Virossa kerrotaan myyttiä: maihinnousu Suomeen kesällä 1944

Historiassa syntyy melkein selittämättömällä tavalla myyttejä, jotka ajan kuluessa saattavat pahimmillaan saada tosiasian arvon ja aseman.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

JR 200:n sotilaita lepäämässä taisteluiden jälkeen Säkkijärvellä kesäkuun 1944 lopussa. Kuva: SA-kuva.

Historiassa syntyy melkein selittämättömällä tavalla myyttejä, jotka ajan kuluessa saattavat pahimmillaan saada tosiasian arvon ja aseman.
(Päivitetty: )
Teksti:
Martti Turtola

Naapurimaamme Viron historiassa taitaa myyttejä olla Suomeakin enemmän, koska tutkimus ja sananvapaus puuttuivat sieltä vuosikymmeniä, itse asiassa jo Konstantin Pätsin ajasta vuonna 1934 Viron itsenäisyyden palauttamiseen 1990-luvun vaihteeseen.

Tunnetuin ja pitkäikäisin myytti on koskenut sitä, kuinka Suomi syksyllä 1939 petti Viron eikä antanut sen pyytämää sotilaallista apua.  Myytin mukaan Viron lähettiläs Möller oli anonut pääsyä ulkoministeri Erkon puheille esittääkseen tämän pyynnön, mutta Erkko oli kieltäytynyt vedoten vaimonsa nuhakuumeeseen.

Tosiasiassa Viro ei koskaan esittänyt avunpyyntöä, koska valtiojohdon tarkoituksena ei ollut asettua vastarintaan.

Viimeisen vuosikymmenen aikana on synnytetty uusi, entistä mehevämpi myytti, ja siinäkin altavastaajana ovat suomalaiset. Myytillä näyttää olevan hyvä kasvualusta, sillä se menestyy kuin jättiputki konsanaan myös Suomen puolella. Yksi sun toinen suomalainen  harrastelija on puheissaan viitannut sen olemassaoloon.

Kysymys on maihinnoususta kesällä 1944. Mistä mihin? Myytin mukaan Viron rannikolta Suomeen.

Miten ajatuskulku menee? Siten, että myytin mukaan Suomi ja suomalaiset saavat kiittää urheita virolaisia taistelijoita siitä, että maa säästyi 1944 miehitykseltä ja ylipäätään säilyi itsenäisenä sodan myrskyistä.

Miten niin muka? Eihän muutama tuhat JR 200:n poikaa koko Suomea pelastanut? Ei toki, mutta myytin mukaan Narvan rintamaa puolustivat valtaosaltaan virolaiset, Saksan palveluksessa olleet sotilaat. Kun Saksan sotilaallinen voima alkoi ehtyä, virolaiset terästäytyivät eivätkä laskeneet puna-armeijaa vähään aikaan Sinimäillä läpi.

Jos venäläiset olisivat jo kesällä 1944 tulleet läpi, he olisivat oitis organisoineet valtavan maihinnousuarmeijan ja tehneet ”pikku-Normandian” Uudenmaan rannikolle. Suomen kohtalo olisi ratkaistu. Näin siis virolaiset itse asiassa pelastivat Suomen.

Ja kaikki tämä siitä huolimatta, että Suomi oli viisi vuotta aikaisemmin pettänyt Viron ja jättänyt antamatta apua!

Koko juttu on täyttä satua, jolla ei ole todellisuuspohjaa.

En aseta kyseenalaiseksi yksityisten virolaisten sotilaiden urhoollisuutta ja taistelutahtoa. On kuitenkin muistettava, ettei tuolloin ollut olemassa mitään ”Viron armeijaa”. Virolaiset taistelivat Saksan armeijassa, Wehrmachtissa tai SS-joukoissa saksalaisessa komennossa.

Millä joukoilla ja ennen muuta millä kuljetuskalustolla maihinnousujoukot olisi kuljetettu Suomeen? Entä mille rannikkokaistalle?

Venäjän suuret taisteluyksiköt makasivat edelleen Kronstattin satamassa pommitettuina. Saksalaiset ja suomalaiset olivat kylväneet Suomenlahden täyteen miinoja ja raivausesteitä. Yksin näiden raivaaminen olisi ollut punalaivastolle vaikea tehtävä Suomen ja Saksan laivastojen ja ilmavoimien ahdistellessa.

Saksan Itämeren-laivasto oli vielä lyömätön. Käytettävissä oli muun muassa taisteluristeilijä Printz Eugen ja runsaasti kevyempiä yksiköitä.

Suomella taas oli sukellusveneitä, panssarilaiva Väinämöinen, tykkiveneitä ja kevyempiä yksiköitä. Ennen muuta rannikkoa suojeli järeä ja raskas rannikkotykistö, joka oli erittäin tehokas.

Ylityksen onnistumiseksi venäläisten olisi pitänyt keskittää operaatioon ainakin 3-4 jalkaväkidivisioonaa ja muita joukkoja. Millä aluksilla noin 50 000 miestä olisi kuljetettu yli rikkonaiselle Uudenmaan rannikolle kapeita matalia väyliä myöten?

Ajatus on aivan absurdi.

Myyteillä on usein poliittinen tarkoitusperä. Niin tässäkin tapauksessa. Myytillä vuoden 1944 maihinnousun estämisestä paikataan virolaisten parantumatonta kompleksia vuosien 1939-40 antautumisesta ja maan sovjetisoimisesta.

X