuo lapsen, mutta Tykälle lapsen toi venäläinen pommikone”, Hannu Tykkä myhäilee.

Ihmepelastuminen

Tykän pihaan syntyi kansanvaellus, kun tieto pudonneesta koneesta levisi laajemmalle. Tilanne putoamispaikalla oli sekava ja jännittynyt.

Koneen kolmannen miehistön jäsenen oli nähty pakenevan läheiseen metsäsaarekkeeseen. Se tuntui kuitenkin mahdottomalta. Kuinka kukaan voisi selviytyä elävänä palavasta koneesta, kyseltiin.

Läheisestä varuskunnasta Metsäkylän asemalta hälytettiin sotilaita, jotka löysivät heinäpellosta turkisvartiset saappaat ja avaamattoman laskuvarjopakkauksen.

Näytti ilmeiseltä, että yksi lentäjistä oli todella pelastanut.

Mutta missä hän piileksi?

Seuratalon lähistöllä koottiin ketju, joka alkoi edetä kohti läheistä metsäsaareketta.

Kadonnut lentäjä löytyi varsin pian.

Suuren kiven takaa kurkki vieraan näköinen mies lentäjän hattu päässä.

Hän antautui välittömästi, kun näki laajan etsintäketjun. Lentäjä heitti myös tähtipistoolinsa pois.

Hän olisi omien sanojensa mukaan antautunut jo aikaisemmin nuorelle tytölle. Karjapolulla tuli vastaan 14-vuotias Lahja Suittanen, mutta hän säikähti yllättäen eteen ilmestynyttä lentäjää niin paljon, että juoksi pakoon.

Kaksimoottorisen Tupolev SB-pommikoneen navigaattorina ja päällikkönä toiminut nuorempi luutnantti Ivan Gubar pelastautui palavasta koneesta tavalla, joka on ainutlaatuista ilmailun historiassa.

Gubar oli ryöminyt koneen vasenta tasoa pitkin kohti peräsintä, kun kone kulki moottori savuten liukulennossa.

Hän oli hieman ennen maahansyöksyä pyörähtänyt tasolta viljapeltoon muutaman metrin korkeudelta.

Ilmavalvontatornista oli jo havaittu, kuinka koneen avoimen luukun edessä seisoi mies.

Koneen ohjaaja Aleksander Sotshenkov ohjasi haavoittuneena koneen pellolle, mutta hän menetti henkensä rysäyksessä. Sen sijaan sähköttäjä-konekivääriampuja Vasili Kolesnikov oli kuollut ennen maahansyöksyä.

Ruumiit hiekkakuoppaan

Hurjannäköinen Gubar tuotiin Tykän pihaan kyläläisten ihmeteltäväksi. Kansan paljous pihalla oli lisääntynyt. Sotilaiden vartioiman lentäjän kasvot olivat veriset ja haavoja täynnä.

”Jod, jod”, lentäjä hoki Suurnäkin mukaan.

Lentäjälle tuotiin vesiämpäri.

”Lentäjä näytti suurikokoiselta. Varmasti oli pidempi kuin 179 senttiä, mikä kirjattiin kuulustelupöytäkirjaan. Hän joi ensin ahnaasti janoonsa. Sen jälkeen hän alkoi pyyhkiä haavoja. Hän pyysi ilmeisesti jodia kasvojensa haavojen hoitoon”, Suurnäkki kertoo.

Kasvot peitettiin pesun jälkeen pyyheliinoilla.

Kannakselta kotoisin ollut Kalle Heiskanen alkoi venäjäntaitoisena jututtaa lentäjää.

”Jännittynyt tilanne laukesi, kun Arvo Parkko tarjosi vangille Saimaa-tupakkaa. Vanki ja vartijat alkoivat yhdessä tupakoida jutustelun lomassa”, Suurnäkki kertoo.

Palaneet ruumiit kuljetettiin Tykän kaksipyöräisillä hevoskärryillä läheiselle hiekkaharjulle. Suurnäkki oli mukana ruumiskuljetuksessa, mutta tehtävä ei kauhistuttanut.

”Meitä oli pari poikaa kaivamassa hautaa. Helppo homma, kun hauta kaivettiin vanhaan perunakuoppaan. Koneen ohjaaja laitettiin hautaan alimmaiseksi”, Suurnäkki kertoo.

”Hauta umpeen ja asia oli sillä selvä”.

Hautakummulla oli vuosikymmenet ainoana merkkinä lentokonealumiinista tehty muistolaatta, jossa oli kirjoitus: ”Tähän on haudattu 30.6.1941 kaksi venäläistä lentäjää.”

Jälkipuintia

Armeijan kuorma-auto nouti myöhemmin illalla koneen moottorin ja molemmat konekiväärit.

Sen jälkeen alkoivat villit markkinat. Romuttuneesta koneesta käytiin irrottamassa pultteja, putken pätkiä ja muita metallikappaleita suurimmaksi osin muistoksi.

Suosittu muistosormus syntyi, kun sahasi ensin rautasahalla lentokoneen potkurista palan valkometallia. Siihen porattiin sormen paksuinen reikä, viilattiin lovi, johon upotettiin vitosesta irrotettu kruunu.

Myös Tykän omassa kotimuseossa on esillä koneen osia ja esineitä.

Sen verran pelko jäi kytemään kyläläisten mieliin, ettei seuraavina öinä uni tullut kaikille. Hilkka Näkki kertoo, kuinka turvallisuutta hakien neljä sisarusta nukkuivat aitassa samassa sängyssä.

”Peittona oli lampaantaljat. Käänsin loppukesän ajaksi karvapinnan ylöspäin, koska uskoin ammusten takertuvan helpommin karvapuoleen”, Hilkka Näkki nauraa.

Tapahtuma muistetaan

Gubar vietiin kuulustelujen jälkeen Köyliön vankileirille, josta hänet palautettiin Neuvostoliittoon lokakuussa 1944.

Pelastunut Gubar on sitkeähenkinen. Hän elää edelleen 98-vuotiaana Savenkin kylässä Ukrainassa.

Kaatuneiden vihollislentäjien hautapaikalla paljastettiin syyskuun 12. Novgrodissa valmistettu muistolaatta, johon on kaiverrettu myös lentäjien nimet.

Muistotilaisuuteen osallistui kauniissa syyssäässä satoja ihmisiä. Tilaisuutta kunnioitti läsnäololla myös Venäjän sotilasasiamies Andrei Shishko, joka esitti tervehdyksen suomen kielellä.

Koneen putoamispaikalle Hannu Tykkä pystytti vuonna 1995 muistokiven.

”Meillä käy vieraina myös ulkomaisia ryhmiä ja ne poikkeavat aina myös muistokivellä hiljentymässä sotamuistoille”, kertoo Tykän Tuulimylly-maatilayritystä pyörittävä Hannu Tykkä.