Väsymys ajoi sotilaat kapinaan

Itä-Karjalaan vuonna 1941 hyökänneen Karjalan armeijan joukkokieltäytymisten syy oli yksinkertainen: tavaton väsyminen.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Sotilaat joutuivat valvontaupseerin mukaan taistelemaan ja marssimaan viikkokausia ilman lepoa. Kuva: SA-kuva.

Itä-Karjalaan vuonna 1941 hyökänneen Karjalan armeijan joukkokieltäytymisten syy oli yksinkertainen: tavaton väsyminen.
(Päivitetty: )
Teksti:
Jarmo Nieminen

Karjalan armeijan joukkokieltäytymisten syinä on usein spekuloitu vanhan rajan ylittämistä ja siitä johdettuja jopa poliittisia perusteita. Ehkä niitäkin syitä oli, mutta yksinkertaisemmat ja raadollisemmat syyt ja motiivit kirjasi valvontaupseeri Taavetti Heikkinen päiväkirjoihinsa, jotka julkaistiin vuonna 2010 kirjassa Rintaman poliisi – Valvontaupseerin päiväkirja 1941–1944.

Heikkinen toimi Päämajan valvontaosaston alaisen aluetoimiston upseerina ja seurasi 11. divisioonan toimintaa hyökkäyksen mukana Petroskoihin. Valvontaupseerin tehtäviin kuului mm. kuulustella desantit, kieltäytyjät  ja mahdolliset rauhanaktivistit tai kommunistit ja raportoida päämajaan havainnoistaan.

Tässä otteita:

 7.9.1941:

Sunnuntaina 7.9.1941 kieltäytyi osa II/JR 50:stä lähtemästä taisteluun.  Kieltäytyjinä oli koko neljäs komppania ja miehiä kahdesta muusta komppaniasta. Divisioonan komentaja, eversti Kaarlo Heiskanen määräsi tutkimuksen ja käski pikaoikeuden koolle. Kieltäytyjät otettiin riviin ja heille kerrottiin, että teko on kapina. Heille myös kerrottiin, että ”tilanne voi vaatia äärimmilleen väsyneeltä joukoltakin enemmän kuin se kohtuudellaan pystyy suorittamaan”.

Puhuttelun jälkeen edelleen jokainen kieltäytyi lähtemästä taisteluun.

Heikkinen kuulusteli miehet. Hän päätyi johtopäätökseen, että syynä kieltäytymiseen oli tavaton väsymys.

”Miehet olivat 19.8. alkaen taistelleet ja marssineet ilman lepoa, tehneet sateessa ja märässä metsässä useita kiertoliikkeitä vihollisen selustaan kantaen upottavia soita pitkin kaikki varusteensa ja osalla (myös kranaatinheittimet ja konekiväärit) kolme tuliannosta aseisiin ja kolme päiväannosta muonaa. Jalkineet rikki, useimmilla nauhakengät, vaatteita ja jalkineita ei oltu saatu kuivata, jalat hiertyneet, miehet potivat vatsavaivoja, kuumetta, yskää, ym.

Kun katseli sitä riviin kokoontunutta parroittunutta ja laihtunutta ryysyläisjoukkoa, tuli ajatelleeksi, ovatko nuo niitä varmoja miehiä, jotka tämänkin divisioonan osalta ovat tehneet sen, mitä ovat tehneet, usein mahdottoman mahdolliseksi ja onko tuollaisella joukolla enää mahdollista käydä taisteluun. Kun kuitenkin niin tehdään, on siihen vain yksi selitys: miehet ovat suomalaisia. He vain samoissa olosuhteissa pystyvät ylittämään itsensä ja saamaan ihmeitä aikaan. Asia jäi toistaiseksi sillensä, vaikka siitä olisi voinut kehittyä ikävä lehti meidän divisioonan historiaan. Sellaisenaankin se on ikävä juttu.”

 10.9.1941:

”JR 50:ssä on päällystö provosoinut huonon hengen miehistöön. Upseeristo arvostelee rykmentin komentajaa majuri Ahoa miehistön kuullen, joka seuraa esimerkkiä. Ahosta sanotaan, että hän johtaa taistelut hyvin, mutta ei ota huomioon, mitä alaiset kestävät ottaen huomioon, minkälaiset varusteet ovat miehillä ja minkälaisissa olosuhteissa taistelut on suoritettava ja että hän on huono psykologi.

Miehistö ’purnaa ja uhkailee joukkoesiintymisellä. Kommunismia ei siihen tarvita.”

28.9.1941:

”Ikäviä tapauksia. Johtuvat miesten väsymyksestä. Miehet isänmaallista maanviljelysseutujen väestöä. Eivät kestä, kun parhaat toverit ovat kaatuneet tai haavoittuneet, joten pelkureilla enemmistö, ja ne voivat suunpieksennällä väsyneiden miesten kesken saada paljon pahaa aikaan. Sotaväsymys on vallannut jalkaväkijoukot ja siitä on vaikea päästä.”

29.9.1941:

”Nyt ovat jo etelästä Petroskoita lähestyvät Laguksen joukot iltaan mennessä päässeet noin puolen kilometrin päähän Petroskoista ja ampuvat konekivääreillä katuja. Meidän suunnallamme ollaan vajaa 10 kilometrin etäisyydellä ja 4. divisioona kaistallakin on edetty.

Pääsevätköhän Laguksen joukot sittenkin ensiksi Petroskoihin, vaikka me olemme tehneet työn, kärsineet tavattomia kärsimyksiä ja tappioita ja ajaneet jalkaväkirykmenttimme loppuun.”

Heikkinen kuulusteli vielä useita kieltäytymisiä. Kaikissa niissä hän päätyi tulokseen, että joukot olivat ”loppuun ajettuja”, huonosti huollettuja ja miehiä oli motivoitu katteettomin lupauksin.

Heikkinen pohtikin, että hyökkäys oli tehty saksalaisen mekanisoidun armeijan nopeudella, mutta Laatokan Karjalassa suomalaiset saavuttivat samat nopeudet etenemällä korpia pitkin jalan.

Heikkisen päiväkirjoista paistaa läpi, että hyökkäysvaiheen johtaminen oli ollut tältä osin huonoa, komentajien kilpaillessa kuka olisi ensimmäisenä Petroskoissa.

X