Länsivaltojen Suomen avustussuunnitelmat painostivat Stalinia rauhantekoon

Suomi ei ollut talvisodassa yksin, sillä Ranska ja jossain määrin myös Iso-Britannia halusivat auttaa Suomea sodan alusta asti. Ranskan pääministerin tuki teki vaikutuksen jopa Staliniin.
Antero Raevuori
Sotahistoria 5.2.2015 04:50

Joulukuun 8. päivä vuonna 1939 Ranskan pääministeri Édouard Daladier piti maansa edustajainhuoneen istunnossa yllättävän puheenvuoron.

Hän viittasi siinä Neuvostoliiton marraskuun 30. päivänä Suomeen tekemään talvisodan aloittaneeseen hyökkäykseen, joka oli laajasti tuomittu maailman lehdistössä.

Viisi vuorokautta myöhemmin Daladier viestitti Britannian hallitukselle, että olisi luotava yhteinen avustussuunnitelma ylivoimaista vihollista vastaan taistelevaa Suomea varten.

Dalarierin puheen merkitystä Suomelle arvioi historiantutkija Henrik Tala tuoreessa teoksessaan Talvisodan ranskalaiset ratkaisijat:

”Ilman hänen avoimia puheitaan Stalinille välittynyt kuva länsivaltain halukkuudesta auttaa Suomea ja valmiudesta avata vihollisuudet Neuvostoliittoa vastaan olisi jäänyt ehkä ratkaisevasti kalpeammaksi.”

Virhearviointeja

Talvisodan alkuviikkoina puna-armeija eteni suunnitelmien mukaan, mutta joulukuun puolivälissä alkoi paraatimarssi Suomeen hidastua.

Päivässä piti edetä 15–20 kilometriä, mutta jo viidenkin kilometrin päivävauhti hengästytti.

Kolmen viikon sotimisen jälkeen neuvostojoukot olivat kärsineet pahan tappion Tolvajärven suunnalla. Summassa joulun alla valiojoukkona pidetty 20. panssariprikaati oli menettänyt viidessä päivässä 67 raskasta panssarivaunua.

Mönkään oli mennyt myös yritys edetä Suomussalmelta Ouluun ja katkaista Suomi sen kapeimmalta kohdalta. Tulossa oli vielä myös Raatteen tien katastrofi.

Alun alkaen Josif Stalin oli vähätellyt Suomen kykyä puolustautua puna-armeijaa vastaan. Sen vastarinta murtuisi muutamasssa viikossa. Syyskuun 1939 nopeasti onnistunut ja vähän verta vaatinut hyökkäys Puolaan oli osaltaan vaikuttanut Stalinin pahaan virhearviointiin.

Myös Suomesta saadut tiedustelutiedot veivät Stalinia pahan kerran harhaan. Niiden mukaan Suomen työväki tarttuisi riemumielin aseisiin kapitalistisia sortajiaan vastaan.

Syytä ei ole liioin unohtaa, että Stalinin vuonna 1938 järjestämissä puna-armeijan puhdistuksissa teloitettiin muun muassa 154 divisioonankomentajaa. Jäljelle jäi vain keskinkertaista päällystöä.

Puna-armeijan ylin johto halusi saada kiitosta ja kunniaa, kun se arveli valtaavansa Suomen ennen Stalinin syntymäpäivää, joka oli joulukuun 21. päivä. Siinä vaiheessa puna-armeija taisteli paitsi suomalaisia myös pakkasta ja lunta vastaan.

Stalinin synkkänä kiehuvaa sappea rauhoitti Bolshoi-teatterin kuoro, joka lauloi hänelle hieman muunnetuin sanoin vanhan tutun Ollos ylistetty, Venäjän tsaari!

Onnittelut lähetti vain yhden valtion päämies, Saksan valtakunnankansleri Adolf Hitler.

”En voi ymmärtää…”

Halutessaan auttaa Suomea Ranskan ja Britannian motiivit eivät olleet niin epäitsekkään hienoja kuin voisi luulla.

Molemmat olivat olleet syyskuun 3. päivästä alkaen sodassa Saksan kanssa, jonka sotatarviketuotanto oli pitkälle riippuvainen Ruotsista tuotavasta Kiirunan korkealaatuisesta rautamalmista.

Jos Ranska ja Britannia saisivat Norjalta ja Ruotsilta luvan lähettää niiden kautta apujoukkoja Suomelle, ne saisivat samalla katkaistua Luulajasta Pohjanmeren rannikolle Narvikiin johtavan malmiradan.

Ruotsi ei kuitenkaan halunnut joutua mukaan suursotaan Saksaa vastaan. Niin olisi voinut käydä, jos se olisi sallinut liittoutuneiden joukkojen kulkea maan kautta kohti Suomen sotanäyttämöä. Ja jos Ruotsi olisi haksahtanut ärhentelemään sotilaallisesti Ranskalle ja Britannialle, se olisi voinut ajautua sotimaan Saksan ja Neuvostoliiton puolelle.

”Ruotsille Suomen avunpyyntö kohti länttä oli kauhukuva, jota piti välttää viimeiseen asti”, Tala kärjistää.

Joulukuussa Édouard Daladier päätti lähettää Suomen ilmavoimille 30 hävittäjäkonetta. Tammikuun 1940 alussa Ranskasta laivattiin tykkejä Suomeen.

Kuun lopulla alettiin koota sotilasprikaatia Suomen rintamille. Lähes 8 000 miehen prikaatin piti olla lähtövalmiina helmikuun viimeisenä päivänä.

Siihen koottiin kylmiin oloihin sopeutuvia raavaita, hyväkuntoisia ja naimattomia miehiä, joita opastettiin käyttämään suksia. Lisäksi piti hankkia lämpöeristeisiä telttoja, lampaannahkaisia päällystakkeja ja metyylialkoholia estämään konekiväärien jäähdyttimien jäätymistä.

Josif Stalin pelästyi, kun viestejä liittoutuneiden suunnitelmista alkoi karata hänen tietoonsa.

”Hän oli aina pelännyt länsivaltojen yhteisen rintaman muodostumista Neuvostoliittoa vastaan”, Tala korostaa kirjassaan.

Ja mitä sitkeämmin Suomi teki vastarintaa, sitä suuremmaksi kävi uhka.

Kun liittoutuneiden ylin sotaneuvosto piti helmikuun 5. päivä Pariisissa kokouksen, pääaiheena oli Suomen sotilaallinen avustaminen.

Neljä päivää myöhemmin pidetyssä, salaiseksi julistetussa Ranskan edustajainhuoneen täysistunnossa Daladier jyrisi: Omasta puolestani en voi ymmärtää, että silloin kun muutaman miljoonan miehen ja naisen kansakunta panee vastaan, nousee ylös ja sanoo Ennemmin kuolemme kuin taivumme! en voi ymmärtää, miten muu maailma voisi silloin olla välittämättä!

Saksan rooli

Puna-armeija aloitti massiivisen yleishyökkäyksen Suomeen helmikuun 11. päivä. Suomen pääpuolustuslinja Summassa murtui ja paine Viipurin suuntaan kasvoi.

Ulkomainen lehdistö pohdiskeli, kukistuisiko Suomi jo ennen maaliskuun alkua vai vieläkin aikaisemmin.

Édouard Daladier painosti yhä voimakkaammin brittihallitusta, joka kuitenkin empi avustusoperaation aloittamista. Hän toivoi silti brittien toimivan niin, että Suomessa vahvistuisi luottamus lännen apuun.

Suomen olisi vain jatkettava vastarintaa, luovuttava rauhanajatuksista ja esitettävä virallinen avunpyyntö; se olisi paras tapa painostaa myös Ruotsia ja Norjaa avaamaan rajansa avustusjoukoille.

Henrik Tala tuo esille yleensä vähälle huomiolle jääneen tosiseikan: Saksa painosti Ruotsia välittämään rauhaa Suomen ja Neuvostoliiton välillä, koska rauha myötäili sen etuja.

”Neuvotteluissa eivät olleetkaan mukana vain sodan osapuolet ja välittäjä Ruotsi, vaan aktiivisena toimijana oli myös Ranskan vihollinen, Saksa”, Tala kirjoittaa.

”Saksa ilmaisi tukensa rauhalle siten, että se kielsi kaiken apunsa Suomelle koko talven ajan pyrkien jättämään sen mahdollisimman yksin.”

On syytä muistaa, että Saksa ja Neuvostoliitto olivat elokuussa 1939 solmineet keskinäisen hyökkäämättömyyssopimuksen – ne olivat siis talvisodan aikana liittolaisia.

Vaikka Suomen avustusoperaatio saattoi käynnistyä vain Britannian hallituksen käskystä ja aikaisintaan maaliskuun puolivälissä, Édouard Daladier määräsi maaliskuun alussa, että oli aloitettava valmistelut lähettää 12 pommikonetta Suomeen.

Suomen hallitus oli kuitenkin jo kallistanut korvansa Neuvostoliiton tarjoukselle aloittaa rauhanneuvottelut, vaikka olikin saanut tietää, että länsivallat lähettäisi Suomeen noin 20 000 miestä huhtikuun puoliväliin mennessä. Edellytyksenä oli, että Suomi pyytäisi apua, ja Ruotsi antaisi kauttakulkuluvan.

Suomi ei pyytänyt. Määräaika meni umpeen maaliskuun 12. päivänä. Vuorokautta myöhemmin solmittiin talvisodan rauha.

Kyse päivistä

Henrik Talan mukaan Stalin päätti hyökkäyksensä voiton kynnyksellä.

Puna-armeija oli maaliskuun toisella viikolla pureutunut kiinni Viipurin esikaupunkeihin kuin kiukkuinen terrieri.

Suomen armeijan vastarinta murtuisi pian muuallakin. Oli kyse vain päivästä, ehkä parista, kun Viipuri olisi vallattu.

Puna-armeija ei kuitenkaan ehtinyt vallata Viipuria. Eversti Auno Kailan johtaman 3. divisioonan miehet taistelivat edelleen kaupungissa ja linnan tornissa liehui kolmikielekkeinen sotalippu, kun rauha tehtiin.

Mitä niin tärkeää Josif Stalin oli voittonsa kynnyksellä saanut tietää, että se sai hänet toimimaan kuin hänellä olisi ollut pistooli ohimolla? Puna-armeijan voitonmarssi halki kaupungin kohti Viipurin linnaa olisi ollut timantti hänen itsevaltiaan kruunuunsa.

Sellaista ei nähty. Viipuri siirtyi Neuvostoliitolle rauhansopimuksella, siis paperilla.